Vallankaappaus

valtion johdon äkillinen syrjäyttäminen
(Ohjattu sivulta Sotilasvallankaappaus)

Vallankaappaus tarkoittaa valtion johdon syrjäyttämistä äkillisellä, yleensä sotilaallisella, hankkeella. Usein tärkeimmät hallintorakennukset miehitetään, joukkotiedotusvälineistä tärkeimmät otetaan haltuun ja valtiojohto pidätetään tai ajetaan maanpakoon. Vallankaappauksesta voidaan käyttää erilaisia sanoja, kuten sotilasvallankaappaus, coup d’État, putsch tai palatsivallankaappaus.

Kenraali Napoleon Bonaparte Brumairekuun 18. päivän vallankaappauksessa viidensadan neuvoston edessä Saint-Cloudissa 10. marraskuuta 1799. François Bouchot’n maalaus vuodelta 1840.

Vallankaappauksessa pieni ryhmä pyrkii kumoamaan olemassa olevan hallinnon. Vallankumous saavuttaa yleensä suuria ihmisjoukkoja, kun taas vallankaappaus on vallan muuttamista ylhäältä käsin niin, että hallituksen johtajat vaihdetaan äkillisesti. Vallankaappaus muuttaa harvoin maan sosiaali- ja talouspolitiikkaa perusteellisesti, eikä se jaa valtaa merkittävästi kilpailevien poliittisten ryhmien kesken.[1]

Vallankaappauksen edellytyksenä on asevoimien enemmistön ja väestön pysyminen passiivisena sekä joidenkin sotilasosastojen tuki.[2] Joskus hallitukselle uskolliset ja vallankaappausta tukevat sotilasosastot ottavat yhteen. Monissa kehitysmaissa vallankaappaukset ovat yleisiä, lähinnä heikon demokraattisen perinteen takia. Eniten vallankaappausyrityksiä on tehty Boliviassa, 23 kappaletta, ja Argentiinassa, 20 kappaletta.[3]

Vallankaappaukset olivat yleisiä 1960- ja 1970-luvuilla. Huippuvuonna 1966 tehtiin 18 sotilasvallankaappausta tai yritystä. 1990-luvulta lähtien vallankaappauksia on tehty paljon vähemmän, vain pari kertaa vuodessa. Tämä johtuu ainakin kylmän sodan päättymisestä. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tukivat omien ideologioidensa mukaisia vallankaappauksia. Toinen syy kaappausten vähenemiseen on, että nykyään vallankaappaus laukaisee kansainvälisiä taloudellisia pakotteita, mikä voi ajaa maan talousahdinkoon.[3]

Afrikassa muokkaa

 
Afrikan vallankaappausvyöhykkeeksi kutsutaan yhtenäistä maiden muodostamaa aluetta, joissa on ollut runsaasti vallankaappauksia vuosina 2020-2023.

Eräs vallankaappauksen määritelmä on, että se on armeijan tai muiden siviiliviranomaisten laiton ja avoin yritys syrjäyttää vallassaolevia johtajia. Tällaisia yrityksiä tutkineet ovat tunnistaneet Afrikassa yli 200 yritystä 1950-luvun jälkeen. Jos onnistumiseksi määritellään yli seitsemän päivän kesto, noin puolet näistä on onnistunut. Eniten onnistuneita vallankaappauksia on ollut Burkina Fasossa, jossa oli vuoteen 2019 mennessä yhdeksän onnistunutta vallankaappausta ja vain yksi epäonnistunut.[4] Burkina Fasossa oli epäonnistuneita vallankaappauksia myös syyskuussa 2023 ja tammikuussa 2024.[5][6]

Osallistuneet kiistävät joskus valtaan puuttumisen olevan vallankaappaus. Huhtikuussa 2021 Tšadin johtajan Idriss Débyn kuoleman jälkeen armeija nimitti hänen poikansa väliaikaiseksi presidentiksi, joka johtaa siirtymäkauden sotilasneuvostoa. Hänen vastustajansa kutsuivat sitä ”dynastiseksi vallankaappaukseksi”. Tutkijoiden mukaan vallankaappausten johtajat kiistävät lähes poikkeuksetta heidän toimintansa olleen vallankaappaus, jotta heidän toimintansa näyttäisi lailliselta.

Vuosina 1960–2000 Afrikassa oli keskimäärin noin neljä vallankaappausyritystä vuodessa. Afrikan maissa on ollut yhteisiä olosuhteita vallankaappauksille, kuten köyhyys ja huono taloudellinen tulos. Yksi vallankaappaus maassa edeltää usein sitä seuraavia.[4]

Vuonna 2021 Tšadissa, Malissa, Guineassa ja Sudanissa oli vallankaappaukset. Epäonnistuneita sotilaallisia kaappausyrityksiä samana vuonna oli Nigerissä ja Sudanissa.

Syyskuussa 2021 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) pääsihteeri António Guterres sanoi olevansa huolissaan siitä, että sotilasvallankaappaukset ovat tulleet takaisin, ja syytti kansainvälisen yhteisön kyvyttömyyttä vastata sotilaallisiin väliintuloihin:

»Geopoliittiset jakautumiset heikentävät kansainvälistä yhteistyötä ja... rankaisemattomuuden tunne yleistyy.»

Myös alan tutkija uskoo, että alueellisten ja kansainvälisten elinten lievä lähestymistapa on auttanut vallankaappausjohtajia tekemään vähäisiä myönnytyksiä niiden valmistautuessa pidempään vallassaoloon.[4]

Vuosien 1952 ja 2022 välillä eniten onnistuneita ja epäonnistuneita vallankaappauksia Afrikassa on ollut Sudanissa (16), Burundissa (11), Burkina Fasossa (10), Ghanassa (10), Sierra Leonessa (10), Komoreissa (9) ja Guinea-Bissaussa (9). Kahdeksan kaappausta on ollut Nigeriassa, Beninissä ja Malissa.[4]

Afrikassa on järjestetty enemmän vallankaappauksia kuin missään muussa maanosassa. Vuodesta 2017 lähtien kirjatuista 14 vallankaappauksesta kaikki Myanmaria lukuun ottamatta ovat olleet Afrikassa.[4]

Vallankaappausvyöhyke muokkaa

Sahelin alueella, sekä sen itä-ja länsialueella, pohjoisessa ja etelässä sijaisevien valtioiden yhtenäistä jatkumoa on alettu kutsua vallankappausvyöhykkeeksi, koska näissä maissa on tapahtunut paljon vallankaappauksia tai niiden yrityksiä. Uusi geopoliittinen käsite syntyi 2020-luvulla.[7][8]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Coup D’etat Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)
  2. Otavan suuri ensyklopedia: Osa 10, s. 7631. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
  3. a b Frilander, Aino: Mitä tapahtui sotilasvallankaappauksille? Niitä on aiempaa vaikeampi tehdä, selittää maailmanpolitiikan professori Helsingin Sanomat. 4.2.2019. Viitattu 26.10.2019.
  4. a b c d e Are military takeovers on the rise in Africa? BBC News. 7.1.2019. Viitattu 7.12.2022. (englanniksi)
  5. Burkina Faso junta says it thwarted coup attempt France 24. 27.9.2023. Viitattu 30.1.2024. (englanniksi)
  6. AfricaNews: Burkina Faso: Fresh coup attempt thwarted - authorities Africanews. 2024-01-19CET11:56:38+01:00. Viitattu 30.1.2024. (englanniksi)
  7. Muhammad Dan Suleiman: Towards a Better Understanding of the Underlying Conditions of Coups in Africa E-International Relations. 24.9.2021. Viitattu 30.1.2024. (englanniksi)
  8. Theodore Murphy: Middle powers, big impact: Africa’s ‘coup belt,’ Russia, and the waning global order ECFR. 6.9.2023. Viitattu 30.1.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa