Wikipedia

Tabloidisaatio

media-alan kehitys sensaatiojournalismin suuntaan

Tabloidisaatio on kehityssuuntaus, jossa sensaatiojournalismin sisällölliset ja tyylilliset piirteet leviävät laajemmin koko mediakenttään. Opetushallituksen ylläpitämällä Median maailma -sivustolla termi on määritelty tarkoittamaan ”perinteisesti asiallisen median vajoamista sisällöltään iltapäivä- ja juorulehtien suuntaan”.[1]

Brittiläisiä tabloideja laitettuna esille irtonumeromyyntiin. Tabloidisaatiokehityksessä ”skandaalilehtien” sisällölliset ja tyylilliset piirteet leviävät osaksi kaikkia viestimiä.

Tabloidisaation käsite muokkaa

Käsite juontaa nimensä sanasta tabloidi, joka on iltapäivälehdistön suosima sivuformaatti. Termille ei ole olemassa suomennettua vastinetta, mutta se ”voidaan kääntää hieman kömpelösti iltapäivälehtimäisyydeksi”.[2] Ensimmäisten joukossa termiä on analysoinut Washington Post -lehden mediakriitikko Howard Kurtz vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan Media Circus.[3] Kirjassa määritellään yhdeksi käännekohdaksi Yhdysvaltojen vuoden 1987 presidentinvaalikampanja, jonka yhteydessä tiedotusvälineet paljastivat ehdokas Gary Hartin syrjähypyt. Sen jälkeen poliitikkojen seksielämästä kirjoittaminen on yleistynyt viestimissä.[4]

Ilmiö näyttäytyy viihteellisten arvojen korostumisena informatiivisuuden kustannuksella.[5] Journalistiset lajityyppimääritelmät hämärtyvät ja esitystavat muuttuvat.[6][5] Kaupallisten viestimien ja viestintäyhtiöiden keskinäisen kilpailun myötä korostuu sisällöntuottamisen kustannustehokkuus ja sisältöjen mahdollisimman laajan myytävyyden vaade. Monimutkaisia asioita yksinkertaistetaan uutisen myyntiarvon kasvattamiseksi.[7]

Ilmiössä näkyy urheilusta lainattujen kerrontatapojen leviäminen muuhun, myös politiikkaa koskevaan journalismiin. Keskeisiä teemoja ovat voittaminen ja häviäminen, draama ja jännitys, sekä sankaruus.[8] Ilmiö on kytköksissä niin sanottuun human interest -journalismiin, jossa asioita kuvataan yksittäisten ihmisten tunnekokemusten kautta pyrkien lukijan tunteisiin vetoamiseen. Tohtori Mervi Pantin mukaan tabloidisaatioon sisältyy myös sukupuolittunut ”naisellistamisen” ulottuvuus, jossa ”naisellinen” tunne ja kokemus korvaa kerrontatavoissa ”miehisen” järjen, erittelyn ja yleistämisen.[9]

Tabloidisaation arvostelu kohdistuu monimutkaisten asioiden hukkumiseen huomiota herättävien sisältöjen tieltä. Kun yleisön miellyttämisen halu ylittää tiedottamisen halun, pelätään, että riski uutisten vääristelystä kasvaa.[5]

Tabloidisaatiosta käytyä keskustelua mediassa muokkaa

Pulitzer-palkitun kirjailija David Halberstamin mukaan journalismin laatu vajosi Yhdysvalloissa ennennäkemättömän alhaiselle tasolle Clinton-Lewinsky-skandaalin aikana, jolloin perinteiset laatulehdetkin perustivat uutisointinsa nimettömistä lähteistä saatuihin toisen ja kolmannen käden tietoihin. Halberstamin mukaan tässä jupakassa näkyi erityisen hyvin, kuinka tyhjänpäiväiset uutisaiheet ottivat mediassa aiemmin tärkeiden uutisaiheiden paikan ja toisinpäin.[10]

Opetusministeri Henna Virkkunen puhui tabloidisaatiosta YLE TV2:n Pressiklubi-ohjelmassa 22. tammikuuta 2010. Hänen mukaansa ”tänä päivänä ei ole sellaista perinteistä rajaa eri medioiden välillä, että esimerkiksi STT voi siteerata Seiskaa. Myös iltapäivälehtien tyylit ovat laajentuneet muuhun sanomalehdistöön.”[11] Pressiklubin vakiovieraana oleva toimittaja Saska Saarikoski puolustautui vastaten, että tabloidisaation rinnakkaisilmiö on politiikan henkilöityminen. Hänen mukaansa tällainen journalismi ei olisi mahdollista, elleivät johtavat poliitikot käyttäisi perhettään ja henkilökohtaisia asioitaan poliittisen kampanjoinnin välineenä.

Tabloidisaation tutkiminen muokkaa

Viestintätutkimuksessa ilmiötä on tutkittu muun muassa mittaamalla kuvien ja ulkomaanuutisten määrän muutoksia tiettyinä ajanjaksoina.[12] Esimerkiksi Göran Djupsund ja Tom Carlson ovat tutkineet tabloidisaatiota vuosina 1982–97 lehdissä Vasabladet, Hufvudstadsbladet, Västerbottens-Kuriren ja Dagens Nyheter.[13] Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella julkaistussa väitöskirjassaan Sinikka Torkkola selittää terveysjournalismissa korostuvat ”ihmeparannukset, oudot sairaudet ja julkkisten tarinat” tabloidisaation ilmentymänä.[14] Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella julkaistussa journalistiikan lisensiaatintyössään Markus Mattlar liittää Tony Halmeen maaliskuun 2003 eduskuntavaalien vaalivoiton osaksi tiedotusvälineiden tabloidisaatiokehitystä.[15]

Tabloidisaatio nähdään yleisesti kielteisenä ilmiönä, mutta sillä on myös puolustajansa. Bergenin yliopiston mediatutkimuksen professori Jostein Gripsrud on todennut, ettei ilmiö ole yksiselitteisesti huono asia demokratiassa. Lisäksi hänen mukaansa koko termi ei ole käsitteenä kovin analyyttinen, vaan ”enemmänkin tabloidi-ilmaus”.[16] Skotlantilaisen Strathclyden yliopiston journalismin ja viestinnän professori Brian McNair näkee, että tabloidisaation tuomaa yhteiskunnallisten kysymysten painoarvon vähenemistä on liioiteltu. Hänen mukaansa kansanomainen muotokieli jopa lisää yleisön kiinnostusta yhteiskunnallisia aiheita kohtaan.[17] Mediatutkija ja toimittaja Liz Nice on havainnut teini-ikäisten tyttöjen lehtien kehitystä eritellessään, ettei tabloidisaatio johda automaattisesti huonompaan journalismin laatuun, jos ei toki parempaankaan.[18] Catharine Lumby on kirjassaan Bad Girls kirjoittanut, että tabloidisaation arvostelu on lähinnä perinteisten ”julkisten asioiden” puolustamista. Tällaisia ovat muun muassa liiketoiminta, parlamentaarinen politiikka, talous ja laki. Hän näkee tabloidisaation mahdollisuudeksi tuoda yksityiseen, kotitalouksiin ja erityisesti feminiinisyyteen liittyviä aihepiirejä julkiseen keskusteluun. Hän listaa tällaisina aiheina esimerkiksi kotiväkivallan, lasten hyväksikäytön, riippuvuudet, syömishäiriöt, vanhemmuuden ja seksuaalisuuden. Hänen mukaansa ilmiön kautta on toteutunut erityisesti feministiliikkeen ajamien asioiden läpimurto, jossa aiemmin yksityisyyden piiriin jääneet asiat on saatu yleiseen keskusteluun ja myös teemoiksi julkishallinnon päätöksenteossa.[19]

Muu ”tabloidistuminen” muokkaa

Tabloidisaatio viittaa lähinnä journalismin sisällölliseen ja tyylilliseen kehitykseen. Tämän lisäksi on olemassa kaksi muuta ”tabloidistumisen” kehityslinjaa. Nämä ovat erillisiä, vaikkakin tabloidisaatioon jossakin määrin kytköksissä olevia ilmiöitä.

Ensinnäkin monet perinteisesti broadsheet-formaatissa julkaistut sanomalehdet ovat 2000-luvulla vaihtaneet tabloid-kokoon. Esimerkkeinä tästä ovat Suomessa Hufvudstadsbladet[20] ja Ruotsissa Svenska Dagbladet.[21] Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat tekivät päätöksen tabloid-formaattiin siirtymisestä vuonna 2011.[22] Helsingin Sanomat siirtyi tabloid-kokoon tammikuussa 2013[23] ja Sanoma Lehtimedian maakuntalehdet seuraavat perässä keväällä 2013.[24]

Toinen ”tabloidistuminen” koskee 1990-luvulla alkanutta tabloid-muodossa ilmestyvien ilmaisten kaupunkilehtien yleistymistä. Tämän lajityypin kuuluisin edustaja on Metro-lehti.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Nieminen, Hannu & Pantti, Mervi: Media markkinoilla: Johdatus joukkoviestintään ja sen tutkimukseen. 3. uudistettu painos. Tampere: Vastapaino, 2012. ISBN 978-951-768-394-4.
  • Louw, Eric: The Media and Political Process, s. 68–69. Lontoo: SAGE Publications, 2005. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Median maailma, termikirjasto Opetushallitus, median maailma. 22.1.2010. Arkistoitu 29.3.2008. Viitattu 22.1.2010.
  2. ↑ Mäntymäki, Eeva: Hyvinvointivaltio eetterissä: Yleisradion rakentuminen populaarien diskurssien kentillä, s. 59. Väitöskirja: Tampereen yliopisto. Mediatutkimuksia. Tampere: Tampere University Press, 2006. ISBN 951-44-6657-8. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.1.2010).
  3. ↑ Kurtz, H.: Media Circus: The Trouble with America’s Newspapers. Three Rivers Press, 1993. (englanniksi)
  4. ↑ Tiedotusvälinet mässäilevät skandaaleilla. Tutkijat ovat huolestuneita median sensaatiohakuisuudesta Aamulehti / Erkki Karvonen. 12.11.1998. Arkistoitu 17.2.2005. Viitattu 25.1.2010. (Internet Archive)
  5. ↑ a b c Viestinnän valintakoe: mallivastaukset Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta. 4.6.2008. Viitattu 25.1.2010.
  6. ↑ Nieminen & Pantti 2004, s. 91.
  7. ↑ Nieminen & Pantti 2004, s. 94–95.
  8. ↑ Louw, E.: The Media and Political Process, s. 68–69. SAGE Publishing, 2005. (englanniksi)
  9. ↑ Pantti, M.: Masculine tears, feminine tears – and crocodile tears. Mourning Olof Palme and Anna Lindh in Finnish newspapers, Journalism 6(3), s. 357–377. 2005. (englanniksi)
  10. ↑ Halberstam decries 'tabloidization' of the news Terry Sanford Institute of Public Policy: Duke Policy News. 1998. Arkistoitu 10.6.2010. Viitattu 25.1.2010. (englanniksi)
  11. ↑ Pressiklubi 22.1.2010 Yle Areena. 22.1.2010. Viitattu 22.1.2010.
  12. ↑ Connell, I.: Mistaken Identities. Tabloid and Broadsheet News Discourse., s. 11–32. Javnost V, 1998/3.(englanniksi)
  13. ↑ Trivial Stories and Fancy Pictures? Tabloidization Tendencies in Finnish and Swedish Regional and National Newspapers 1982–1997 (PDF) Nordicom, 19(1). 1998. Arkistoitu 1.4.2010. Viitattu 23.1.2010. (ruotsiksi)
  14. ↑ Torkkola, Sinikka: Sairas juttu: Tutkimus terveysjournalismin teoriasta ja sanomalehden sairaalasta, s. 91. Väitöskirja, Tampereen yliopisto. Media Studies. Tampere: Tampere University Press, 2008. ISBN 978-951-44-7494-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.1.2010).
  15. ↑ Protesti, vitsi vai äärioikeiston nousu? Tony Halmeen vaalivoitto ja radikaali oikeistopopulismi suomalaisessa politiikan journalismissa. Jyväskylän yliopisto, viestintätieteiden laitos. Huhtikuu 2009. Viitattu 23.1.2010. [vanhentunut linkki]
  16. ↑ Gripsrud, J.: ”Tabloidization, Popular Journalism and Democracy”. Teoksessa Sparks, C. & Tulloch J.: Tabloid Tales: global debates about media standards, s. 285. Rowman & Littlefield: Oxford and Lanham, MD, 2000. (englanniksi)
  17. ↑ McNair, B.: Journalism and democracy. An evaluation of the political public sphere, s. 105–121. Lontoo: Routledge, 2000. (englanniksi)
  18. ↑ Tabloidization and the teen market: Are teenage magazines dumberer than ever? Journalism Studies, Volume 8, Issue 1. Helmikuu 2007. Viitattu 25.1.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  19. ↑ Lumby, C.: Bad Girls: The media, sex and feminism in the 90’s, s. 117–118. Allen & Unwin Pty LTD, 1997. (englanniksi)
  20. ↑ HBL ottaa riskin Markkinointi & mainonta. 18.3.2009. Viitattu 24.1.2010.
  21. ↑ Tabloid, sanomalehdistön valtavirtaa Kirjatyö – viestintäalan ammattiliiton jäsenlehti. 2/2003. Arkistoitu 31.1.2004. Viitattu 24.1.2010.
  22. ↑ Olkinuora: Suomen lehdet tabloideiksi viidessä vuodessa Helsingin Sanomat. 11.12.2009. Arkistoitu 17.12.2009. Viitattu 24.1.2010.
  23. ↑ Ensimmäinen HS-tabloidi on tässä Helsingin Sanomat. 7.1.2013. Viitattu 13.1.2013.
  24. ↑ Etelä-Saimaa muuttuu tabloidiksi huhtikuussa Etelä-Saimaa. 4.9.2012. Viitattu 13.1.2013. [vanhentunut linkki]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tabloidisaatio&oldid=20613885”