Tamsyn Manou

(Ohjattu sivulta Tamsyn Lewis)

Tamsyn Manou (o.s. Lewis, s. 20. heinäkuuta 1978 Melbourne, Australia) on australialainen yleisurheilija, jonka päämatkoja ovat 400 ja 800 metrin juoksu.[1]

Mitalit
Tamsyn Manou
Tamsyn Manou
Maa:  Australia
Naisten yleisurheilu
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Valencia 2008 800 m
Hopeaa Hopeaa Maebashi 1999 4×400 m

Ura muokkaa

Lewis voitti vuonna 1994 Australian alle 20-vuotiaiden mestaruuden 400 metrillä ja sijoittui samana vuonna matkan kuudenneksi nuorten MM-kisoissa ajalla 53,51. Seuraavana vuonna hän uusi Australian alle 20-vuotiaiden mestaruutensa 400 metrillä, mutta karsiutui vuonna 1996 nuorten MM-kisoissa matkan välierissä. Hän oli samoissa kisoissa mukana Australian viestijoukkueissa, jotka sijoittuivat 4 × 100 metrin viestijuoksussa kuudenneksi ja 4 × 400 metrin viestijuoksussa kolmanneksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti Australian-mestaruuden ja Kansainyhteisön kisojen karsinnan 800 metrillä, juoksi Kansainyhteisön kisoissa matkan kuudenneksi ajalla 2.01,71 ja oli mukana samoissa kisoissa kultaa voittaneessa pitkän viestin joukkueessa. Kauden lopussa yleisurheilun maailmancupissa Lewis oli 800 metrillä kahdeksas ja mukana 4 × 400 metrin viestijoukkueessa, joka sijoittui kuudenneksi.[1]

Lewis voitti vuonna 1999 Australian-mestaruuden 800 metrillä. Hän karsiutui Maebashin sisäratojen MM-kisoissa matkan välierissä, mutta oli mukana voittamassa MM-hopeaa viestissä. Saman vuoden Sevillan MM-kisoissa hän karsiutui 800 metrin sekä 4 × 400 metrin viestin alkuerissä. Seuraavana vuonna hän voitti 800 metrillä maansa mestaruuden ja olympiakarsinnan. Sydneyn olympialaisissa Lewis oli mukana viestijoukkueessa, joka sijoittui 4 × 400 metrin viestissä viidenneksi. 800 metrin henkilökohtaisessa kilpailussa hän karsiutui välierissä ajalla 1.59,33. Hän karsiutui myös Lissabonin sisäratojen MM-kisoissa 2001 800 metrin välierissä, mutta voitti samana vuonna Australian mestaruuden 800 metrillä. Edmontonin MM-kisoissa hän karsiutui 800 metrin välierissä.[1]

Lewis voitti vuonna 2002 maansa mestaruuden 800 metrillä. Saman vuoden Kansainyhteisön kisoissa hän oli voittamassa kultaa 4 × 400 metrin viestissä sekä sijoittui 800 metrillä viidenneksi. Kauden lopussa hän oli yleisurheilun maailmancupissa 800 metrillä seitsemäs ja pitkässä viestissä seitsemäs. Lewis voitti vuonna 2003 Australian-mestaruuden 800 metrillä, mutta karsiutui Pariisin MM-kisoissa matkan välierissä. Ateenan olympialaisissa hän karsiutui 800 metrin alkuerissä. Hän voitti vuonna 2005 maansa mestaruuden 800 metrillä ja oli seuraavana vuonna Melbournen Kansainyhteisön kisoissa mukana voittamassa 4 × 400 metrin viestikultaa. Hän karsiutui samoissa kisoissa 400 metrin välierissä ajalla 52,88. Seuraavana vuonna hän voitti Australian-mestaruuden sekä 400 että 800 metrillä, mutta karsiutui Osakan MM-kisoissa 800 metrin alkuerissä.[1]

Lewis voitti Valencian sisäratojen MM-kisoissa 2008 MM-kultaa 800 metrillä. Pekingin olympialaisissa hän karsiutui 400 metrillä alkuerissä ja 800 metrillä välierissä. [2] Samana vuonna hän voitti maansa mestaruuden sekä 400 että 800 metrillä [1].

Perhe muokkaa

Manou on naimisissa australialaisen kriketinpelaajan Graham Manoun kanssa.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Lähde: IAAF[2]

Ulkoradat muokkaa

Sisäradat muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f http://www.athletics.com.au/fanzone/athleteprofiles/tamsyn_lewis
  2. a b Tamsyn Manou Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa