Suuri Amerikan eläimistövaihto

Suuri Amerikan eläimistövaihto tapahtui noin 3,5–2,5 (ehkä 2,7) miljoonaa vuotta sitten, kun Panamankannas nousi merestä tulivuorenpurkausten takia luoden maayhteyden Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan välille, jolloin eläinlajit pääsivät siirtymään mantereelta toiselle. Samanlaisia eläimistönvaihdoksia on tapahtunut muissakin tapauksissa[1], esimerkiksi Intian mantereen törmättyä Euraasian mantereeseen. Eläimistönvaihdoksen seurauksena noin puolet Etelä-Amerikan eläimistä on pohjoisamerikkalaista alkuperää[2].

Esimerkkejä elinaluettaan vaihtaneista eläimistä, etelästä pohjoiseen tulleiden eläinten siluetit vihreällä ja pohjoisesta etelään tulleiden sinisellä

Saarien kautta levinneet lajitMuokkaa

Etelä-Amerikkaan alkoi tulla lajeja jo myöhäisoligoseenilla noin 30 miljoonaa vuotta sitten eoseeni- ja oligoseenikausilla. Leviäminen onnistui saari kerrallaan muun muassa merellä ajelehtineiden ajopuiden mukana. Tällä tavoin siirtyi lähinnä pieniä jyrsijöitä. Nämä jyrsijät korvasivat Etelä-Amerikan aikaisempien pienien pussieläinten ekologisia lokeroita ja alkoivat kehittyä itsenäisesti uusiksi lajeiksi[3]. Tällaisia lajeja ovat muun muassa chinchilla ja vesisika. Hieman myöhemmin eli noin 25 miljoonaa vuotta sitten Etelä-Amerikkaan saapuivat myös kädelliset. Näiden kaikkien lajien uskotaan tulleen Afrikasta.[4][5] Ensimmäisiä Pohjois-Amerikasta tulleita eläimiä olivat tiettävästi puolikarhut, jotka saapuivat Etelä-Amerikkaan noin 7 miljoonaa vuotta sitten. Etelä-Amerikassa kehittyi itsenäisesti uusia puolikarhuihin kuuluneita lajeja, mutta ne katosivat myöhemmin. Puolikarhujen jälkeen Etelä-Amerikkaan saapuivat muun muassa pekarit ja haisunäädät.

Mannerta pitkin levinneet lajitMuokkaa

Panamankannasta pitkin alkoi levitä lajeja sekä pohjoiseen että etelään sen muodostuttua noin 3 miljoonaa vuotta sitten. Pohjois-Amerikasta tuli kasvinsyöjistä esimerkiksi kameleita, tapiireja, norsuja ja hevosia. Lihansyöjistä Etelä-Amerikkaan levisivät muun muassa sapelihammaskissat, koirat ja karhut. Etelä-Amerikasta pohjoiseen levisivät esimerkiksi maalaiskiaiset, glyptodontit, vyötiäiset ja nyt jo hävinneet notoungulata-lahkon lajeja. Lajienvaihdossa pohjoisesta etelään levittäytyneet lajit osoittautuivat menestyksekkäämiksi kuin etelästä pohjoiseen levittäytyvät. Etelästä pohjoiseen menestyksekkäästi siirtyneet lajit eivät eriytyneet paljoa eteläisistä kantamuodoistaan[2], kun taas pohjoisesta tulleet eriytyivät tehokkaasti[5]. Monet eteläamerikkalaiset lajit hävisivät kun taas pohjoisamerikkalaisten lajien ei tiedetä hävinneen etelästä saapuneen kilpailun tuloksena. Eteläamerikkalaisten lajien tappio koski paljolti myös paikallisia istukkanisäkkäitä. Parhaiten Etelä-Amerikan lajeista pärjäsivät opossumit, vyötiäiset ja piikkisiat, jotka levisivät suureen osaan Pohjois-Amerikkaa, ja joita tavataan siellä vieläkin. Ainoat suuret etelästä pohjoiseen levinneet petoeläimet olivat hirmulinnut, muut Etelä-Amerikan suuret petoeläimet kuten Borhyaena ja Thylacosmilus hävisivät kilpailussa pohjoisesta tulleille pedoille[6].

Esimerkkejä levinneistä lajeistaMuokkaa

Etelästä pohjoiseen levinneetMuokkaa

Pohjoisesta etelään levinneetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Mammalian faunal dynamics of the Great American interchange
  2. a b The Great American Biotic Interchange: Patterns and Processes
  3. Splendid isolation: the curious history of South American mammals, George Gaylord Simpson, [1], ISBN 978-0300030945
  4. South America's Missing Mammals
  5. a b http://web2.wku.edu/~smithch/biogeog/SIMP1950.htm/ History of the Fauna of Latin America by George Gaylord Simpson (1950)]
  6. Richard Cowen, History of life, Blackwell Publishing, ISBN 978-1-405-117-562 [2]