Avaa päävalikko

Tanskan valtakunnankomissariaatti

Tanskan valtakunnankomissariaatti oli Saksan valloitettujen alueiden hallintoon kuuluva alue, joka käsitti Tanskan kuningaskunnan vuodesta 1943 vuoteen 1945. Tanska oli 9. huhtikuuta 1940 jouduttuaan Saksan hyökkäyksen kohteeksi säilyttänyt tavanomaisen hallinnon.

Tanskan valtakunnankomissariaatti
1943–1945
Flag of Germany (1935–1945).svg Reichsadler Deutsches Reich (1935–1945).svg
lippu vaakuna

Denmark administrative 1945.png

osa  natsi-Saksa
Pääkaupunki Kööpenhamina
Edeltäjä(t) Tanskan protektoraatti
Seuraaja(t)  Tanska

Päinvastoin kuin Norjassa, jossa hallitus aloitti brittiläisten ja puolalaisten kanssa sinnikkään puolustustaistelun liikekannallepanoon liittyvien epäröintien jälkeen, ja missä kuningas oli lähtenyt Isoon-Britanniaan muodostaen pakolaishallituksen, Tanskassa kuningas säilyi valtionpäämiehenä ja maassa oli tanskalainen hallitus vuoteen 1943 saakka, jolloin saksalaiset muutamien terrori-iskujen ja yleislakon vuoksi olivat päättäneet ottaa Tanskan tiukempaan hallintaansa.

Ennen Werner Bestin nimittämistä Tanskan valtakunnankomissaariksi Saksa hoiti muodollisesti asiansa Tanskaan protektoraattina, toisin sanoen Tanskan korkea-arvoisin saksalaisvirkamies oli Valtakunnan täysivaltainen lähettiläs (saks. Reichsbevollmächtigter), joka oli hyväksyttänyt akkreditaationsa Tanskan kuningas Kristianilla. Ensimmäinen heistä oli Cecil von Renthe-Fink ja toinen Werner Best, josta tuli Tanskan valtakunnankomissaari.

Katso myösMuokkaa