Avaa päävalikko

Soanlahti (ven. Соанлахти) on Loimolan maalaiskuntaan kuuluva kylä Karjalan tasavallan Suojärven piirissä Venäjällä. Se sijaitsee kunnan länsiosassa Jänisjärven itärannalla vajaa 30 kilometriä Loimolan keskuskylästä länteen. Soanlahti sijaitsee Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella ja se oli Suomelle kuuluessaan Soanlahden kunnan kirkonkylä.

Kylä Suomen aikanaMuokkaa

Suomelle kuuluessaan Soanlahden kylä sijaitsi Soanlahdenn kunnan eteläosassa Suistamon ja Värtsilän välisen maantien varrella.[1] Varsinaisen kirkonkylän keskustan lisäksi kylään kuuluivat myös Hartikanvaara, Laaja, Lehtomäki, Pohjoispää, Polvivaara, Prolavaara, Päätyy, Suvipää ja Ypäkkö -nimiset kylänosat kirkonkylän ympäristöstä, jotka kuitenkin yleensä luettiin omaksi kylikseen.[2]

Kirkonkylässä sijaitsivat Soanlahden kunnantalo ja kotitalouskoulu sekä Soanlahden luterilainen kirkko ja Soanlahden ortodoksinen kirkko.[3] Pankkitoimintaa kirkonkylässä edustivat Soanlahden säästöpankki ja osuuskassa.[4] Kylässä oli myös OTK:n ja SOK:n osuuskaupat sekä useita yksityiskauppoja.[4] Yhdistystoimintaa edustivat nuorisoseurantalo ja suojeluskuntatalo.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Laatokan Karjala 1938 Pohjois-Karjala ja Savo 1:400 000. (Näköispainos maanmittaushallituksen vuonna 1939 julkaisemasta Suomen tiekartan lehdestä n:o 8) Helsinki: Karttakeskus, 1991.
  2. Rosberg, J. E. et al (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja. 5. osa, Viipurin lääni, s. 384. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
  3. Jaatinen, Martti (toim.): Karjalan kartat, s. 167. Helsinki: Tammi & Karjalan Liitto ry, 1997. ISBN 951-31-0972-0.
  4. a b c Malviniemi, Rauno (toim.): Soanlahti synnyinseutumme. Ylivieska: Soanlahti-seura, 1972.