Sony’s Spider-Man Universe

Sony’s Spider-Man Universe (SSU), edelliseltä nimeltään Sony Pictures Universe of Marvel Characters (SPUMC), on yhdysvaltalainen mediajatkumo ja jaettu universumi, jonka keskiössä ovat Columbia Picturesin toteuttamat Marvel Comicsin sarjakuviin perustuvat supersankarielokuvat. Kaikki sarjan elokuvat sijoittuvat samaan kuvitteelliseen universumiin ja jakavat yhteisiä juonielementtejä, tapahtumapaikkoja ja hahmoja. Elokuvat ovat olleet tuotannossa vuodesta 2016 alkaen ja kahden ensimmäisen elokuvan esituotanto alkoi vuonna 2017. Kaikki sarjan elokuvat keskittyvät Hämähäkkimiehen mytologiaan kuuluviin antisankareihin ja superroistoihin.

Sony’s Spider-Man Universe
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Perustuu Marvel Comicsin sarjakuvahahmoihin
Tuottaja
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Sony Pictures Releasing
Ensi-ilta 2018
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti Yhteensä (3 elokuva):
285 miljoonaa $
Tuotto Yhteensä (3 elokuvaa):
1,521 miljoonaa $

Hämähäkkimies-elokuville kaavailtiin jaettua universumia jo joulukuusta 2013 alkaen ja sen suunniteltiin alkavan elokuvan The Amazing Spider-Man 2 (2014) myötä. Suunnitelmaan kuului The Amazing Spider-Man -elokuvasarjan kolmannen ja neljännen osan lisäksi spin-off -elokuvia useista Hämähäkkimiehen vihollisista, kuten Kuuden Koplasta ja Venomista. The Amazing Spider-Man 2:n saaman kritiikin ja heikon taloudellisen menestyksen vuoksi suunnitelmat kuitenkin hylättiin ja helmikuussa Sony teki sopimuksen Marvel Studiosin kanssa tulevien Spider-Man -elokuvien sijoittamisesta Marvel Cinematic Universeen (MCU). Tämän yhteistyön kautta toteutettiin elokuvat Spider-Man: Homecoming (2017), Spider-Man: Far From Home (2019) ja Spider-Man: No Way Home (2021), Sonyn toteuttaessa erikseen Venomin (2018) MCU:sta erillisenä elokuvana, joka aloittaisi oman elokuvauniversuminsa. Sonylla on myös kehitteillä useita näyteltyjä elokuvia Hämähäkkimieheen liittyvistä hahmoista.

Venomin jälkeen ovat julkaistu Venom: Let There Be Carnage (2021), Morbius (2022) ja Madame Web (2024). Sonylla on tuotannossa myös muita elokuvia, kuten Kraven the Hunter (2024) sekä Venom: The Last Dance (2024).

Elokuvat muokkaa

Elokuva Ensi-ilta Ohjaaja(t) Käsikirjoittaja(t) Tuottaja(t) Status
Venom 2018-10-55. lokakuuta 2018 Ruben Fleischer[1] Scott Rosenberg, Jeff Pinkner ja Kelly Marcel[2][3] Avi Arad, Matt Tolmach ja Amy Pascal[1] Julkaistu
Venom: Let There Be Carnage   2021-10-11. lokakuuta 2021
  2021-10-2222. lokakuuta 2021
Andy Serkis[4] Kelly Marcel[5] Avi Arad, Matt Tolmach, Amy Pascal, Kelly Marcel, Tom Hardy ja Hutch Parker[6]
Morbius 2022-4-11. huhtikuuta 2022 Daniel Espinosa[7] Matt Sazama, Burk Sharpless, Art Marcum ja Matt Holloway[8][9] Matt Tolmach, Avi Arad ja Lucas Foster[7]
Madame Web 2024-2-1414. helmikuuta 2024 S. J. Clarkson[10] Matt Sazama ja Burk Sharpless, Claire Parker ja S. J. Clarkson[11] Lorenzo di Bonaventura[12]
Kraven the Hunter 2024-8-3030. elokuuta 2024[13] J. C. Chandor[14] Art Marcum, Matt Holloway ja Richard Wenk[14] Avi Arad, Matt Tolmach ja David Householter[14] Jälkituotannossa
Kolmas Venom-elokuva 2024-11-88. marraskuuta 2024[15] Kelly Marcel[16] Kelly Marcel ja Tom Hardy[17] Avi Arad, Matt Tolmach, Amy Pascal, Kelly Marcel, Tom Hardy ja Hutch Parker[16] Kuvattavana

Ennen Sonyn ja Marvelin sopimusta tuottaa yhdessä uudet Hämähäkkimies-elokuvat, Sony suunnitteli useita spin-off -elokuvia muista Marvel Comicsin sarjakuvahahmoista, mukaan lukien Venomista. Marraskuussa 2015 spin-off -elokuvien luultiin olevan peruttu ja Sonyn keskittyvän sopimukseensa Marvelin kanssa.[18] Maaliskuussa 2016 Sony kuitenkin ilmoitti aikovansa vielä toteuttaa Venomin, jonka oli tarkoitus aloittaa uusi elokuvauniversumi, joka on erillinen MCU:sta.[19] [20] In May 2017, Sony julkisti Venomin aloittavan oman Marvel-universuminsa.[1] Seuraavan kuukauden aikana Feige vahvisti elokuvan olevan yksinomaan Sonyn projekti, eikä Marvelilla ollut suunnitelmia toteuttaa crossoveria Venomin ja MCU:n välille,[21] vaikka pian tämän jälkeen Pascal ilmoitti, että Sonyn suunnitelmana oli saada uudet Marvel-elokuvansa sijoittumaan samaan maailmaan Spider-Man: Homecomingin kanssa, kuvaillen niitä "lisäksi" siihen maailmaan. Hän sanoi uusien elokuvien tapahtumien vaikuttavan toisiinsa ja että Hollandin Hämähäkkimies voisi mahdollisesti esiintyä elokuvissa, molempien elokuvaversumien keskenään jakamana hahmona.[22]

Venom (2018) muokkaa

Journalistin uransa päätyttyä Eddie Brock yrittää uransa palauttamiseksi tutkia Life-säätiötä, jonka laboratoriosta peräisin olevan symbiootti antaa hänelle yliluonnolliset voimat niin kauan kuin pysyy kiinnitettyneenä häneen.[23]

Sony päätti maaliskuussa elvyttää ideansa Venom-elokuvan toteuttamisesta.[19][20] Vuosi myöhemmin Scott Rosenberg ja Jeff Pinkner työstivät elokuvalle käsikirjoitusta.[2] Toukokuussa 2017 Sony julkisti Tom Hardyn olevan valittu näyttelemään Eddie Brockia / Venomia ja Ruben Fleischerin olevan kiinnitetty elokuvan ohjaajaksi.[1] Kelly Marcel liittyi myöhemmin myös elokuvan käsikirjoittajiin.[3] Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2017 ja päättyivät tammikuussa 2018,[24][25] ja ne sijoittuivat Atlantaan, New Yorkiin ja San Franciscoon.[26][27] Elokuva sai ensi-iltansa 5. lokakuuta 2018.[1]

Venom: Let There Be Carnage (2021) muokkaa

Eddie Brock yrittää edelleen sopeutua elämäänsä Venomin isäntäkehona ja aikoo elvyttää journalistin uransa haastattelemalla sarjamurhaaja Cletus Kasadyä, joka kuitenkin pakenee vankilasta ja tulee uuden symbiootin, Carnagen, isännäksi.[28]

Woody Harrelson esiintyi Cletus Kasadyn / Carnagen roolissa Venomin lopputekstien välissä nähdyssä kohtauksessa, johdatuksena elokuvan jatko-osaan.[29] Tammikuussa 2019 Marcelin vahvistettiin palaavan käsikirjoittajaksi ja Hardyn vahvistettiin palaavan pääosan esittäjäksii. Fleischer ei palannut ohjaajaksi, koska oli kiireinen ohjatessaan elokuvaa Zombieland: Double Tap (2019).[5] Andy Serkis palkattiin ohjaajaksi elokuussa 2019.[4] Kuvaukset alkoivat Englannissa marraskuussa 2019 ja kestivät helmikuuhun 2020 asti, lisäkuvausten sijoittuessa San Franciscoon.[30][31][32] Venom: Let There Be Carnage saa ensi-iltansa 1. lokakuuta 2021.[33]

Morbius (2022) muokkaa

Pääartikkeli: Morbius (elokuva)

Harvinaisesta verisairaudesta kärsivä Michael Morbius ajautuu parannuskeinoa etsiessään eräänlaiseen vampirismin muotoon.[34][35]

Salaa toteutetun kehitysprosessin kautta Matt Sazama ja Burk Sharpless kirjoittivat käsikirjoituksen elokuvasta, joka perustuu Morbiukseen, Elävään Vampyyriin.[8] Kesäkuussa 2018 Jared Leton ilmoitettiin olevan valittu pääosan esittäjäksi ja Daniel Espinosan ilmoitettiin ohjaavan elokuva.[7] Kuvaukset alkoivat Lontoossa helmikuussa 2019,[36] ja niiden ilmoitettiin päättyneen kesäkuussa 2019.[37] Tammikuussa 2020 Art Marcumin ja Matt Hollowayn paljastettiin osallistuneen myös käsikirjoituksen tekemiseen.[9] Morbius saa ensi-iltansa 1. huhtikuuta 2022.[38]

Madame Web (2024) muokkaa

Pääartikkeli: Madame Web (elokuva)

Cassandra ”Cassie” Webb joutuu kohtaamaan menneisyytensä, yrittäessään suojella kolmea naista, joilla on edessään suuri tulevaisuus, vaaralliselta viholliselta.[12]

Matt Sazaman ja Burk Sharplessin saatua valmiiksi työnsä Morbiuksen parissa, Sony palkkasi heidät syyskuussa 2019 tekemään käsikirjoituksen Madame Webistä kertovaan elokuvaan.[39] Toukokuussa 2020 S. J. Clarkson palkattiin elokuvan ohjaajaksi.[10][40] Helmikuussa 2022 Dakota Johnson osallistui neuvotteluihin elokuvan pääroolista,[41] ja hänen roolivalintansa vahvistettiin saman vuoden huhtikuussa.[42] Kuvaukset alkoivat heinäkuussa,[43][44] ja sijoittuivat Bostoniin, eri puolille Massachusettsia.[44][45] sekä New Yorkiin.[46] Kuvaukset saatiin päätökseen vuoden 2022 loppuun.[47][48] Clarkson kreditoitiin myös yhdeksi elokuvan käsikirjoittjista Sazaman, Sharplessin ja Claire Parkerin ohella.[11][12] Madame Web sai ensi-iltansa 14. helmikuuta 2024.[13]

Kraven the Hunter (2024) muokkaa

Richard Wenk palkattiin elokuussa 2018 käsikirjoittamaan elokuva Kraven Saalistajasta.[49] Art Marcum ja Matt Holloway tekivät uuden käsikirjoituksen elokuvalle elokuussa 2020, ja J. C. Chandor osallistui neuvotteluihin ohjaajan paikasta.[50] Hänet vahvistettiin elokuvan ohjaajaksi toukokuussa 2021, jolloin Aaron Taylor-Johnson oli valittu pääosan esittäjäksi. Kraven the Hunter saa ensi-iltansa 30. elokuuta 2024.[13]

Venom: The Last Dance (2024) muokkaa

Pääartikkeli: Venom: The Last Dance

Elokuussa 2018 Hardy vahvisti, että oli allekirjoittanut sopimuksen kolmessa Venom-elokuvassa näyttelemisestä.[51] Andy Serkis ilmaisi syyskuussa 2021 halunsa ohjata kolmannen Venom-elokuvan,[52] ja myöhemmin joulukuussa Pascal sanoi, että elokuva oli suunnitteluvaiheessa.[53] Sony vahvisti virallisesti CinemaConissa huhtikuussa 2022, että elokuva oli tekeillä.[54] Kesäkuussa, Hardy paljasti Kelly Marcelin käsikirjoittavan elokuvan yhdessä hänen kanssaan.[17] Lokakuussa paljastettiin, että Marcel myös itse ohjaa elokuvan.[16] Venom: The Last Dance saa ensi-iltansa 8. marraskuuta 2024.[15]

Näyttelijät ja hahmot muokkaa

Vastaanotto muokkaa

Budjetit ja tuotot muokkaa

Elokuva Ensi-ilta Suomessa Tuotto Budjetti Viitteet
Yhdysvallat ja Kanada Muu maailma Maailmanlaajuisesti
Ensimmäinen vaihe
Venom 5. lokakuuta 2018 $213 515 506 $642 569 645 $856 085 151 $100 miljoonaa [73]
Venom: Let There Be Carnage 22. lokakuuta 2021 $213 550 366 $288 500 000 $502 050 366 $110 miljoonaa [74]
Morbius 1. huhtikuuta 2022 $73 318 389 $90 000 000 $163 318 389 $75 miljoonaa [75][76]
Yhteensä $500 384 261 $1 021 069 645 $1 521 453 906 $285 miljoonaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Busch, Anita: Tom Hardy Is ‘Venom’ In New Sony Marvel Film To Be Directed By Ruben Fleischer Deadline.com. 19.5.2017. Arkistoitu 20.5.2017. Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  2. a b Hood, Cooper: Venom Movie Reportedly Set by Sony for 2018 Release [Updated] Screen Rant. 16.3.2017. Arkistoitu 20.5.2017. Viitattu ??.?.2017. (englanniksi)
  3. a b Kroll, Justin: Venom update: Kelly Marcel (50 Shades of Grey) penning latest draft of script Twitter. 3.10.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  4. a b Kit, Borys: Andy Serkis Closes Deal to Direct 'Venom 2' (Exclusive) The Hollywood Reporter. 5.8.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  5. a b c d e Kroll, Justin: ‘Venom’ Sequel in Works With Kelly Marcel Returning to Pen Script (Exclusive) Variety. 7.1.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  6. a b Kit, Borys: 'Venom 2' Adds 'X-Men' Films Producer to Ranks The Hollywood Reporter. 26.9.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  7. a b c d Kroll, Justin: Jared Leto to Star in 'Spider-Man' Spinoff 'Morbius' From Director Daniel Espinosa Variety. 27.6.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  8. a b Kit, Borys: 'Spider-Man' Spinoff: Morbius the Living Vampire Movie in the Works With 'Power Rangers' Writers The Hollywood Reporter. 13.11.2017. Arkistoitu . (englanniksi)
  9. a b Barnhardt, Adam: Morbius Taps Iron Man Writers for Rewrites ComicBook.com. 13.1.2020. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  10. a b Kroll, Justin: Secret Marvel Movie From Sony in the Works With Director S.J. Clarkson (Exclusive) Variety. 20.5.2020. Arkistoitu . Viitattu 21.4.2022. (englanniksi)
  11. a b Madame Web | Sony Pictures Entertainment Sony Pictures Digital. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  12. a b c d D'Alessandro, Anthony: 'Madame Web': First Superhero Movie Of 2024 With Dakota Johnson, Sydney Sweeney Drops Trailer Deadline Hollywood. 15.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  13. a b c Donnelly, Matt: 'Beyond the Spider-Verse' Taken Off Sony Release Calendar as Strikes Delay 'Kraven' and 'Ghostbusters' Sequel to 2024 Variety. 28.7.2023. Arkistoitu . Viitattu 5.12.2023. (englanniksi)
  14. a b c d Verhoeven, Beatrice: Aaron Taylor-Johnson to Play Spider-Man Villain Kraven the Hunter in Solo Movie The Wrap. 26.5.2021. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2021. (englanniksi)
  15. a b D'Alessandro, Anthony: 'Venom 3' Stakes Out Late Fall 2024 Theatrical Release As Actors Strike Ends & Pic Resumes Production Deadline Hollywood. 8.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 5.12.2023. (englanniksi)
  16. a b c Kroll, Justin: 'Venom 3': Kelly Marcel Set to Direct Next Installment Starring Tom Hardy Deadline Hollywood. 28.10.2022. Arkistoitu . Viitattu 5.12.2023. (englanniksi)
  17. a b Tapp, Tom: Tom Hardy Updates Fans On 'Venom 3' Progress With Script Photo Deadline Hollywood. 16.6.2022. Arkistoitu . Viitattu 5.12.2023. (englanniksi)
  18. Sneider, Jeff: 17 Movies Shaken by Sony Hack, From ‘The Interview’ to ‘Spectre’ to ‘Steve Jobs’ TheWrap. 10.11.2015. Arkistoitu 20.5.2017. Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  19. a b Kit, Boris: 'Spider-Man' Spinoff 'Venom' Revived at Sony (Exclusive) The Hollywood Reporter. 4.3.2016. Arkistoitu 20.5.2017. Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  20. a b Trumbore, Dave: Exclusive: Sony Developing ‘Venom’ as R-Rated Start to Their Own Marvel Universe Collider.com. 27.3.2017. Arkistoitu 20.5.2017. Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  21. Hadden, James: Kevin Feige Says There Are No Plans For VENOM In The Marvel Cinematic Universe ScreenGeek.net. 13.6.2017. Arkistoitu 18.6.2017. Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  22. Auger, Andrew: Venom & Black Cat Movies Will Be ‘Adjuncts’ to the MCU’s Spider-Man Screen Rant. 18.6.2017. Arkistoitu 18.6.2017. Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  23. Coggan, Devan: Venom: How Tom Hardy transformed himself into a sharp-toothed, slobbering symbiote Entertainment Weekly. 13.7.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  24. Day 1. #Venom Twitter. 23.10.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  25. Hardy, Tom: Wrapped. Life back. Bye 👋 Instagram. 27.1.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  26. Marc, Christopher: Update: 'Venom' Production Start Delayed Until Late October Omega Underground. 9.9.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  27. Pereira, Alyssa: Marvel movie 'Venom' starring Tom Hardy and Michelle Williams to film in San Francisco San Francisco Chronicle. 11.1.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  28. Schedeen, Jesse: Venom: Let There Be Carnage – Exclusive Trailer Breakdown with Director Andy Serkis IGN. 10.5.2021. Arkistoitu . Viitattu 20.9.2021. (englanniksi)
  29. Weintraub, Steve: Director Ruben Fleischer on 'Venom', Carnage, and Tom Hardy's Insane Performance Collider. 12.10.2018. Arkistoitu . (englanniksi)
  30. Ridgley, Charlie: Venom 2 Starts Production Today ComicBook.com. 15.11.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  31. Marc, Christopher: Exclusive: Tom Hardy’s ‘Venom 2’ Will Shoot At Warner Bros. Studios Leavesden HNEntertainment. 8.9.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  32. Perine, Aaron: Venom 2 Production Celebrates Production Wrap in London ComicBook.com. 8.2.2020. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  33. D'Alessandro, Anthony: 'Venom: Let There Be Carnage' Heads To First Weekend Of October After Super 'Shang-Chi' Labor Day Stretch Deadline Hollywood. 6.9.2021. Arkistoitu . Viitattu 20.9.2021. (englanniksi)
  34. Ramirez II, Hector: Morbius: Sony Releases Spider-Verse Vampire Film's Official Summary Comic Book Resources. 14.1.2020. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  35. Fleming Jr., Mike: Jared Leto, Daniel Espinosa Team For Sony's 'Morbius' Spider-Man Spinoff Deadline Hollywood. 27.6.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  36. Zinski, Dan: Morbius Star Jared Leto Teases Start Of Filming In London Screen Rant. 11.2.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  37. Dumaraog, Ana: Future Spider-Man Spinoff Movies Will Stand On Their Ow Screen Rant. 22.6.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  38. McClintock, Pamela: Jared Leto's Morbius Pushed to Spring Amid Omicron Surge The Hollywood Reporter. 3.1.2022. Viitattu 4.1.2022. (englanniksi)
  39. Sneider, Jeff: Exclusive: Sony Taps 'Morbius' Writers for 'Madame Web' Movie Set in Spider-Man Universe Collider. 26.9.2019. Arkistoitu . Viitattu 21.4.2022. (englanniksi)
  40. Fleming, Mike Jr.: Marc Guggenheim Scripting Spider-Man Universe Heroine 'Jackpot' Movie For Sony Pictures Deadline Hollywood. 21.5.2020. Arkistoitu . Viitattu 21.4.2022. (englanniksi)
  41. Kroll, Justin: 'Madame Web': Dakota Johnson Tapped To Play First Female Super Hero In Sony Pictures Universe Of Marvel Characters Deadline Hollywood. 3.2.2022. Arkistoitu . Viitattu 21.4.2022. (englanniksi)
  42. D'Alessandro, Anthony: 'Spider-Man: Across The Spider-Verse' Heads To Summer 2023; Sony Dates 'Madame Web', 'Equalizer 3' Among Other Release Changes Deadline Hollywood. 20.4.2022. Arkistoitu . Viitattu 5.12.2023. (englanniksi)
  43. In Production – Massachusetts Film Office Massachusetts Film Office. Arkistoitu . (englanniksi)
  44. a b Slane, Kevin: 'Madame Web' movie filming transforms Boston into retro NYC Boston.com. 13.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  45. Slane, Kevin: Sony-Marvel movie 'Madame Web' begins filming in Boston this month, and it needs extras Boston.com. 6.7.2022. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  46. Anderson, Jenna: Madame Web Set Photos Reveal First Look at Sydney Sweeney's Character ComicBook.com. 11.10.2022. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  47. Kroll, Justin: Sydney Sweeney And Glen Powell To Star In Sony Rom-Com From Will Gluck Deadline Hollywood. 11.1.2023. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  48. Zogbi, Emily: Madame Web Logo Revealed as Spider-Man Spinoff Wraps Filming Comic Book Resources. 14.1.2023. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  49. Sneider, Jeff: Exclusive: 'Kraven the Hunter' Movie Lands 'Equalizer' Writer Richard Wenk Collider. 2.8.2018. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2021. (englanniksi)
  50. Kroll, Justin: Marvel's 'Kraven The Hunter' Movie At Sony Eyes 'Triple Frontier's J.C. Chandor As Director Deadline Hollywood. 20.8.2020. Arkistoitu . Viitattu 27.5.2021. (englanniksi)
  51. Outlaw, Kofi: Tom Hardy Is Already Signed for 'Venom' Movie Trilogy ComicBook.com. 24.8.2018. Arkistoitu . Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
  52. Crossman, Ash: Andy Serkis Interview: Venom 2 Screen Rant. 28.9.2021. Arkistoitu . Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
  53. Weintraub, Steve: Producer Amy Pascal on 'Spider-Man: No Way Home' and the Status of 'Venom 3' Collider. 6.12.2021. Arkistoitu . Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
  54. D'Alessandro, Anthony: 'Venom 3' Teased During Sony's Closing CinemaCon Reel Deadline Hollywood. 25.4.2022. Arkistoitu . Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
  55. D'Alessandro, Anthony: Tom Hardy Presents New 'Venom' Trailer At CinemaCon – Watch Deadline Hollywood. 23.4.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  56. Director Ruben Fleischer on ‘Venom’, Carnage, and Tom Hardy’s Insane Performance collider.com. October 12, 2018. (englanniksi)
  57. Romano, Nick: Venom teaser reveals Tom Hardy as Spider-Man anti-hero Entertainment Weekly. 8.2.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  58. Schwartz, Terri: Venom Trailer Has Everyone Debating the Pronunciation of "Symbiote" IGN. 24.4.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  59. N'Duka, Amanda: Sope Aluko Cast In 'Venom'; Andreja Pejić Joins 'The Girl in the Spider's Web'; James Trevena-Brown In 'Charlie Says' Deadline Hollywood. 14.3.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  60. Dumaraog, Ana: Michelle Williams Is Definitely Playing Anne Weying in Venom Screen Rant. 18.12.2017. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  61. N'Duka, Amanda & D'Alessandro, Anthony: 'Venom 2': 'The Irishman' & 'Rocketman' Actor Stephen Graham Boards Sony Sequel Deadline Hollywood. 5.12.2019. Arkistoitu . Viitattu 12.5.2021. (englanniksi)
  62. Schedeen, Jesse: Venom: Let There Be Carnage - Exclusive Trailer Breakdown with Director Andy Serkis IGN. 10.5.2021. Arkistoitu . Viitattu 12.5.2021. (englanniksi)
  63. Kroll, Justin: 'Venom 2': Naomie Harris Eyed to Play Villain Shriek Opposite Tom Hardy (Exclusive) Variety. 18.10.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  64. Couch, Aaron: 'Morbius': Adria Arjona in Early Talks to Join Jared Leto The Hollywood Reporter. 14.12.2018. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  65. Couch, Aaron: Matt Smith Joining Jared Leto in 'Morbius' The Hollywood Reporter. 24.1.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  66. a b He just wrapped for that day.... I come back to our shared tent and once again he ate ALL the snacks... I can’t sleep around this dude cause he’s funny as hell and I guess he really didn’t think I would notice that he’s eating everything in sight.... My #PIC partner in crime aka Agent Alberto Rodriguez aka @almadrigal the bad guys are doomed!!!! #Marvel #Morbius #SetLife #AgentSimonStroud Instagram. 19.4.2019. Arkistoitu . Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  67. Dominguez, Noah: Report: Sydney Sweeney Is Playing Marvel's Second Spider-Woman in Madame Web Comic Book Resources. 2.3.2023. Arkistoitu . Viitattu 21.6.2023. (englanniksi)
  68. a b Mottram, James: Madame Web star Sydney Sweeney teases Sony movie's "powerhouse of badass females" 22.5.2023. GamesRadar+. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  69. a b Coggan, Devan: Dakota Johnson discovered she's 'really good' at stunt driving in Madame Web Entertainment Weekly. 19.1.2024. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  70. a b Anderson, Jenna: Madame Web Trailer Reveals First Look at Surprising Spider-Women Costumes ComicBook.com. 15.11.2023. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  71. a b Phillipson, Daisy: A huge Madame Web spoiler has been confirmed Dexerto. 9.2.2024. Arkistoitu . Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  72. Kroll, Justin: Kraven The Hunter: White Lotus Breakout Fred Hechinger To Play Chameleon In Sony’s Marvel Pic Deadline Hollywood. 22.2.2022. Viitattu 22.2.2022. (englanniksi)
  73. Venom Box Office Mojo. Viitattu 8.10.2020. (englanniksi)
  74. Venom: Let There Be Carnage Box Office Mojo. Viitattu 27.12.2021. (englanniksi)
  75. Rubin, Rebecca: Morphing Into 'Morbius': How Jared Leto Sank His Teeth Into Marvel's Vampire Anti-Hero Variety. Arkistoitu . Viitattu 3.4.2022. (englanniksi)
  76. Morbius (2022) Box Office Mojo. Viitattu 5.6.2022. (englanniksi)