Telê Santana da Silva, joka yleensä tunnettiin vain nimellä Telê Santana (26. kesäkuuta 1931 Itabirito, Minas Gerais, Brasilia21. huhtikuuta 2006 Belo Horizonte, Minas Gerais, Brasilia) oli brasilialainen jalkapalloilija ja myöhemmin jalkapallovalmentaja.

Telê Santana

Pelaajaura

muokkaa

Telê Santana ei pelaajana saavuttanut järin menestyksekästä uraa, vaikka edustikin useita maansa huipputason seuroja kuten Fluminensea, Guarania, Madureiraa ja Vascoa. Hän kuului urallaan myös Brasilian maajoukkueen rinkiin, mutta joutui tyytymään lähinnä reservimiehen osaan. Hänen pelipaikkansa oli vasen laitalinkki, joskin hän aloitti uransa maalivahtina.

Valmentajaura

muokkaa

Telê Santana aloitti valmentamisen vuonna 1967 Fluminensen juniorijoukkueessa. Parin vuoden kuluttua hän siirtyi valmentamaan aikuisjoukkueita. Urallaan hän valmensi kotimaassaan Fluminensea, Atlético Mineiroa, Grêmiota, SE Palmeirasia, Flamengoa ja São Pauloa sekä kahteen otteeseen maajoukkuetta, vuosina 1982 ja 1986. Kumpanakin vuonna Telê Santana luotsasi Brasiliaa MM-kisoissa. Maajoukkuepestien välisen ajan hän valmensi saudiarabialaista liigajoukkuetta al-Ahlyä. Parhaiten Telê Santana muistetaan maajoukkueen lisäksi São Paulosta, jonka hän valmensi muun muassa kaksi kertaa Copa Libertadoresin ja Maailmanpokaalin voittoihin.

Valmentajauran jälkeinen elämä

muokkaa

Hän joutui lopettamaan valmentamisen sairastuttuaan vuonna 1996 iskemiaan, joka vuonna 2003 johti vasemman jalan amputointiin. Vuoden 2006 huhtikuussa hän menehtyi suolistotulehdukseen.

Aiheesta muualla

muokkaa



Edeltäjä:
Cláudio Coutinho
Evaristo de Macedo
Brasilian maajoukkueen päävalmentaja
1980–1982
1985–1986
Seuraaja:
Carlos Alberto Parreira
Carlos Alberto Silva
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.