The Voice (radioasema)

entinen suomalainen radiokanava
Tämä artikkeli kertoo radiokanavasta. Sanan muut merkitykset kerrotaan täsmennyssivulla.

The Voice oli suomalainen radioasema, joka toimi vuosina 2007–2016.

Kanavan pääkohderyhmä oli 20–39-vuotiaat naiset,[1] ja sen kuuluvuusalueella asui yli 80 % suomalaisista.[2] Voicen kuulijaprofiilissa suurin ikäryhmä oli 25–44-vuotiaat, joiden osuus kuulijoista oli 41,3 %.[2] Kanavan omisti Bauer Media Groupin tytäryhtiö Bauer Media Oy,[3] ja toimilupayhtiön nimi oli Pro Radio Oy. Lähinnä listahittimusiikkia soittava kanava aloitti internetlähetykset 26. kesäkuuta 2007.

The Voice -kanavan juuret olivat 9. maaliskuuta 1995 aloittaneessa Kiss FM:ssä, joka tunnettiin myös nimillä Uusi KISS ja KISS. Emoyhtiö SBS päätti monien vaiheiden jälkeen vuonna 2007 yhdistää KISS-radiokanavan The Voice -monimediabrändiin[4], ja 5. maaliskuuta 2007 kanavan nimeksi tuli The Voice. Monimediabrändiin kuuluivat lisäksi Voice.fi-sivusto sekä The Voice -tv-kanava.[5] The Voice on valittiin vuoden musiikkimediaksi kahdesti vuosina 2007 ja 2008.

14. helmikuuta 2016 kanavan nimeksi vaihtui Kiss.[6] Kiss on suunnattu ”hittimusiikista nauttiville nuorekkaille aikuisille”.[7] Voice.fi jatkaa itsenäisenä lifestyle- ja viihdesivustona.[7] Sekä osa Voicen entisistä juontajista[8] että Retroperjantai-ohjelma[9] siirtyivät kanavan lopettaessa Radio Novalle.

The Voicen toimitus sijaitsi Helsingissä Kaapelitehtaalla.

The Voice -radiokanavia on yhä Ruotsissa (The Voice of Hip Hop, Dance & RnB), Tanskassa ja Bulgariassa. Norjassa toiminut The Voice lopetti toimintansa vuonna 2015.

Musiikki ja tunnuslauseetMuokkaa

Voicen soittama musiikki oli uutta ja uudehkoa hittimusiikkia koostuen pääasiassa tyylilajeista pop sekä pop-rock.[10] Kanavan soittamia artisteja ovat esimerkiksi Coldplay, The Killers, Muse, Linkin Park, Robbie Williams, Kylie Minogue, Lady Gaga, Katy Perry, Irina, Jenni Vartiainen, Apulanta ja Happoradio sekä Avicii. Voicella soitettavaan musiikkiin pystyi vaikuttamaan liittymällä kanavan hittiraatiin.[11]

Kanavan tunnuslauseita vuosien varrella olivat:

  • Me rakastamme musiikkia [12]
  • Kuulostaa raikkaalta [12]
  • Kaikki elämäsi musiikki

Huhtikuusta 2010 alkaen kanavan soittamat kappaleet julkaistiin kanavan kotisivuilla.[13] Soittolista-palvelu kattoi seitsemän viimeisimmän päivän aikana soitetut kappaleet. Elokuun 2010 alusta alkaen kanavan soitetuimmat kappaleet löytyivät reaaliaikaisesti kanavan kotisivuilta.[14]

Kanavan musiikkipäällikkönä toimi vuoteen 2015 asti Jussi Mäntysaari.[15]

MuutaMuokkaa

Voice julkaisi Me rakastamme musiikkia -kokoelmalevyjä kerran vuodessa. Lisäksi se on julkaissut Livenä Vieraissa -levyn, jossa tunnetut artistit esittävät omia versioitaan toisten artistien tunnetuista kappaleista. Livenä Vieraissa -kappaleet esitettiin myös Voicen radio- ja televisiokanavilla. Kesällä 2010 julkaistiin Voicen Kesähitit 2000–2010 -kokoelma.

Syksyllä 2008 Voice lanseerasi Garage Countdown -palvelun, jonka avulla Suomen harrastebändit voivat laittaa musiikkivideonsa nettipalveluun ja saada julkisuutta. Palveluun ladattuja videoita esitettiin myös Voice TV:ssä.

The Voice järjesti vuodesta 2007 alkaen Suomen Virallinen Kesähitti -äänestyksen. Voittajakappaleet ovat:

Voicen lopetettua vuonna 2016 Kesähitti-äänestystä on jatkettu Kiss-radioasemalla.

PalkinnotMuokkaa

The Voice palkittiin vuoden 2010 RadioGaalassa kategorioissa:[23]

  • vuoden radiokanava
  • vuoden myyntitiimi (Voicen valtakunnallinen myyntiryhmä)
  • vuoden radiotapahtuma (Voicen Muotiviikko)
  • vuoden ohjelmapäällikkö (Jussi Suvanto)

Kanavan ohjelmia (2007-2016)Muokkaa

  • American Top40
  • Heräämö
  • Kaikki elämäsi musiikki
  • Kivelän ja Vesterisen ohjelma radiossa
  • New4You
  • The Beat
  • Top10
  • Tunti ysäriä
  • Retroperjantai
  • Suomen virallinen latauslista
  • Vapun parhaat
  • Voice In The Mix
  • Voice TOP30
  • Voicen Herättäjät
  • Voicen Ilta
  • Voicen Iltapäivä
  • Voicen Viihdepäivä
  • Voicen Viikonloppu

Kanavalla juontaneitaMuokkaa

AntennitaajuudetMuokkaa

KaapelitaajuudetMuokkaa

  • Helsinki – 101,5
  • Joensuu – 98,6
  • Jyväskylä – 102,1
  • Riihimäki – 90,7
  • Tampere – 103,4
  • Turku – 105,7
  • Parainen – 91,0
  • Vaasa – 107,6

LähteetMuokkaa

  1. The Voice sbs.fi. SBS Discovery Media. Viitattu 26.7.2013.
  2. a b The Voice | Radiomedia www.radiomedia.fi. Arkistoitu 17.2.2016. Viitattu 12.2.2016.
  3. Iskelmän, Radio Cityn ja The Voicen omistaa nyt Bauer Media Oy marmai.fi. 18.8.2015. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 31.8.2015.
  4. Otto Metsähukala: Kanavahistoriikit, Kiss FM mediamonitori.fi. 28.12.2008. Mediamonitori. Viitattu 10.5.2015.
  5. Kissistä tulee The Voice Taloussanomat. 9.2.2007. Sanoma. Viitattu 12.9.2021.
  6. The Voicesta tulee hittikanava Kiss Ilta-Sanomat. 8.2.2016. Arkistoitu 8.2.2016. Viitattu 8.2.2016.
  7. a b Kansainvälinen menestyskanava Lontoosta rantautuu Suomeen - Bauer Media Bauer Media. Viitattu 8.2.2016. fi-FI
  8. Ile Jokisen tilalla Radio Novassa aloittavat Niina Backman ja Anssi Honkanen www.iltalehti.fi. Viitattu 14.2.2016. fi-FI
  9. Retroperjantai siirtyy Radio Novalle - Viihde - Pop.fi Pop.fi. 11.2.2016. Viitattu 14.2.2016.
  10. Musiikkipäällikön blogi voice.fi. The Voice. Arkistoitu 16.4.2015.
  11. Hittiraati voice.fi. The Voice. Arkistoitu 29.8.2010.
  12. a b The Voicen ohjelmisto uudistuu - Mediamonitori www.mediamonitori.fi. Viitattu 12.2.2016.
  13. Paljastus: Uusi palvelu Voicen nettiin voice.fi. The Voice. Arkistoitu 18.5.2015.
  14. Voicen Soittolistaan ja Soittolistatalkoisiin parannuksia voice.fi. The Voice. Arkistoitu 18.5.2015.
  15. Tappavatko Spotify ja YouTube albumin? Yle Uutiset. Viitattu 12.2.2016.
  16. a b c Kesähitit 2007–2009 voice.fi. The Voice. Arkistoitu 27.5.2009.
  17. Suomen Virallinen Kesähitti 2010 on valittu voice.fi. The Voice. Arkistoitu 7.1.2014.
  18. Kesähitti 2011 voice.fi. The Voice. Arkistoitu 10.6.2011. Viitattu 22.6.2011.
  19. Mikko Räsänen: Vuoden kesähitti -kilpailu ratkesi: Cheek on ykkönen! voice.fi. 22.6.2012. The Voice. Viitattu 22.6.2012.
  20. Karoliina Kotala: Voicen Virallinen Kesähitti 2013 valittiin – yllättikö voittaja? voice.fi. 14.6.2013. The Voice. Viitattu 26.7.2013.
  21. Aiempien vuosien voittajat voice.fi. The Voice. Viitattu 10.5.2015.
  22. Kesähitti 2015 voice.fi. The Voice. Viitattu 5.9.2015.
  23. Radio Gaala 2010 - voittajat radiomedia.fi. RadioMedia. Arkistoitu 15.11.2010.
  24. Hanna Pakarisesta radiojuontaja Ilta-Sanomat. 10.6.2014. Arkistoitu 16.2.2016. Viitattu 12.2.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa