Taisto Oksanen

suomalainen näyttelijä

Taisto Oksanen (s. 2. tammikuuta 1964 Kotka)[1] on suomalainen näyttelijä.

Taisto Oksanen
Henkilötiedot
Syntynyt2. tammikuuta 1964 (ikä 60)
Kotka
Kansalaisuus Suomi Suomi
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1993–
Merkittävät roolit Iltalypsy
Tahdon asia
Tali-Ihantala 1944
Joulukuusivarkaat
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Oksanen kirjoitti ylioppilaaksi kirkkonummelaisesta Porkkalan lukiosta.[2] Vuonna 1989 hän aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa, josta hän valmistui vuonna 1993.[3]

Teatterirooleja Oksanen on tehnyt eniten Q-teatterissa, mutta on vieraillut myös Helsingin, Turun ja Espoon kaupunginteattereissa, Ryhmäteatterissa ja Teatteri Takomossa. Hän on toiminut myös tanssijana Zodiakin ja Kekäläinen & Co:n tuotannoissa.[4]

Valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta Oksanen esiintyi säännöllisesti kotimaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Elokuva- ja televisiorooliensa lisäksi hän on esiintynyt äänellään kuunnelmissa ja animaatioelokuvissa sekä äänikirjatuotannossa.

Oksanen on ollut mukana EDERED-nuortenteatterijärjestön toiminnassa.

Filmografia

muokkaa

Elokuvat

muokkaa
Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
1987 Haku päällä
1993 Frank Viides
1994 Rondaus Kari
1995 Kosketa minua miespotilas
1996 Kiltti anarkisti
Fanatic Answers
1997 Palava rakkaus KGB:n kuulustelija
2001 Ken tulta pyytää Into Koivulehto
2002 Kymmenen riivinrautaa lääkäri
2005 Puhdas päämäärä teho-osaston lääkäri
2007 Tali-Ihantala 1944 majuri Heikki Mikkola
2008 Putoavia enkeleitä kustantajan poika
2009 Toinen jalka haudasta Haitto
Joulukuusivarkaat pankinjohtaja Tiainen
2011 Vares – Huhtikuun tytöt Tristan da Cunha
Kotirauha pankinjohtaja
2013 Korttitalo
Isänmaallinen mies Pauli
2016 Tyttö nimeltä Varpu Raimo Peltonen
2017 Tom of Finland Heikki Alijoki

Televisio

muokkaa
Vuosi Sarja Rooli
1995 Kotikatu Pertin asianajaja
1996–2001 Iltalypsy Tero Saxman
1996 Puhtaat valkeat lakanat Rauli Kankainen
1997 Vuoroin vieraissa Susannan mies
1998 Samaa sukua, eri maata Marko
Team Ahma syyttäjä oikeudessa (jakso 17)
Hämähäkkihuijaus
2000 Ratikka-Raimo Lefa Korhonen
2001 Kaverille ei jätetä Jaakko Laakkonen / Lauri Harju
2002 Tummien vesien tulkit osastopäällikkö
2004 Sairaskertomuksia Antikristus
Me Stallarit Dieter Schultz
2005 Tahdon asia Markus Tuukkala
2006 Mogadishu Avenue Abdin isä
2008 Harvoin tarjolla ulosottomies
Röyhkeä diplomaatti Viron suurlähettiläs
Ylikävely Jari Haimila
2009 Ihmebantu
2011 Presidentin kanslia Adjutantti Jussi
2014 Klikkaa mua Sebastian
2015 Napamiehet
2016 Erinomanlaiset Marko
2018 Bullets lääkäri
2019 Maanantai Markku
Nyrkki Andropov
2020 Keihäsmatkat Finnairin pääjohtaja Gunnar
Ex-onnelliset Lauri
Pohjolan laki Raimo Keto
Onnela Pentti Saksala
2021 Maria Kallio Aaro Hellström
Karuselli Esa
2022 Sininen enkeli Kurt Krause

Ääninäyttelijänä

muokkaa
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Kuunnelmat

muokkaa
Vuosi Kuunnelma
1996 Kiitos kaikesta, Gaia!
Suojamekanismi
Tavaraverkko

[5]

Omana itsenään

muokkaa
Vuosi Televisiosarja
1999 Kokkisota
2004 Kolmen soppa[6]
2005 Linnan juhlat (Ylen tv-taltiointi, ei tv-sarja)
2011 Puoli seitsemän

Teattereita joissa esiintynyt

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Taisto Oksanen Elonetissä.
  2. Koulukaverit: Taisto Oksanen koulukaverit.com. Arkistoitu 20.12.2014. Viitattu 1.11.2011.
  3. Suomen Näyttelijäliitto: Taisto Oksanen nayttelijaliitto.fi. Arkistoitu 8.2.2022. Viitattu 18.9.2022.
  4. Oksanen Taisto, Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus, viitattu 20.12.2014.
  5. Kuunnelmat starbacks.ca.[vanhentunut linkki]
  6. Kolmen soppa kolmensoppa.fi. Arkistoitu 16.12.2008. Viitattu 25.5.2011.

Aiheesta muualla

muokkaa