Copa Libertadores de América, on Etelä-Amerikan jalkapalloliiton Conmebolin järjestämä maanosan korkein kansainvälinen seurajoukkueiden turnaus, joka luonteeltaan vastaa Euroopan Mestarien liigaa. Eniten mestaruuksia on argentiinalaisella Independientellä jolla on 7 mestaruutta

Copa Libertadores de América
Meneillään oleva kausi
Copa Libertadores 2019
Copa Libertadoresin logo
Copa Libertadoresin logo
Laji Jalkapallo
Maa(t) Etelä-Amerikka (CONMEBOL)
Perustettu 1960
Joukkueita 47
Hallitseva mestari Brasilia Flamengo
Eniten mestaruuksia Argentiina Independiente (7)
Sivusto Viralliset sivut

Ensimmäisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 1960, jolloin siihen saivat osallistua vain Argentiinan, Bolivian, Brasilian, Chilen, Ecuadorin, Paraguayn, Perun ja Uruguayn mestarijoukkueet. Vuodesta 1970 lähtien kilpailuun ovat saaneet osallistua myös kansallisten sarjojen kakkosjoukkueet sekä myös venezuelalaiset joukkueet.

Sittemmin ajan mittaan osallistujamäärää on nostettu ja vuonna 2005 osallistui kilpailuun 38 joukkuetta. Hallitsevan mestarin lisäksi osallistui Argentiinasta ja Brasiliasta viisi joukkuetta ja Boliviasta, Chilestä, Kolumbiasta, Ecuadorista, Meksikosta, Paraguaysta, Perusta, Uruguaysta sekä Venezuelasta kolme.

Cupissa ei käytetä jatkoaikaa ja vierasmaalisääntökin tuli mukaan vasta vuonna 2005.

Copa Libertadoresin voittaja edustaa Etelä-Amerikkaa seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuissa. Aiemmin kilpailun voittaja osallistui Intercontinental Cupiin. Copa Libertadoresin mestari kohtaa myös toisen Etelä-Amerikan seurajoukkueiden kilpailun Copa Sudamericanan mestarin Recopa Sudamericanassa, joka vastaa Euroopan Super Cupia.

Mestarit

muokkaa
 
Estudiantesin pelaajat juhlivat Copa Libertadoresin voittoa vuonna 1969.

Copa Libertadoresin finaali pelattiin vuoteen 1987 asti kaksiosaisena siten että voittaja ratkaistiin pisteillä (2 voitosta, 1 tasapelistä ja 0 tappiosta). Mikäli pisteet olivat tasan, pelattiin kolmas ja ratkaiseva ottelu puolueettomalla kentällä. Jos kolmas ottelu päättyi tasan, voittaja ratkaistiin maalierolla tai rangaistuspotkukilpailulla eronkin ollessa tasan. Vuosina 1988–2004 kahden ottelun yhteismaalit ratkaisivat voittajan ja tasatilanteessa mentiin suoraan rangaistuspotkukisaan. Vuonna 2005 otettiin käyttöön myös vierasmaalisääntö eli vieraskentällä tehtyjen maalien määrä ratkaisee yhteismaalien ollessa tasan.

Selite
  Pisteet tasan, voittaja ratkaistiin playoff-ottelulla
  Pisteet tasan, voittaja ratkaistiin maalierolla
  Pisteet tasan, voittaja ratkaistiin rangaistuspotkuilla
Vuosi Mestari Tulos 2. sija 1. osa 2. osa
1960   Peñarol 2–1   Club Olimpia 1–0 1–1
1961   Peñarol 2–1   Palmeiras 1–0 1–1
1962   Santos 3–0   Peñarol 2–1 2–3
1963   Santos 5–3   Boca Juniors 3–2 1–2
1964   Independiente 1–0   Nacional 0–0 1–0
1965   Independiente 4–1   Peñarol 1–0 1–3
1966   Peñarol 4–2   River Plate 2–0 2–3
1967   Racing Club 2–1   Nacional 0–0 0–0
1968   Estudiantes 2–0   Palmeiras 2–1 1–3
1969   Estudiantes 3–0   Nacional 1–0 2–0
1970   Estudiantes 1–0   Peñarol 1–0 0–0
1971   Nacional 2–0   Estudiantes 0–1 1–0
1972   Independiente 2–1   Universitario 0–0 2–1
1973   Independiente 2–1   Colo-Colo 1–1 0–0
1974   Independiente 2–1   São Paulo 1–2 2–0
1975   Independiente 1–0   Unión Española 0–1 3–1
1976   Cruzeiro 3–2   River Plate 4–1 1–2
1977   Boca Juniors 0–0 (5–4 rp)   Cruzeiro 1–0 0–1
1978   Boca Juniors 4–0   Deportivo Cali 0–0 4–0
1979   Club Olimpia 2–0   Boca Juniors 2–0 0–0
1980   Nacional 1–0   Internacional 0–0 1–0
1981   Flamengo 2–0   Cobreloa 2–1 0–1
1982   Peñarol 1–0   Cobreloa 0–0 1–0
1983   Grêmio 3–2   Peñarol 1–1 2–1
1984   Independiente 1–0   Grêmio 1–0 0–0
1985   Argentinos Juniors 1–1 (5–4 rp)   América de Cali 1–0 0–1
1986   River Plate 3–1   América de Cali 2–1 1–0
1987   Peñarol 1–0 ja   América de Cali 0–2 2–1
1988   Nacional 3–1   Newell's Old Boys 0–1 3–0
1989   Club Atletico Nacional 2–2 (5–4 rp)   Club Olimpia 0–2 2–0
1990   Club Olimpia 3–1   Barcelona 2–0 1–1
1991   Colo-Colo 3–0   Club Olimpia 0–0 3–0
1992   São Paulo 1–1 (3–2 rp)   Newell's Old Boys 0–1 1–0
1993   São Paulo 5–3   Universidad Católica 5–1 0–2
1994   Vélez Sársfield 1–1 (5–3 rp)   São Paulo 1–0 0–1
1995   Grêmio 4–2   Club Atletico Nacional 3–1 1–1
1996   River Plate 2–1   América de Cali 0–1 2–0
1997   Cruzeiro 1–0   Sporting Cristal 0–0 1–0
1998   Vasco da Gama 4–1   Barcelona 2–0 2–1
1999   Palmeiras 2–2 (4–3 rp)   Deportivo Cali 0–1 2–1
2000   Boca Juniors 2–2 (4–2 rp)   Palmeiras 2–2 0–0
2001   Boca Juniors 1–1 (3–1 rp)   Cruz Azul 1–0 0–1
2002   Club Olimpia 2–2 (4–2 rp)   São Caetano 0–1 2–1
2003   Boca Juniors 5–1   Santos 2–0 3–1
2004   Once Caldas 1–1 (2–0 rp)   Boca Juniors 0–0 1–1
2005   São Paulo 5–1   Atlético Paranaense 1–1 4–0
2006   Internacional 4–3   São Paulo 2–1 2–2
2007   Boca Juniors 5–0   Grêmio 3–0 2–0
2008   LDU Quito 5–5 (3–1 rp)   Fluminense 4–2 1–3
2009   Estudiantes 2–1   Cruzeiro 0–0 2–1
2010[1]   Internacional 5–3   Chivas de Guadalajara 2–1 3–2
2011   Santos 2–1   Peñarol 0–0 2–1
2012   Corinthians 3–1   Boca Juniors 1–1 2–0
2013   Clube Atlético Mineiro 2–2 (4–3 rp)   Club Olimpia 0–2 2–0
2014   San Lorenzo 1–1   Nacional 1–0 2–1
2015   River Plate 3–1   Tigres UANL 0–0 3–0
2016   Club Atletico Nacional 2–1   Independiente del Valle 1–1 1–0
2017   Grêmio 3–1   Club Atlético Lanús 1–0 2–1
2018   River Plate 3–1   Boca Juniors 2–2 3–1

Yksiosainen loppuottelu

muokkaa
Vuosi Mestari Tulos 2. sija
2019   Flamengo 2–1   River Plate
Joukkue Voitot 2. sijat
  Independiente 7 0
  Boca Juniors 6 4
  Peñarol 5 5
  River Plate 4 2
  Estudiantes 4 1
  São Paulo 3 3
  Nacional 3 3
  Club Olimpia 3 3
  Grêmio 3 2
  Santos 3 1
  Cruzeiro 2 2
  Internacional 2 1
  Flamengo 2 0
  Palmeiras 1 3
  Atlético Nacional 1 1
  Colo-Colo 1 1
  Racing Club 1 0
  Atlético Mineiro 1 1
  Argentinos Juniors 1 0
  Velez Sarsfield 1 0
  Vasco da Gama 1 0
  Once Caldas 1 0
  LDU Quito 1 0
  Corinthians 1 0
  San Lorenzo 1 0
  América de Cali 0 4
  Deportivo Cali 0 2
  Cobreloa 0 2
  Newell's Old Boys 0 2
  Barcelona 0 2
  Universitario 0 1
  Unión Española 0 1
  Universidad Católica 0 1
  Sporting Cristal 0 1
  Cruz Azul 0 1
  São Caetano 0 1
  Atlético Paranaense 0 1
  Fluminense 0 1
  Chivas de Guadalajara 0 1
  Independiente del Valle 0 1
  Lanús 0 1

Mestaruudet maittain

muokkaa
Maa Voitot 2. sijat
  Argentiina 24 10
  Brasilia 18 15
  Uruguay 8 7
  Paraguay 3 3
  Kolumbia 2 7
  Chile 1 5
  Ecuador 1 3
  Peru 0 2
  Meksiko 0 2

Lähteet

muokkaa

Tilastot

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Copa Libertadores: Internacional claim the title 19.8.2010. ESPNsoccernet.com. Arkistoitu 23.8.2010. Viitattu 19.8.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa