Swedish Space Corporation
Swedish Space Corporation (SSC) eli Rymdbolaget on ruotsalainen valtion omistama avaruusteknologiayhtiö. Se perustettiin vuonna 1972. Se rakentaa satelliitteja Ruotsin avaruushallinnon rahoituksella. Se operoi Esrange-rakettikeskusta Kiirunassa. Sen satelliitteja suunnitteleva ja rakentava osuus myytiin kesäkuussa 2011 saksalaiselle OHB GmbH-yhtiölle. [1]
Yhtiö
muokkaaYhtiössä toimii 300 työntekijää, joista 60 satelliittiosastolla. Satelliittien valmistukseen liittyvä liikevaihto on 10-20 miljoonaa euroa vuodessa.
Yhtiön toimipaikka on Solna Tukholman lähistöllä. Sen toimitusjohtaja on Lars Persson.
Yhtiö on laajentanut 2000-luvulla kansainvälistä toimintaansa. Vuonna 2008 se osti Santiagossa Chilessä toimivan satelliittien maa-aseman ja toukokuussa 2009 se osti Universal Space Network-operaattoriyhtiön Yhdysvalloista. [2]
Yhtiö on myymässä satelliittien suunnitteluun ja valmistukseen liittyviä toimiaan vuoden 2010 loppuun mennessä. [3]
Tiedesatelliitteja ja -luotaimia
muokkaa- SMART-1 - laukaisu 27. syyskuuta 2003
- Odin - laukaisu 20. helmikuuta 2001
- Astrid 2 - laukaisu 10. joulukuuta 1998
- Astrid 1 - laukaisu 24. tammikuuta 1995
- Freja - laukaisu 6. lokakuuta 1992
- Viking - laukaisu 22. helmikuuta 1986
Tulevia satelliitteja
muokkaaTietoliikennesatelliitit
muokkaaKatso myös
muokkaa- Ruotsin avaruusfysiikan instituutti, tiedekeskus Kiirunassa
- Nordic Satellite AB
- North European Aerospace Test range
- SMART-1
Lähteet
muokkaa- ↑ http://www.spacenews.com/satellite_telecom/110624-ohb-buys-ssc-space-systems.html[vanhentunut linkki] OHB Buys SSC’s Space Systems Division, Spacenews, 24.6.2011
- ↑ http://www.spacemart.com/reports/Swedish_Space_Completes_Acquisition_Of_Universal_Space_Network_999.html
- ↑ http://www.spacenews.com/launch/101107swedish-space-corp-sell-satellite-division.html[vanhentunut linkki]