Avaa päävalikko

Behringer International GmbH on Saksassa vuonna 1989 perustettu, äänilaitteistoja valmistava yritys.

Behringer
Behringer Logo.svg
Tunnuslause Just Listen
Yritysmuoto yksityinen
Perustettu 1989
Perustaja Uli Behringer
Kotipaikka Willich, Saksa
Toiminta-alue maailmanlaajuinen
Toimiala musiikki
Tuotteet äänilaitteisto
Kotisivu Behringer

TuotteetMuokkaa

 
Behringer UBB1002 -mikseri

Yhtiö suunnittelee ja valmistaa muun muassa PA-laitteistoja, miksereitä, vahvistimia ja äänikortteja. Viime aikoina Behringer on laajentanut valikoimaansa käsittämään myös efektipedaaleita, digitaalipianoja ja sähkökitaroita. Tämän lisäksi yritys valmistaa valaistuslaitteita musiikkiesityksiin.

OikeuskiistatMuokkaa

Yhdysvaltain telehallintoviraston kanneMuokkaa

Helmikuussa 2006 Yhdysvaltain telehallintovirasto (FCC) syytti Behringeriä siitä, ettei viittäkymmentä sen tuotetta oltu testattu Yhdysvaltain lakien velvoittamalla tavalla. Yritys tuomittiin miljoonan dollarin sakkoihin.[1]

PatenttisyytteetMuokkaa

Behringeriä on syytetty patenttirikkomuksista ainakin Mackien[2][3] ja Rolandin[4][5] suunnilta. Mackien kanne kuitenkin soviteltiin oikeussalin ulkopuolella, eikä ratkaisun yksityiskohtia olla paljastettu. Patenttikiistojen ratkaisemista hankaloittaa se, että useimmat äänipiirit muistuttavat teknisten ratkaisujensa osalta pakostakin toisiaan, esimerkiksi vahvistinmalleissa.

LähteetMuokkaa