Teemu Vesterinen

suomalainen stand up -koomikko

Teemu Vesterinen (s. 19. syyskuuta 1977[1]) on suomalainen stand up -koomikko, joka aloitti uransa vuonna 2001 Jyväskylässä. Hän on kotoisin Saarijärveltä ja muutti takaisin kotipaikkakunnalleen vuonna 2017 asuttuaan yli kymmenen vuotta Helsingissä. Hän on esiintynyt myös ruotsiksi ja englanniksi Suomessa, Ruotsissa ja Kanadassa. Hän on esittänyt stand upia televisiossa muun muassa Yle TV2:n Club Act!one- ja Komiikkatehdas-ohjelmissa sekä Nelosen Stand up! -ohjelmassa.

Opinnot

muokkaa

Vesterinen opiskeli vuoden Jyväskylän kristillisessä opistossa viestinnän linjalla, armeijan jälkeen niinikään vuoden Kuopion Ammattikorkeakoulussa kaupan ja hallinnon koulutusohjelmassa ja myöhemmin kolme vuotta Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan suomen kieli, mutta lopetti sen stand up -uransa vuoksi.

Aikuisopiskelijana hän opiskelee TRE-stressinpurkumenetelmän ohjaajaksi.

Radio ja tv

muokkaa

Hän teki vuonna 2007 The Voice -kanavalla ohjelmaa nimeltä Kivelän ja Vesterisen ohjelma radiossa. Saman kanavan Heräämö-ohjelman juontajana ja käsikirjoittajana hän toimi lokakuusta 2011 lokakuuhun 2012 saakka. Vuosina 2003–2008 hän kirjoitti kolumneja sanomalehti Keskisuomalaiseen ja toimi Uutisvuoto-ohjelman taustatoimittaja/käsikirjoittajana kolme tuotantokautta vuosina 2010–2011. Keväällä 2013 hän kirjoitti vitsejä YleLeaks-ohjelmaan.[2]

Vesterinen oli perustamassa ja käsikirjoittamassa ja esiintyjänä Noin viikon uutiset -ohjelmaa 2014–2016, jolloin ohjelma voitti ensimmäisen Kultainen Venla -palkintonsalähde?.

Näytteleminen

muokkaa

Näyttelemisestä hänellä on hieman kokemusta muutamissa elokuvissa ja tv-sarjoissa tehdyistä sivurooleista. Varsinaisesti näyttelijänä hän debytoi kesällä 2018 Teatteri Eurooppa 4:n kesäteatterinäytelmässä, jonka toinen käsikirjoittaja hän on. Toinen käsikirjoittaja on Kalle Pylvänäinen.

Tuottajana

muokkaa

Vesterinen on perustanut Jyväskylään Seisomapaikka-klubin, joka toimii stand up -komiikan estradina edelleen. Hän järjestää myös Saarijärvellä Liikelataamolla Seisomapaikka-klubin nimen alla stand up -iltoja säännöllisesti.

Hän on ollut perustamassa useita komiikkaklubeja ja toiminut myös Tomaatteja tomaatteja -festivaalin tuottajana muutaman kauden.

Yksityiselämä

muokkaa

Vuodesta 2018 lähtien Vesterinen on asunut Kuopiossa.[3]

Lähteet

muokkaa
  • Teemu Vesterinen: Taustaa 2006. Teemu Vesterinen. Viitattu 18.8.2009.

Viitteet

muokkaa
  1. Historiaa Standupkoomikko.fi. Viitattu 23.11.2010.
  2. The S.C.U.B.A. Doctor Pty Ltd: Teemu Vesterinen - Etusivu www.teemuvesterinen.fi. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)
  3. Sormunen, Tiina: Siellä se rima on aina vain tosi korkealla (Arkistoitu – Internet Archive)Karjalan heili Julkaistu 5.12.2018

Aiheesta muualla

muokkaa