Avaa päävalikko
Kivipainon talo, jossa Linnateatteri toimii kesään 2019 saakka.

Linnateatteri on vuonna 2003 perustettu turkulainen ammattiteatteri.

Linnateatterilla on ollut kaksi kotinäyttämöä, teatterisali ja teatteriravintola, molemmat vanhassa kivipainossa osoitteessa Linnankatu 31. Linnateatteri on järjestänyt lisäksi kesäteatterinäytäntöjä Turussa Aboa Vetus & Ars Nova -museossa ja kivipainon pihalla. Syksystä 2017 alkaen Linnateatteri toimi myös Alvar Aallon suunnittelemassa Lounais-Suomen Maalaistentalossa tiloissa, joissa Turun kaupunginteatteri toimi vuoteen 1954 saakka.[1] Kesällä 2019 Linnateatteri jättää kivipainon talon kokonaan ja keskittää toimintansa entiseen elokuvateatteri Dominoon Maalaistentalon vieressä. Kesäteatteritoiminta jatkuu Ruissalon telakan yhteydessä.[2]

Teatterin taiteellisena johtajaksi tuli vuonna 2012 Kari-Pekka Toivonen[3] ja 2014 Petteri Summanen. Elokuussa 2016 taiteellisena johtajana ja teatterinjohtajana aloitti Kalle Lamberg[4]. Keväällä 2019 teatterin johtoon nousevat toimitusjohtajaksi Mikko Granström ja taiteelliseksi johtajaksi kapellimestari-säveltäjä Jussi Vahvaselkä. Maija Palonheimo jatkaa teatterin hallituksen puheenjohtajana.[2]

Vuonna 2012 Linnateatteri teki yhteistyönä suurproduktion Kakola – Rockmusikaali Turusta Turun kaupunginteatterin kanssa. Sen pääosia esittivät Veeti Kallio sekä Reeta Vestman.[5]

TeatterinjohtajiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Teatteri palaa Maalaistentaloon, Turun Sanomat 8.7.2017.
  2. a b Haapanen, Irmeli: Linnateatterin johto vaihtuu – Mikko Granström ja Jussi Vahvaselkä lupaavat laatua ja revyytä Turun Sanomat. 5.3.2019. Viitattu 6.3.2019.
  3. Tieteen maailmasta teatterin kulisseihin, Science Park Turku 2.1.2012. Viitattu 5.2.2017.
  4. SNL-näyttelijä Kalle Lambergista Linnateatterin taiteellinen johtaja - korvaa Petteri Summasen www.iltalehti.fi. Viitattu 15.3.2016. fi-FI
  5. Kakola – rikollisen hyvää rockia Turusta Matkailukotimaassa.fi. Viitattu 14.3.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa