Polivoks
Polivoks (myös Polyvox tai Formanta Polivoks, venäjäksi Поливокс) on duofoninen analogisyntetisaattori, jota valmistettiin Neuvostoliitossa vuosina 1982–1990. Laitetta valmisti Vektor-konserniin kuulunut, Katškanarissa sijainnut Formanta-tehdas. Soittimen pääsuunnittelija oli sverdlovskilainen sähköinsinööri ja amatöörimuusikko Vladimir Kuzmin.
| Polivoks | |
|---|---|
 |
|
| Soitinryhmä | analoginen syntetisaattori |
| Alkuperämaa / -alue | Neuvostoliitto |
| Soittimen ääniala | neljä oktaavia (F–E) |
| Liittyvä musiikin tyylilaji | pop, rock, elektroninen musiikki, hard techno, industrial, kokeellinen musiikki |
| Samankaltaisia soittimia | Aelita, Alisa, Elektronika, Estradin-230, Altair-231, Junost, Lell, RITM, RMIF |
Polivoksia alettiin valmistaa, koska länsimaisten ja japanilaisten syntetisaattorien maahantuonti Neuvostoliittoon oli erittäin vähäistä ja niiden hinnat olivat mustassa pörssissä liian korkeat tavallisille neuvostokansalaisille. Monesta muusta neuvostosyntetisaattorista poiketen Polivoks eroaa kuitenkin esikuvistaan selvästi sekä äänimaailmansa että teknisten ratkaisujensa puolesta. Tähän vaikutti patenttien ohella halu parantaa esikuvien oletettuja puutteita. Käytännössä myös Polivoksin hinta muodostui varsin korkeaksi, ja suurin osa laitteista myytiin erilaisille julkisille laitoksille. Valmistusmäärät liikkuivat kuitenkin kymmenissä tuhansissa.
Polivoks tunnetaan paksusta ja säröisestä äänimaailmastaan sekä sotilaallisesta estetiikastaan. Soitin on poikkeuksellisen suurinkokoinen ja painaa 18 kilogrammaa. Laitetta on arvosteltu sen teknisestä epäluotettavuudesta ja huonolaatuisesta koskettimistosta, mutta sen korjaaminen on modulaarisen rakenteen ansiosta suhteellisen helppoa. Polivoks on neuvostosyntetisaattoreista selvästi suosituin ja tunnetuin, ja siitä on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tullut länsimaissakin melko suosittu ja jäljitelty soitin.
Historia
Valmistus ja myynti Neuvostoliitossa
Polivoks suunniteltiin Sverdlovskissa toimineella Vektorin tehtaalla ja valmistettiin Vektor-yhtymään kuuluneella Formantan radiotehtaalla Katškanarissa, Uralilla.[1] Tehdas ja sen insinöörit olivat aiemmin keskittyneet sotilasteknologiaan, mutta 1970-luvulta alkaen pyrkimyksenä oli lisätä kulutustavaroiden tuotantoa. Koska Neuvostoliitossa oli paljon raskasta teollisuutta, televisioiden kaltaisten jokapäiväisten hyödykkeiden ohella tehtailla oli mahdollisuus valmistaa syntetisaattoreja ja muita marginaalisempia tuotteita. Polivoksin suunnittelijoille annettiin tehtäväksi valmistaa soitin, joka kykenisi jäljittelemään olemassaolevia amerikkalaisia syntetisaattoreita.[2][3]
Soittimen pääsuunnittelija oli sähköinsinööri ja amatöörimuusikko Vladimir Kuzmin, joka työskenteli Vektorin tehtailla Sverdlovskissa.[3][4][1] Kuzmin oli 1970-luvun puolivälissä osallistunut Formantan valmistaman FAEMI–M-syntetisaattorin kehittämiseen. Suunnittelutyössään hän otti vaikutteita länsimaissa ja Japanissa valmistetuista sähköuruista ja syntetisaattoreista, joita oli lainannut Katškanarissa esiintyneiltä ulkomaisilta muusikoilta. Länsimaisia soittimia ja komponentteja tuotiin Neuvostoliittoon vain vähän, mutta paikallisten muusikoiden keskuudessa oli kysyntää Minimoogin kaltaiselle syntetisaattorille. Toisin kuin esimerkiksi ukrainalaisen Estradin-tehtaan syntetisaattorit, Polivoks ei kuitenkaan ole suora kopio Minimoogista, vaan se on rakenteeltaan, käyttöliittymältään ja äänimaailmaltaan selvästi erilainen.[2][3]
Osasyy Polivoksin epätyypillisiin ratkaisuihin oli suunnittijoiden työtä valvonut patenttitoimisto, joka oli hyvin tarkka immateriaalioikeuksien kunnioittamisesta. Tämä kannusti suunnittelemaan kokonaan uusia osia, sen sijaan että olemassaoleviin ratkaisuihin olisi tehty kosmeettisia muutoksia.[1][4] Toinen syy oli halu korjata länsimaisten syntetisaattorien suunnittelussa havaittuja puutteita.[1] Soittimia suunnitelleen toimiston johtaja oli Kuzminin appi Vladimir Lugovets, joka vanhanaikaisena miehenä halusi suosia sähköurkuja ja piti syntetisaattoreja länsimaisena hapatuksena. Suunnittelun aikana harkittiinkin laitteen kutsumista jollakin muulla nimellä, mutta loppujen lopuksi soitin päätettiin nimetä syntetisaattoriksi, mitä se olikin.[4] Laitteiston suunnittelussa Kuzminia auttoi insinööri Juri Feofilov. Polivoksin ulkonäön suunnitteli Kuzminin vaimo Olimpiada, joka antoi soittimelle sotilaallisen ulkonäön kunnianosoituksena Formantan tehtaan historialle.[2][3]
Polivoksia valmistettiin tiettävästi vuosina 1982–1990. Parhaina vuosina 1980-luvun puolivälissä myynti oli Kuzminin mukaan jopa 20 000–25 000 kappaletta vuodessa. Maltillisempien arvioiden mukaan tuotantomäärä oli laitteen koko elinkaaren ajalta yhteensä kuitenkin vain 20 000–30 000 kappaletta. Soittimen hinta, 920 ruplaa, teki siitä keskimääräiselle neuvostokansalaiselle erittäin hintavan hankinnan, ja suurin osa laitteista myytiinkin yksittäisten kuluttajien sijaan erilaisille kulttuurialan laitoksille ja järjestöille.[2][3] Vertailun vuoksi Kuzminin kuukausipalkka oli tavallisena työntekijänä 120 ruplaa ja pääsuunnittelijana 220 ruplaa.[4] Toisaalta länsisyntetisaattorien hinta oli mustassa pörssissä jopa 3 000 ruplaa, joten Polivoksille oli kalleudesta huolimatta kysyntää.[1]
Polivoksin valmistus loppui Neuvostoliiton pahenevien talousvaikeuksien myötä. Rahoitus väheni lopulta niin paljon, että tehtaan toiminta yksinkertaisesti pysähtyi. Polivoksin kehittänyt suunnittelutoimisto hylkäsi Vektorin syksyllä 1991 ja alkoi myydä palveluksiaan muille tehtaille.[3][4] Kuzminin mukaan vielä vuonna 1992 olisi kuitenkin valmistettu muutama kappale Polivoksia.[4]
Myöhempi suosio
Neuvostoliiton hajottua Polivoks alkoi vähitellen saada länsimaissa mainetta omalaatuisena ja pahaenteisesti soivana syntetisaattorina. Myös soittimen militaristinen ja massiivinen ulkomuoto herätti huomiota, ja laitteen huono saatavuus lisäsi sen salaperäisyyttä. Polivoksista tuli 1990-luvulla suosittu erityisesti tekno- ja industrial-muusikoiden keskuudessa, ja Internet on lisännyt sen kulttimainetta entisestään.[2] Esimerkiksi vuonna 2016 julkaistun, Doom-pelisarjan neljännen osan säveltäjä Mick Gordon päätyi käyttämään Polivoksia sen aggressiivisen äänimaailman vuoksi.[5] Samalla käytettyjen soittimien arvo on vähitellen noussut 1990-luvun puolivälistä alkaen 350 dollarista[2] noin 800–1 500 dollariin.[3][6] Polivoks onkin ylivoimaisesti suosituin neuvostoliittolainen syntetisaattori.[7][8] Vladimir ja Olimpiada Kuzmin kuulivat keksintönsä menestyksestä vasta 2000-luvun alussa, jolloin he alkoivat käyttää Internetiä.[3]
Polivoksin myöhäsyntyisen suosion seurauksena latvialainen Erica Synths on alkanut valmistaa Polivoksin inspiroimia Eurorack-moduuleja.[8][9] The Harvestman -niminen amerikkalaisyritys taas valmistaa Kuzminin itsensä suunnittelemia, Polivoksia muistuttavia Eurorack-moduuleja.[8][3] Syksyllä 2019 uutisoitiin, että edullisten jäljitelmäsyntetisaattorien valmistajana profiloitunut Behringer oli hankkinut oikeudet useisiin syntetisaattorituotemerkkeihin, joukossa myös Polivoks.[8]
Ominaisuudet
Tekniikka
Polivoks on vähentävään synteesiin perustuva analoginen syntetisaattori.[6] Nimestään huolimatta laite ei kykene polyfoniaan, mutta sitä voi soittaa joko mono- tai duofonisesti.[2] Polivoksissa on kaksi oskillaattoria, jotka kykenevät tuottamaan kantti-, kolmio- ja saha-aaltoa sekä erilaisia pulssiaaltoja.[6] Lisäksi sillä voi tuottaa kohinaa. Polivoksin filtteriä voi käyttää sekä alipäästösuodattimena (en. low-pass) että kaistanpäästösuodattimena (en. band-pass). Suodatin oli Kuzminin suunnittelema, eikä siinä syntetisaattoreille poikkeuksellisesti ole lainkaan kondensaattoria, mikä on keskeinen tekijä soittimen omalaatuisessa äänimaailmassa.[2]
Kuzminin työryhmän tavoitteena oli suunnitella soitin, joka kykenisi tuottamaan samankaltaisia ääniä kuin Moog, Korg ja Roland. Esikuvistaan Polivoks poikkeaa ainakin siinä, ettei siinä ole pitch bend -toimintoa, joka mahdollistaisi äänenkorkeuden vapaamuotoisen vaihtelemisen. Lisäksi sen hallintalaitteiden säätövara on suurempi.[3] Toisin kuin useimmissa aikansa syntetisaattoreissa, Polivoksissa on äänelle sisääntulo, joten sitä voi käyttää ulkoisen signaalin muokkaamiseen.[2]
Polivoks on suurikokoinen ja peräti 18 kilogrammaa painava soitin.[6] Osasyynä tähän on sen modulaarinen rakenne: eri toiminnot on asennettu erillisille piirilevyille. Näin ollen osien vaihtaminen tai käyttäminen muissa tuotteissa on helpompaa. Järeästä rakenteestaan huolimatta soitin on sekä mekaanisesti että elektroniikaltaan melko epäluotettava ja altis häiriöäänille sekä hajoamiselle. Erityisesti sen koskettimisto on huonolaatuinen ja äänekäs. Kuzminin mukaan syynä ongelmiin olivat Formantan tehtaan leväperäisyys sekä heikkolaatuiset komponentit – parhaat komponentit säästettiin Neuvostoliitossa armeijan laitteille. Toisaalta Polivoksin yksinkertainen ja modulaarinen rakenne tekee sen korjaamisesta helppoa.[2][3] Kuzmin olikin erityisen ylpeä juuri laitteen kestävyydestä.[3][1]
Äänimaailma
Kuzminin mukaan Polivoks on ”venäläinen sotilassyntetisaattori”, jonka äänimaailma on ”raa’an miehekäs” ja ulkomuoto ”kuin panssarivaunu”.[3] Synths from Mars -sivustolla Polivoksin oskillaattoreja kuvaillaan ”uhkaaviksi, epävakaiksi ja vihaisiksi”. Laitteen filtteriä puolestaan luonnehditaan ”massiviseksi, likaiseksi ja tuhdiksi”.[7] Soittimen äänimaailmaa verrataan usein kirkumiseen ja ulvomiseen.[7][2]
Polivoks ei juurikaan sovellu orkesterisoitinten jäljittelemiseen eikä soolomelodioiden soittamiseen. Sen sijaan sen vahvuuksia ovat painostavat bassokuviot ja korkeat, kirskuvat äänet. Vaikka soittimessa ei ole erillistä säröefektiä, sen oskillaattorien signaalin voi yliohjata säätämällä äänenvoimakkuuden maksimiin, jolloin ääni säröytyy. Vuonna 1985 Polivoksin tekniikkaa uudistettiin hieman, minkä myötä myöhempien mallien äänimaailmasta tuli aavistuksen pehmeämpi.[2]
Lähteet
- ↑ a b c d e f Легендарные свердловские бренды: синтезатор «Поливокс» Oblgazeta. 24.5.2016. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Reid, Gordon: Formanta Polivoks Synthesizer: The Story Of The Polivoks Sound on Sound. heinäkuu 2010. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Zlatopolsky, Ashley: Interview: Vladimir Kuzmin, Engineer Behind the Polivoks Synthesizer Red Bull Music Academy. 3.3.2016. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Gordon, Mick: DOOM: Behind The Music Part 2 Youtube. 27.5.2016. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d Formanta Polivoks Analog Synthesizer Encyclotronic: Electronic Music Archive. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c SOVIET SYNTHS FROM MARS – The Formanta Polivoks: Dirty and Menacing Samples from Mars. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d Thornton, Mike: Want To Know What Behringer Will Make Next? They Appear To Be Grabbing Synths Names As Registered Trademarks Pro Tools Expert. 26.11.2019. Production Expert: RSPE Audio Solutions. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Warwick, Oli: Attack of the clones: Is Behringer’s Minimoog a synth replica too far? FACT Magazine. n. 2019. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Altavox: Traektoriya EP (pelkästään Polivoksilla soitettua musiikkia)