Tatu ja Patu

lastenkirjasarja

 

Tatu ja Patu
Kirjailija Aino Havukainen, Sami Toivonen
Kuvittaja Aino Havukainen, Sami Toivonen
Kieli suomi
Genre Lastenkirjallisuus, kuvakirja
Kustantaja Otava
Julkaistu 1999–
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tatu ja Patu ovat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen yhdessä kirjoittaman ja kuvittaman lastenkirjasarjan päähenkilöt. Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta, jossa asiat tehdään hieman toisin kuin tavallisesti.

Alun perin hahmot olivat mukana samojen tekijöiden Veera-kirjoissa, kunnes niistä alettiin tehdä omia kirjoja. Suosituimpia Tatu ja Patu -kirjoja ovat muiden muassa Tatun ja Patun Suomi ja Tatu ja Patu päiväkodissa. Kirjasarjan käännösoikeudet on myyty 21 maahan.[1]

Tatu ja Patu -kirjoihin pohjautuvia näytelmäsovituksia on esitetty muun muassa Linnateatterissa, Teatteri Hevosenkengässä ja Ahaa Teatterissa.[1] 19. lokakuuta 2016 sai ensi-iltansa elokuva Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!, jonka on käsikirjoittanut Aino Havukainen.[2]

SukupuoliroolitMuokkaa

Havukaisen ja Toivosen mukaan Tatu ja Patu ovat poikia siksi, että tekijät halusivat alun perin varoa määrittelemästä hahmojaan liian tarkasti ja uskoivat, että pojat ovat jollakin tavalla neutraaleja toimijoita. Tekijöiden mukaan sukupuoli on hahmoille kuitenkin tarpeeton määre, sillä Tatu ja Patu ovat pikemminkin ”käveleviä uteliaisuuksia” kuin maskuliinisia tai feminiinisiä ihmisiä.[3]

Tatun ja Patun paras kaveri Veera oli aluksi stereotyyppinen tyttö, joka tiesi, ohjasi ja neuvoi, ja piti huolta pöhköistä pojista, mutta tämä alkoi vaikuttaa kuluneelta, ja nykyään Veeran rooli on aktiivisempi ja laajempi, mikä näkyy erityisesti Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvassa.[3]

Tatu ja Patu -kirjatMuokkaa

  • Tatu ja Patu Helsingissä (2003)
  • Tatu ja Patu päiväkodissa (2004)
  • Tatun ja Patun oudot kojeet (2005)
  • Tatu ja Patu työn touhussa (2006)
  • Tatun ja Patun Suomi (2007)
  • Tatun ja Patun outo unikirja (2008)
  • Tatun ja Patun oudot aakkoset (2009)
  • Tatu ja Patu supersankareina (2010)
  • Tatun ja Patun avaruusseikkailu (2011)
  • Tatu ja Patu pihalla (2012)
  • Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen (2013)
  • Tatu ja Patu, syömään! (2014)
  • Tatu ja Patu ihmeellinen joulu (2015)
  • Tatu ja Patu etsivinä – Tapaus Puolittaja (2016)
  • Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja (2017)
  • Tatu ja Patu, elämä ja teot (2018)
  • Tatu ja Patu, kauhea Hirviö-hirviö ja muita outoja juttuja (2019)
  • Tatu ja Patu – Kovaa menoa kiskoilla (2020)
  • Tatu ja Patu kesäleirillä (2021)

Ruotsinkielisiä Tatu ja Patu -kirjoja:

  • Sixten och Blixtens Skruvade sovbok (2009)
  • Sixten och Blixten underliga uppfinningar
  • Sixten och Blixten går till jobbet
  • Sixten och Blixten på dagis
  • Det här är Finland (2012)

Oheiskirjat:

  • Tatun ja Patun monitoimimuistikirja (2009)
  • Tatun ja Patun kaverikirja (2009)
  • Tatu ja Patu ja meidän vauva (2011)

PalkinnotMuokkaa

Aino Havukainen ja Sami Toivonen voittivat vuoden 2007 Finlandia Junior -palkinnon kirjalla Tatun ja Patun Suomi. Teosta myytiin sen ilmestymisvuonna noin 100 000 kappaletta.[1]

Vuonna 2010 Tatu ja Patu -kirjasarja sai Suomen tietokirjailijat ry:n 8 000 euron arvoisen Tietopöllö-palkinnon.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Havukainen Aino - Toivonen Sami Otava. Viitattu 23.12.2015.
  2. Suomalaista uutuuselokuvaa pantattiin yli 15 vuotta – tähtinäyttelijät päärooleissa Turun Sanomat. 12.10.2016. Viitattu 17.10.2016.
  3. a b Huippusuositun Tatu ja Patu -sarjan tekijät jättäisivät nykyään yhden kirjansa tekemättä ja paljastavat, miksi hahmot saattavatkin olla naisia Helsingin Sanomat. 23.9.2018. Viitattu 13.10.2018.
  4. Tatu ja Patu voittivat Tietopöllön (Arkistoitu sivu) Yle Uutiset. 20.11.2010. Arkistoitu 5.1.2016. Viitattu 17.10.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa