Tambo

Tambo (ketšua: tampu, ”majatalo”) oli inkojen valtakuntaan kuuluva rakennelma, jota käytettiin hallinnollisiin ja sotilaallisiin tarkoituksiin. Tambot rakennettiin inkateiden varsille. Niistä löytyi tyypillisesti ruokaa ja varusteita, jonka lisäksi kiertävät valtion virkamiehet käyttivät niitä majataloina. Tambot toimivat myös chaskien kuljettamien ”solmutiedostojen” välitys- ja säilytyspaikkana. Lähiyhteisöjen asukkaita oli värvätty tamboihin osana mit'a-työjärjestelmää.

Rakenne ja käyttötarkoitukset

Inkat rakensivat useimmat tambot samoihin aikoihin, kun he alkoivat rakentaa ja päivittää tiejärjestelmäänsä Túpac Inca Yupanquin valtakaudella vuosina 1471–1493. Tutkijat arvioivat tamboja olleen ainakin 2 000. Suuren lukumäärän ja rakennelmien monipuolisuuden vuoksi niiden kokoa ja toimintoja on vaikea kuvailla tarkasti, mutta niissä oletetaan olleen ainakin asuin-, ruuanlaitto- ja varastotilat. Tämän lisäksi viitteitä lukuisista muista variaatioista on löydetty. Jotkin tamboista toimivat hyvin yksinkertaisina majataloina, kun taas osa niistä oli perimmiltään pieniä kaupunkeja, jotka tarjosivat tilapäistä majoitusta matkalaisille. Ei ole olemassa selkeitä merkkejä siitä, että nämä suuremmat tambot eroaisivat millään tavalla pienistä kylistä, joten rajan vetäminen on vaikeaa.

Qunchamarkan tambo Machu Picchuun johtavan Inka Trailin varrella

Tambojen käyttötarkoitukset olivat riippuvaisia niiden koosta sekä siitä, millaisia varusteita niissä oli tarjolla. Jokainen tambo oli kuitenkin kykeneväinen majoittamaan erilaisia valtion virkamiehiä. Esimerkiksi pienimmät tambot toimivat viestinvälitysasemina pääteitä pitkin juokseville chaskeille, jotka kuuluivat Inkavaltakunnan sanansaattajiin ja quipu-solmukirjoituksen tulkitsijoihin. Suuremmilla tamboilla oli muitakin käyttötarkoituksia, kuten toimia liikkeellä olevien armeijan joukkojen majoitus- ja tarvikevarastoina. Näitä rakennelmia ei kuitenkaan pidä sekoittaa qullqa-rakennuksiin, jotka toimivat pelkästään varastoina. Kaikkein suurimmat ja tasokkaimmat tambot oli tarkoitettu hallitsijan retkiä varten, joilla mukana oli myös hänen vaimonsa ja erinäisiä valtion virkamiehiä.

Matkailijoiden perustarpeiden kattamisen lisäksi suuremmista tamboista löytyi tilat muun muassa savenvalajille ja kutojille, jotka tuottivat erilaisia käyttötavaroita yhteisön tarpeisiin. Kylämäiset tambot toimivat myös hallinnollisina keskuksina, joista paikalliset valtiaat pystyivät valvomaan aluettaan. Niistä löytyi myös seremoniatilat, joita käytettiin uskonnollisten rituaalien harjoittamiseen. Historioitsijat ovat lisäksi löytäneet todisteita metsästyksestä, kaivostoiminnasta ja kokatuotannosta suurempien tambojen läheisyydestä.

Espanjalainen konkistadori Pedro Cieza de León viittasi useaan otteeseen tamboihin teoksessaan Crónicas de Peru. Seuraavassa osassa Cieza de León kuvaa tambojen yleistä käyttötarkoitusta. Tiedot hän kuuli paikallisilta asukkailta:

”Ja siellä oli riittävästi tarvikkeita heidän miehilleen, joka neljäs peninkulma oli majapaikka ja varastorakennus, ja edustajat sekä luottamusmiehet, jotka asuivat maakuntien pääkaupungeissa huolehtivat siitä, että alkuperäisasukkaat pitivät nämä majatalot tai asunnot (tambot) hyvin varusteltuina. Ja varmistaakseen, ettei kukaan saisi enempää kuin muut, ja että kaikki tekisivät osansa, he pitivät kirjanpitoa solmutekniikalla, mitä he kutsuivat quipuiksi, ja tällä keinoin, kun sotajoukot olivat ohittaneet alueen, he pystyivät tarkistamaan solmuista, ettei huijausta ollut tapahtunut.”

Sijainti ja välimatkat

Monien historioitsijoiden ja tutkijoiden mukaan tambot sijoitettiin noin päivän kävelymatkan päähän toisistaan. On kuitenkin yksilöllisiä eroja, kuinka paljon ihminen pystyy kävelemään päivässä, joten tämä tekee tulkinnasta ongelmallisen. Käytännössä etäisyydet vaihtelivat alle kymmenestä kilometristä 45 kilometriin. Monet eri tekijät vaikuttivat tambojen sijoittamiseen, mutta normaalisti ne pyrittiin rakentamaan vesistöjen lähelle suotuisaan maastoon. Joissain tapauksissa yksittäisiä tamboja on rakennettu syrjäisiin paikkoihin, mutta niiden sijaintien syystä ei ole saatu selvyyttä. Osa tambojen sijainneista lienee valittu sen perusteella, missä työvoimaa oli kulloinkin parhaiten saatavilla. Rakennelmien sijaintiin on saattanut vaikuttaa myös laamakaravaanien päivässä kulkema nopeus, sillä ne kulkivat hitaammin kuin yksinään juoksevat chaskit ja muut jalankulkijat. Toinen tärkeä matkailija, joka mahtoi liikkua hitaammin kuin tyypillinen matkaaja, oli Sapa Inka. Koska Sapa Inkan mukana matkusti valtava kulkue, oli heidän etenemisensä hitaanpuoleista, jolloin se edellytti tambojen tiiviimpää sijoittelua.

Arkkitehtuuri

Nykyään tambojen jäännöksiä on hajallaan ympäri Perua, Boliviaa, Chileä ja Kolumbiaa. Rauniot osoittavat merkkejä suuresta arkkitehtonisesta vaihtelusta. Vaikka tästä vaihtelusta on mahdotonta tehdä tarkempia huomioita enää tänä päivänä, joitakin karkeita luokituksia voidaan kuitenkin nähdä. Esimerkiksi jotkut tambot on rakennettu selkeästi ennen Inkavaltakunnan nousua, joten voidaan päätellä inkojen yksinkertaisesti ottaneen olemassa olevat rakennelmat haltuunsa ja muuttaneen ne tamboiksi. Tämän aikakauden arkkitehtuuri voidaan jakaa kahteen pääryhmään. Joitain tamboja ei ole muutettu lainkaan ulkoisesti eli niissä voidaan nähdä inkoja edeltävän aikakauden arkkitehtoninen tyyli, kun taas toisia on selkeästi uudistettu ja muokattu inkojen tyylin mukaiseksi.

Inkavaltakunnan aikana rakennetut tambot puolestaan jaetaan kolmeen pääryhmään. Joissain rakennelmissa on nähtävissä selkeästi kunkin alueen paikallinen rakennustyyli. Tätä tapahtui erityisesti alueilla, missä oli voimakas paikalliskulttuuri, jonka annettiin jatkua myös inkojen hallinnan alaisena. Toisena ryhmänä tulee tambot, joiden tyyli oli pohjimmiltaan inkojen oman kulttuurin mukaista, mutta johon oli kuitenkin sekoitettu joitain paikallisen alueen piirteitä. Viimeisenä on selkeästi vain inkatyylille uskolliset arkkitehtuurin ilmentymät. Paikalliskulttuurin säilyessä hyvin vahvana myös inkojen hallinnan aikana, oli inkatyylisiä tamboja rakennettu yleensä syrjäisemmille alueille, joissa ei ollut kovin suuri asutustiheys.

Arkkitehtoninen ominaisuus nimeltä kancha löytyy useista Inkavaltion rakennelmista. Kancha käsittää ison suorakaiteen muotoisen rakennuksen, jonka sisälle on rakennettu pienempiä yksihuoneisia tiloja. Päätös rakentaa pienempiä asumuksia suuremman sisään lienee syntynyt ”Andien ylängön kylmästä ja sateisesta ympäristöstä”. Tutkija John Hyslop toteaa, että kanchat olivat läsnä inkojen rakennelmissa, vaihdellen ulkomuodoltaan aina Cuscon suuresta Qurikancha-temppelistä pieniin, syrjäisiin tamboihin inkateiden varsilla. Historioitsijoiden mukaan, vaikka kanchat eivät olleetkaan vain tamboja, kuvaa tambojen rakentaminen kanchatyylin mukaisesti niiden olleen olemassa lähinnä yksilöiden ja ryhmien majoituskäyttöä varten.

Tambot Inkavaltakunnan jälkeen

Tutkijat, kuten Craig Morris toteaa, että Inkavaltion valloituksen jälkeen Andien alueella asuneet muut sivilisaatiot kieltäytyivät käyttämästä tamboja inkojen aikaisiin tarkoituksiin. Tämän vuoksi Morris ehdottaa, että tambot olisivat olleet inkojen kulttuuriin kuuluva tapa levittää ”keinotekoista urbanismia” Andien alueelle. Tambojen arvellaankin olleen muille alueen ihmisille vähemmän merkityksellisiä, kuin mitä ne olivat inkoille itselleen. Tästä kertoo osittain myös rakennelmien sijoittelu; tambot oli monesti rakennettu eri hallinta-alueiden välisten kontaktien luomiseen ja matkustajien tarpeisiin, eikä niinkään suurien kyläkeskittymien lähelle.

Vaikka tambot eivät inkojen jälkeen enää olleetkaan Andien alkuperäiskansojen käytössä, ei niitä kuitenkaan täysin unohdettu: espanjalaiset valloittajat alkoivat käyttää valmista infrastruktuuria omiin tarkoituksiinsa. Valmiita rakennuksia käytettiin sellaisenaan, mutta espanjalaiset myös rakensivat omia rakennelmiaan inkateiden varsille. Nykyään tiedetäänkin, että kaikki tambot eivät ole peräisin inkojen ajalta, vaan osa niistä on rakennettu nimenomaan espanjalaisten saapumisen jälkeen.

Katso myös

• Chasqui
• Qullqa
• Ollantaytambo
  
• Keski-Andien intiaanikulttuurit

Aiheesta muualla

• Adorno, Rolena. ”The Depiction of Self and Other in Colonial Peru”. Art Journal, kesä 1990, Vol. 49, Issue 2, s. 110–119.
• Cieza de León, Pedro de, The Incas of Pedro de Cieza de León, engl. käänt. Harriet de Onis. Norman, OK: University of Oklahoma Press, 1959.
• Crow, John A. The Epic of Latin America (Fourth Edition). Berkeley: University of California Press, 1992 (1946).
• Diffie, Bailey W. ”A Markham Contribution to the Leyenda Negra”. The Hispanic American Historical Review, Vol. 16, No. 1 (Feb., 1936), 96-103.
• Diffie, Bailey W. Latin-American Civilization: Colonial Period. Harrisburg, PA: Stackpole and Sons, 1945.
• Dobyns, Henry F. & Doughty, Paul L. Peru: A Cultural History. New York: Oxford University Press, 1976.
• Hyslop, John: The Inka Road System. Orlando, Florida: Academic Press, Inc. 1984.
• Mancall, Peter C. (toim.). Travel Narratives from the Age of Discovery. New York: Oxford University Press, 2006.
• Marett, Sir Robert. Peru. New York: Praeger Publishers, 1969.
• Prescott, William H. History of the Conquest of Mexico & History of the Conquest of Peru. New York: Cooper Square Press, 2000.