Avaa päävalikko
Suomen Rooman-instituutin koti, renessanssihuvila Villa Lante.

Suomen Rooman-instituutti (Institutum Romanum Finlandiae) on Suomen valtion tiedeinstituutti, joka toimii Roomassa, Italiassa. Se järjestää opetusta ja tutkimusta erityisesti antiikintutkimuksen eri aloilla.[1]

Instituutti toimii Villa Lantessa, arvokkaassa renessanssihuvilassa, joka sijaitsee Rooman Gianicolo-kukkulalla. Huvila on ollut Suomen valtion omistuksessa vuodesta 1950 lähtien. Instituutin johtajana toimii Arja Karivieri. Instituutin toimintaa ylläpitää ja tukee säätiö, Säätiö Institutum Romanum Finlandiae.

HistoriaMuokkaa

Instituutti aloitti toimintansa vuonna 1954. Näin se on vanhin Suomen ulkomailla toimivista instituuteista, joita on nykyään yhteensä 17 kappaletta. Instituutti oli myös ainoa ulkomailla toimiva suomalainen instituutti aina vuoteen 1984 asti, jolloin Suomen Ateenan-instituutti perustettiin.

TaustaMuokkaa

Suomalaisille, kuten myös muille pohjoismaalaisille, Rooma on aina ollut tärkeä kiintopiste. Katolisen kirkon kautta pohjoinen Eurooppa päätyi aikoinaan Rooman kulttuurin piiriin, eikä uskonpuhdistuskaan katkaissut yhteyttä Roomaan. Samalla Roomaan ovat kautta aikojen halunneet tutustua niin pyhiinvaeltajat, kirkon virkamiehet, taiteilijat, kirjailijat kuin oppineetkin.[2]

Vielä 1900-luvun alussakaan Suomella ei ollut mitään kiinnekohtaa Roomassa, joka olisi tukenut maasta sinne saapuneita tutkijoita ja taiteilijoita. Tutkijat olivat tuohon aikaan kiinnostuneita enimmäkseen Vatikaanin asiakirjoista. Heitä olivat historioitsijat ja teologit, joita Vatikaanissa oli käynyt jo 1400-luvulla. Antiikin tutkijoita Roomaan lähti vasta 1800-luvun lopulla. Samaan aikaan eri maat alkoivat perustaa omia arkeologisia instituuttejaan Roomaan.[2]

Ensimmäinen järjestäytynyt suomalaistutkijaryhmä, niin kutsuttu expédition finlandaise, toimi Italiassa vuosina 1904–1915. Kyseiset tutkijat etsivät Vatikaanin arkistosta Suomea koskevia asiakirjoja. Ennen oman instituutin perustamista suomalaiset hyötyivät siitä, että Ruotsin instituutti aloitti toimintansa vuonna 1926; sen toimintaan osallistui myös useita suomalaisia.[2]

PerustaminenMuokkaa

 
Institutum Romanum Finlandiae. Anno MDCCCCLIII. Seinään on kirjattu Villa Lanten kunnostusvuosi 1953; instituutti aloitti toimintansa seuraavana vuonna.

Alkusysäyksen Suomen Rooman-instituutille antoi klassisten kielten opettaja Einar Pontán, joka esitti ajatuksen instituutin perustamisesta Säätytalossa klassikkopäivillä 1938. Pontán myös ideoi instituutin latinankielisen nimen Institutum Romanum Finlandiae. Ajatuksen innoittamana liikemies Amos Andersonin johdolla perustettiin Suomen Rooman-instituutin säätiö, jonka pyrkimyksenä oli saada Suomelle oma instituutti Roomaan. Andersson teki myös ensimmäisen miljoonan markan lahjoituksen säätiölle sen perustamisvuonna. Sota kuitenkin katkaisi kaikki suunnitelmat. Instituutin perustamiseen ei ollut varoja myöskään sodan jälkeen.[2][3][4]

1940-luvun lopulla saatiin tieto, että Villa Lanten omistanut kenraali Demetrio Helbig olisi halukas luovuttamaan instituutille tarvittavat tilat tästä arvokkaasta renessanssihuvilasta hyvin edullisin ehdoin. Keväällä 1950 Anderson ja säätiön sihteeri Torsten Steinby tulivat Roomaan ja Villa Lante ostettiin Suomen valtiolle Andersonin myöntämän rahallisen tuen turvin.[3]

Villa Lante tuli näin Suomen valtion omistukseen, mutta säätiön käyttöön. Rakennus oli kuitenkin päässyt edeltävien vuosikymmenten aikana huonoon kuntoon, joten se vaati ennen käyttöönottoa pitkällisen kunnostuksen. Suomen Rooman-instituutti vihittiin lopulta käyttöön 29. huhtikuuta 1954. Talo oli kuitenkin majoittanut tutkijoita ja taiteilijoita jo ennen virallista käyttöönottoa. Instituutin varsinainen tieteellinen toiminta alkoi avajaisten jälkeen.[3]

Vuonna 1964 Villa Lanten alakerroksiin rakennettiin Rakel Wihurin tuella taiteilija-ateljee instituutissa toimivien taiteilijoiden käyttöön.[3]

JohtajatMuokkaa

ToimintaMuokkaa

 
Instituutin tiloja.

Suomen Rooman-instituutti harjoittaa tieteellistä tutkimusta, kouluttaa tutkijoita ja järjestää opetusta ennen kaikkea antiikintutkimuksen alalta. Instituutin tutkimusalat ovat antiikin ja keskiajan historia, klassillinen filologia (erityisesti epigrafiikka), klassillinen arkeologia ja taidehistoria.

Instituutin henkilökuntaan kuuluu johtajan lisäksi tutkijalehtori (vuosina 1973-2009 assistentti), intendentti ja amanuenssi. Varsinaisen henkilökunnan lisäksi instituutissa toimii (vuodesta 1965 lähtien) vuodeksi kerrallaan valittu Wihuri-stipendiaatti, joka on väitöskirjaa tekevä jatko-opiskelija.

Instituutti tukee suomalaisten tutkijoiden tieteellisiä hankkeita Roomassa ja järjestää itse sekä tieteellisiä, että yleissivistäviä kursseja suomalaisille yliopisto-opiskelijoille, opettajille ja kulttuurivaikuttajille. Instituutti asuntoloineen ja kirjastoineen auttaa suomalaisten tutkijoiden, opiskelijoiden ja taiteilijoiden työtä ja oleskelua Italiassa.[1]

Instituutissa pidetään suurelle yleisölle avoimia konsertteja sekä luentoja ja kansainvälisiä konferensseja.[1] Instituutti osallistuu myös Suomen ja Italian väliseen kulttuurivaihtoon, mutta toisin kuin Suomen kulttuuri-instituutit, jotka muodostavat instituuttien valtaosan ja joiden toiminta liittyy ensisijaisesti kulttuurivientiin, Suomen Rooman-instituutti on ennen kaikkea tieteellinen tutkimuslaitos.

Tutkimusprojekteja ja kaivauksiaMuokkaa

  • Piirtokirjoitukset. Muun muassa: Vatikaanin museon Galleria Lapidarian kaikkien ennen julkaisemattomien piirtokirjoitusten toimittaminen (1956-1963); piirtokirjoitusten nimistön tutkiminen; Palatinuksen seinäkirjoitukset eli graffiitit (1959-1962); Via Triumphaliksen varrella olleen keisariaikaisen hautausmaan piirtokirjoitukset (1968); Latiumin historia piirtokirjoitusten avulla (1976-1979); Isola Sacran piirtokirjoitukset (1989-)
  • Tiilileimojen tutkimus; erityisesti Ostian tiilileimat (1962-)
  • Etruskien myöhäishistoria ja roomalaistuminen (1965-)
  • Ficanan arkeologiset kaivaukset yhteispohjoismaisena projektina (1976-)
  • Forum Romanumin Lacus Iuturnaen alueen historia ja kaivaukset (1979-)
  • Nemi-järven kaivaukset (1998-2002)
  • Naiset, varallisuus ja valta Rooman keisarikunnassa (1994-1997)
  • Roomalainen vesihuoltojärjestelmä ja tiiliteollisuus (1997-2000)
  • Kommunikaatio keskiajan Roomassa (2000-)
  • Oraakkeli-instituutiot ja oraakkelikonsultaatiot hellenistisellä ja roomalaisella ajalla (2003-)
  • Tasavallan ajan Rooman julkisen oikeuden ja poliittisen kulttuurin kehitys (2006-)
  • Lapsuus, nuoruus ja uskonto antiikin ja keskiajan maailmassa (2009-)[3]
  • Ostian satamakaupungin väestö ja identiteetit[6]

Villa Lanten Ystävät ryMuokkaa

Vuonna 1978 perustettiin yhdistys Villa Lanten Ystävät, jonka tarkoitus on tukea Suomen Rooman-instituutin toimintaa. Tavoitteisiinsa yhdistys pyrkii tekemällä tunnetuksi instituutissa harjoitettavaa tieteellistä tutkimusta ja kurssitoimintaa sekä edistämällä jäsentensä antiikin ja Italian kulttuurien harrastusta. Sillä on Roomassa Amici di Villa Lante al Gianicolo -niminen sisaryhdistys.

LähteetMuokkaa

  1. a b c Suomen Rooman-instituutti Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit. Viitattu 12.12.2012.
  2. a b c d Sandberg, Kaj: Villa Lante, Suomi & Italia. Italialainen syyskuu – Italian tasavallan presidentin Giorgio Napolitanon valtiovierailun kunniaksi, s. 13. Italian suurlähetystö, Italian kulttuuri-instituutti, Italian valtion ulkomaankauppainstituutti, 2008.
  3. a b c d e Instituutin ja sen tutkimuksen historia Suomen Rooman-instituutti. Viitattu 12.12.2012.
  4. BLF www.blf.fi. Viitattu 18.2.2016.
  5. Burtsov, Petri: Suomalaisen tiede- ja taide-elämän tähtitehdas sijaitsee Roomassa 8.9.2013. Yle Kulttuuri. Viitattu 13.9.2013.
  6. a b Professori Arja Karivieri valittu Suomen Rooman-instituutin johtajaksi 1.8.2017–31.7.2020 Institutum Romanum Finlandiae. Viitattu 21.8.2017.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Setälä, Päivi & Suvikumpu, Liisa & Sihvola, Juha & Keinänen, Timo: Villa Lante. Suomen Rooman-instituutti 1954–2004. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 978-951-0-29630-1.
  • Tammisto, Antero: Institutum Romanum Finlandiae 1954–2004. Folium Classicum, 2004, nro 66, s. 18–28. Klassillis-filologinen yhdistys ry. PDF-versio (1,9 Mt).

Aiheesta muuallaMuokkaa