Spacebus on eurooppalainen tietoliikennesatelliittiperhe, jonka kehitti alun perin ranskalainen Aérospatiale-yhtiö.

Spacebus 3000B2 -runko, Eutelsat 28A, 1:4 pienennetty malli.

AlkuMuokkaa

Aerospatiale liittoutui 1970-luvulla saksalaisen Messerschmitt-Bölkow-Blohmin (MBB) kanssa pyrkien Symphonie-tietoliikennesatelliitin rakentamiseen, ts. ensimmäisen Länsi-Euroopassa tehdyn tietoliikennesatelliitin toteutukseen. Tällä Saksa ja Ranska pyrkivät murtamaan Yhdysvaltain monopolin tietoliikennesatelliittien valmistuksessa ja operoinnissa. Tämä vaati myös Ariane 1-kantoraketin valmistuksen, koska Yhdysvaltain NASA kieltäytyi laukaisemasta kaupalliseen käyttöön tarkoitettua satelliittia.

Aérospatialen Guy Lebègue keksi Spacebus-myyntinimen tälle tuotteelle tehden viittauksen Airbus-lentokoneen "bussinimeen". Satelliitin hinta on samaa suuruusluokkaa kuin matkustajalentokoneen.

Spacebus-yhteistyösopimuksen allekirjoittivat 9. joulukuuta 1983 Henri Martre, joka oli Aérospatialen toimitusjohtaja, sekä Hans Vogels, joka oli MBB:n hallituksen puheenjohtaja.

SpacebusitMuokkaa

Yli kuusikymmentä Spacebus-runkoista tietoliikennesatelliittia on myyty. Ensimmäinen oli SB1000 Arabsat vuonna 1981. Esimerkiksi 4000C3 eli AMC 12-satelliitti on Thales Alenia Space -yhtiön tähän perheeseen kuuluva tuote, jonka suunniteltu käyttöikä on 15 vuotta. Satelliittien massa on kasvanut 1100-5000 kg. Uusimpien versioiden teho on 16 kW. Satelliitit toimivat geostationaarisella kiertoradalla. Satelliittien versioiden numerointi on samanlainen kuin Yhdysvalloissa on tapana: Spacebus 1000 painaa noin 1000 kg jne.

Spacebus 100Muokkaa

Vuonna 1981 Arabsatin ensimmäinen tietoliikennesatelliitti sai myöhemmin myös nimen Spacebus 1000.

Spacebus 100-satelliitit
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 25.5.1981 Arabsat-1A Arabsat 1170 25C + 2S Ariane 3 V12 2.2.1985 1991
2 25.5.1981 Arabsat-1B Arabsat 1270 25C + 2S Avaruussukkula 17.6.1985 Lokakuu 1992
3 25.5.1981 Arabsat-1C Arabsat 1360 25C + 2S Ariane 44L V49 26.2.1992 1997 myyty 1997-> Insat 2DT

Spacebus 300Muokkaa

Viidelle satelliittitelevisio-ohjelmia välittävälle satelliitille annettiin Spacebus 300-nimi. Ne toteutettiin ranskalais-saksalaisena yhteistyönä. Satelliittien teho oli 4300 W.

Nämä laukaistiin kahdella Ariane-raketilla, Ariane 2:lla ja Ariane 4:llä (2 satelliittia).

Spacebus 300-satelliitit
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 15.7.1982 TVSAT-1 Deutsche Bundespost 2077 5 Ku 230W Ariane 2 V20 21.11,1987 -- satelliitti vaurioitui laukaisussa
2 14.7.1982 TDF-1 TDF 2136 5 Ku 230W Ariane 2 V26 28.10. 1988 loppuvuosi 1995
3 10.10.1983 Tele-X Swedish Space Corporation 2142 5 Ku 230W Ariane 2 V30 2.4.1989 kesä 1996
4 14.7.1982 TVSAT-2 Deutsche Bundespost 2130 5 Ku 230W Ariane 44LP V33 8.8,1989 kesä 1996
5 9.9.1985 TDF-2 TDF 2096 5 Ku 230W Ariane 44L V37 24.7.1990 kesä 1997 Laukaisu DFS2:n kanssa

Spacebus 2000Muokkaa

Tämä satelliittiperhe tuli mahdolliseksi, kun Ariane 4-kantoraketti tuli käyttöön.

Asiakaskanta laajeni:

  •   Eutelsat, joka oli tuolloin Länsi-Euroopan kansallisten postien omistama, tilasi kuusi satelliittia.
  •   Nahuelsat, argetiinalaisen tietoliikenneyhtiön satelliitti.
  •   Türk Telekomin tilaamat satelliitit ovat Turksat-nimisiä
  •   GE Americom osti Nahuel 1B-satelliitin, josta tuli GE-5 ja josta tuli AMC 5 kun GE Americom siirtyi SES-yhtiölle. Lähetysalue siirtyi Etelä-Amerikasta Yhdysvaltoihin. Välillisesti ensimmäinen eurooppalainen satelliitti, joka myytiin Yhdysvaltoihin.

10 kaikkiaan 11 satelliitista laukaistiin Ariane 4-kantoraketilla, joista kaksi menetettiin Vol 69:n laukaisun epäonnistumisessa 24.1.1994, ja yksi Atlas II-kantoraketilla. Eutelsat oli tuolloin Arianespacen pääosakas.

Spacebus 2000
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 6.5.1986 Eutelsat II-F1 Eutelsat 1878 16 Ku Ariane 44LP V38 30.8.1990 1998 48°E
2 6.5.1986 Eutelsat II-F2 Eutelsat 1878 16 Ku Ariane 44L V41 15.1.1991 2001 12,5°W
3 6.5.1986 Eutelsat II-F3 Eutelsat 1674 16 Ku Atlas 7.12.1991 1998 21,5°E
4 13.6.1986 Eutelsat II-F4 Eutelsat 1877 16 Ku Ariane 44L V51 9.7.1992 1999 28,5°E
5 1989 Eutelsat II-F5 Eutelsat 1880 16 Ku Ariane 44L V63 24.1.1994 - Epäonnistunut laukaisu
6 1990 Turksat 1A Türk Telekom 1783 16 Ku Ariane 44LP V63 24.1.1994 - Epäonnistunut laukaisu
7 1990 Turksat 1B Türksat AS 1418 16 Ku Ariane 44LP V66 10.8.1994 2006 31.3°E
8 1990 Hotbird-1 Eutelsat 1800 16 Ku Ariane 44LP V71 28.3.1995 1999 Entinen Eutelsat II-F6
9 - Turksat 1C Türksat AS 1743 22Ku + 12C Ariane 44L V89 9.7.1996 2008 42°E laukaistu Arabsat-2A:n kanssa
10 - Nahuel-1A Nahuelsat 1700 18 Ku Ariane 44L V93 31.1.1997 - 72°W
11 - GE5 GE Americom 1721 16 Ku Ariane 44L V113 28.10.1998 - 79°W > entinen Nahuel-1B > myöhemmin AMC5

Spacebus 3000Muokkaa

2000-6000 kiloinen Spacebus 3000 liittyy Ariane 5-kantoraketin käyttöön.

Vuonna 1991 Saksan ja Ranskan yhteistyötä laajennettiin perustamalla "Satellite Alliance", johon tuli kolme lisäjäsentä: Alcatel Espace, Alenia ja Space Systems/Loral.

Spacebus 3000AMuokkaa

Ensimmäiset satelliitit olivat toisen sukupolven Arabsat-satelliittit. Uusia asiakkaita tuli Aasiasta:

Laukaisut tehtiin Ariane 3, Ariane 5 ja Pitkä Marssi kantoraketeilla.

Spacebus 3000A
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 17.4.1993 Arabsat-2A Arabsat 2500 22C + 12Ku Ariane 44L V89 9.7.1996 - 26°E laukaistu Turksat-1C kanssa
2 17.4.1993 Arabsat-2B Arabsat 2500 22C + 12Ku Ariane 44L V92 13.11.1996 - 30,5°E
3 16.1.1995 Shin Satellite Thaicom-3 Shinawatra 2650 25 C + 14 Ku Ariane 44LP V95 16.4.1997 2.10.2006 78°E
4 lokakuu 1995 Sinosat-1 EuraSpace 2820 24C + 14Ku Pitkä Marssi LM-3B 18.7.1998 - 110.5°W - nimi nykyisin Xinnuo-1
5 - Shin Satellite Thaicom 5 Shin Satellite Ltd 2766 25 C + 14 Ku Ariane 5 ECA 27.5.2006 - entinen Thaicom 4, Agrani 2

Spacebus 3000B2Muokkaa

Uusia asiakkaita:

Laukaisuista pääosa tehtiin Ariane 4-raketeille, mutta Atlas, Ariane 5 ja Delta IV laukaisuja tehtiin.

Spacebus 3000B2
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 5.7.1995 Sirius 2 NSAB 2930 32 Ku Ariane 44L V102 12.11.1997 - 4,8°E
2 10.7.1995 Eutelsat W2 Eutelsat 2950 34 Ku Ariane 44L V111 5.10.1998 - 16°E
3 8.11.1997 Arabsat-3A Arabsat 2708 18Ku Ariane 44L V116 2.2.1999 - 26°E > Badr 3
4 10.7.1995 Eutelsat W6 Eutelsat 3183 - Atlas-2AS 12.4.1999 - 21,5°E Ex Eutelsat W3
5 1997 HISPASAT-1C Hispasat 3113 - Atlas-2AS 3.2.2000 - 30°W
6 10.7.1995 Eutelsat W4 Eutelsat 2950 - Atlas-3A 24.5.2000 - 36°E
7 - Eurobird 1 Eutelsat 3050 24 Ku Ariane 5 V140 8.3.2001 - 28°E - Ex W1
8 - Atlantic Bird 2 Eutelsat 3150 26 Ku Ariane 44P V144 9.9.2001 - 8°W
9 - HISPASAT-1D Hispasat 3288 28 Ku Atlas-2AS 18.9.2002 - 30°W
10 - Eutelsat W5 Eutelsat 3170 24 Ku Delta IV 20.11.2002 - 78,5°E
11 4.9.2006 SatcomBw-2a Bundeswehr 2500 UHF + SHF - - -
12 4.9.2006 SatcomBw-2b Bundeswehr 2500 UHF + SHF - - -

Spacebus 3000B3Muokkaa

Uudet asiakkaat:

Yksi Ariane 4 laukaisu, Ariane 5, Atlas 5 ja Proton-laukaisuja.

Spacebus 3000B3
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 - Turksat 2A Türksat AS 3525 32 Ku Ariane 44P V137 10.1.2001 2014 42°E - = Eurasiasat 1
2 - Atlantic Bird 3 Stellat 4100 35Ku + 10C Ariane 5 ECA 5.7.2002 - 5°W ex Stella 5
3 - Hot Bird 6 Eutelsat 3905 28 Ku + 4 Ka Atlas 5 21.8.2002 - TVD 13°E
4 - Stentor CNES 2080 6Ku + 1EHF Ariane 5 11.12.2002 - Epäonnistunut laukaisu
5 - AMC 9 SES Americom 4100 24C + 24Ku Proton-K Briz-M 6.6.2003 - 79°W ex GE 12
6 heinäkuu 2003 Hot Bird 7A Eutelsat 4100 38 Ku Ariane 5 ECA 11.3.2006 - TVD 13°E
7 - Galaxy 17 PanAmSat 4100 24Ku + 24C Ariane 5 5.5.2007 - 74°W
8 kesäkuu 2003 Star One C1 Brazilsat 4100 28C + 16Ku + 1X Ariane 5 14.11.2007 - =Simon Bolivar 1
9 tammikuu 2005 Star One C2 Brazilsat 4100 28C + 16Ku + 1X Ariane 5 - - =Simon Bolivar 2

Spacebus 3000B3SMuokkaa

  Luxembougilainen SES Astra - Astra 1K.

Spacebus 3000B3
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 1997 Aatra-1K SES Astra 5250 52Ku + 3Ka Proton 25.11.2002 - Epäonnistunut laukaisu

Spacebus 4000Muokkaa

Spacebus 4000B2Muokkaa

  Uusi asiakas on norjalainen Telenor

Spacebus 4000B2
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 23.2.2006 Türksat-3A Turksat AS 5250 24 Ku Ariane 5 2007 loppu - 42°E
2 24.4. 2007 Thor 6 Telenor 3000 36 Ku Ariane 5 kesä 2009 - 1°W

Spacebus 4000B3Muokkaa

Uudet asiakkaat:

Indonesialle, Australialla.

4 laukaisua Ariane 5:llä ja yksi Pitkä Marssi raketilla.

Spacebus 4000B3
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 - Syracuse-3A DGA 3725 SHF + EHF Ariane 5 13.10.2005 - 47°E
2 - Syracuse-3B DGA 3725 SHF + EHF Ariane 5 10.8.2006 - 5.2°W
3 - Rascom-QAF1 RascomStar-QAF 3200 8C + 12Ku Ariane 5 21.12.2007 - 2.85°E
4 29.6.2007 Palapa-D PT Indosat Tbk 4100 24+11C + 5Ku LM-3B 2009 loppu - 113°E

Spacebus 4000C1Muokkaa

  Korea Telecom.

Käyttöön otettin Sea Launchin Zenit-kantoraketti.

Spacebus 4000C1
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 - Koreasat-5 Korea Telecom 4465 - Zenit 3SL 22.8.2006 -

Spacebus 4000C2Muokkaa

Kolme uutta tilaajaa Kiinan kansantasavallasta:

Satelliitit laukaistiin Pitkä Marssi-kantoraketeilla.


Spacebus 4000C2
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 - APStar 6 APT Satellite Company Ltd 4680 38C + 12Ku CZ-3B 12.4.2005 - 134°E - ex APStar 5B
2 11.6.2004 Chinasat 9 Chinasat 4500 22 Ku CZ-3B - - Zhongxing 9, ZX 9
3 6.12.2005 Chinasat 6B ChinaSatcom 4600 38 C CZ-3B 5.7.2007 -

Spacebus 4000C3Muokkaa

Asiakas: SES Americom. Laukaisut Proton-raketilla.

Spacebus 4000C3
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 - AMC 12 SES Americom 4979 72 C Proton-K Briz-M 3.2.2005 - 37,5°W entinen GE1i, Astra 4A, Star One C1, nykyinen Worldsat-2
2 - AMC 23 SES Americom 4981 18C + 20Ku Proton-K Briz-M 29.12.2005 - entinen GE 2i, Worldsat 3, 172,0°E

Spacebus 4000C4Muokkaa

  Asiakkaana kanadalainen Ciel Satellite.

Laukaisuista kaksi tehdään Sea Launchin Zenitilla ja yksi Protonilla.


Spacebus 4000C4
Numero Sopimus solmittu Satelliitti Asiakas Massa (kg) Hyötykuorma Kantoraketti Laukaisu Käyttö päättyy Kommentti
1 Maaliskuu 2006 Ciel 2 Ciel Satellite 5575 32 Ku Proton-K Briz-M 2008 lopussa - 129°W
2 Syyskuu 2006 Eutelsat-W2A Eutelsat 5700 46Ku + 10C + S Zenit 3SL -
3 21.12.2006 Eutelsat-W7 Eutelsat 5600 70 Ku Zenit 3SL 2009 - 36°E

Express-4000Muokkaa

6. joulukuuta 2007 Thales Alenia Space ja venäläinen NPO Prikladnoi Mekhaniki (ven: НПО ПМ), Krasnojarsk solmivat [1] sopimuksen uuden tietoliikennesatelliitin toteutuksesta. Sen nimi on Express-4000 ja se kehitetään Spacebus 4000:sta. Tietoliikennelaitteet tulevat Thales Alenia Spacelta, satelliittirunko tehdään Venäjällä.

LähteetMuokkaa

  1. Thales Alenia Space and NPO-PM to finalize an industrial cooperation agreement, Cannes, December 6, 2007, www.thalesonline.com/space/Press-Room

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • The SPACEBUS Family for Communication Satellites, Paper IAF-85-379, XXXVth International Astronautical Congress, Stockholm, Sweden, October 7 - 12,1985 - D.E. Koelle, MBB, Ottobrunn, FRG - Jean-Jacques Dechezelles, Aerospatiale, Cannes, France, own archives
  • Encyclopedia Astronautica, Avaruustietokanta, jossa tietoliikennesatelliiteista mm. rataparametrit
  • Gunter’s Space Page, saksalainen avaruusalustietokanta, jossa mm. kronologinen selvitys tehdyistä satelliittien laukaisuista
  • The Spacecraft Encyclopedia and its chronological list of all satellites launched with detailed information
  • The Thales Alenia Space website Thales Alenia-yrityksen sivusto
  • Spacemart, lehdistötiedote
  • Space Newsfeed, lehdistötiedote