Sea Launch AG on etupäässä venäläisomisteinen, mutta aiemmin vahvasti monikansallinen yritys, joka laukaisee satelliitteja Tyyneltä valtamereltä (154 astetta läntistä pituutta) Zenit-kantoraketilla.

Sea Launchin komentoalus Sea Launch Commander.

Yritys muokkaa

Sea Launch International perustettiin vuonna 1995. Vuoteen 2009 sen omistajat olivat perustajayhtiöt yhdysvaltalainen Boeing (40 %); venäläinen RKK Energija (25 %), norjalainen Aker Solutions ASA (20 %) ja ukrainalainen Južnoje (15 %). Päämaja oli Long Beachissä Kaliforniassa.

Konkurssi ja uusi omistusjärjestely muokkaa

Vuoden 2009 jälkipuolella yritys, joka oli tuohon mennessä laukaissut 30 satelliittia 10 vuoden aikana,[1] ajautui suoritustilaan. Boeing maksoi tämän jälkeen yhtiön muutaman sadan miljoonan dollarin velat ja haki korvauksia muilta osapuolilta. Venäläinen Energija-yhtiö kuitenkin oli ainoana valmis panostamaan Sea Launchiin ja täten pelasti yrityksen.[2] Toukokuussa 2010 Energija ilmoitti nostavansa Sea Launchin toimivaksi yhtiöksi 140 miljoonan dollarin panostuksella.[3] Oikeuden päätöksellä osakkeista 95% on Energijan Energia Overseas Limited -tytäryhtiöllä, 3 % Boeingilla ja 2 % Aker Solutionsilla.[4] Yhtiön toiminta alkoi uudelleen kesällä 2011. Pääkonttori siirtyi Sveitsin Bernin, mutta yhtiön satama on edelleen Kaliforniassa.[4]

Toimintatapa muokkaa

 
Ocean Odyssey-laukaisualusta kotisatamassaan vuonna 2004.

Raketti ja hyötykuorma kootaan yhteen Kalifornian Long Beachissä, jossa ne lastataan Ocean Odyssey-laukaisualustalle, joka on entinen öljynporauslautta. Aker muutti sen laukaisualustaksi Viipurin telakalla. Raketti viedään Kaliforniasta laukaisupaikalle, päiväntasaajalle 154 astetta läntistä pituutta, Ocean Odysseyksen hangaarissa vaakatasossa ja nostetaan pystyyn paikan päällä. Raketti laukaistaan sitten Ocean Odysseyksen päältä.

Komentolaivana toimiva Sea Launch Commander -laiva on Aker Kvaernerin valmistama.

Kantorakettina käytettävä ukrainalainen Zenit-3SL on kolmivaiheinen. Raketin ydin eli kaksi ensimmäistä vaihetta on Zenit-2S, joka on ukrainalaisen Južnojen suunnittelema ja PO Južmašin kokoonpanema; senkin osista on perinteisesti tullut yli puolet Venäjältä. Kolmantena vaiheena on Block DM-SL, joka on venäläisen Energija-yhtiön valmistama. Lisäksi siinä on Boeingin valmistama hyötykuormaa ilmakehän läpi lennon aikana suojaavan nokkakartio.

Boeing toiminut myyntiorganisaationa ja sovittanut satelliitin kantorakettiin. Sen rooli oli myös toimia välittäjänä Yhdysvaltain liittovaltioon ja sen moninaisiin vienti- ja kaupparajoituksiin.

Laukaisut muokkaa

Vuosina 1999–2009 Sea Launch teki 30 satelliitin laukaisua. Näistä laukaisuista yhden aikaansaama kiertorata on hieman vajaa, mutta kahta lukuun ottamatta muut laukaisut olivat täydellisiä onnistumisia. 31. tammikuuta 2007 Sea Launchin Zenit-3SL-kantoraketti räjähti laukaisutornista irrotessaan. Tämä tuhosi Hollannissa pääkonttoriaan pitävän SES New Skies-yhtiön Boeingin valmistaman NSS-8-tietoliikennesatelliitin ja aiheutti vuoden mittaisen tauon laukaisuihin. Omistuksen uudelleenjärjestelyn jälkeen ensimmäinen satelliitti laukaistiin syyskuussa 2011.[4]

1. helmikuuta 2013 Havaijin läheltä Ocean Odyssey -laukaisualustalta laukaistu Zenith-3SL -kantoraketti vikaantui 40 sekuntia laukaisusta ja syöksyi Tyyneen valtamereen. Hyötykuormana ollut Intelsat 27 -satelliitti menetettiin laukaisussa.[5]

Land Launch muokkaa

Land Launch on Sea Launchin tytäryhtiö, joka laukaisee Zenit-kantoraketin kaksivaiheista Zenit-2SLB ja kolmivaiheista Zenit-3SLB versiota Baikonurin kosmodromista.

Ensimmäinen laukaisu tehtiin 2008-04-2828. huhtikuuta 2008 Zenit-3SLB-raketilla, jonka kyydissä oli geosynkroniselle radalle vietäväksi AMOS-3-tietoliikennesatelliitti.

Vuoden 2011 alussa suuri osa Sea Launchin Tyyneltämereltä tehtävistä laukaisuista oli siirretty Land Launchille. Väitetään, että Zenit-kantoraketin tuotannossa olisi ongelmia.[6]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa