Soanlahden ortodoksinen kirkko
Soanlahden Pyhän Nikolaoksen kirkko oli Suistamon ortodoksiselle seurakunnalle kuulunut kirkko Soanlahden kirkonkylässä Suomen Neuvostoliitolle luovuttaman Karjalan pohjoisosassa. Vuonna 1903 valmistunut puurakenteinen torniton pitkäkirkko paloi jatkosodassa vuonna 1941. Kirkko rakennettiin alun perin koulukirkoksi, jossa jumalanpalveluksien lisäksi pidettiin kirkollista pienten lasten koulua. Kirkko tunnettiin tämän vuoksi myös nimellä Soanlahden koulukirkko. Aluksi kirkkoa kutsuttiin myös rukoushuoneeksi.[1][2]
| Soanlahden Pyhän Nikolaoksen kirkko | |
|---|---|
| Sijainti | Soanlahden kirkonkylä |
| Seurakunta | Suistamon seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1903 |
| Suunnittelija | O. Leander |
| Materiaali | puu |
| Tyylisuunta | torniton pitkäkirkko |
| Poistui käytöstä |
kirkollisesta 1940 kokonaan 1941 (paloi jatkosodassa) |
 |
|
Suunnittelu ja rakentaminen muokkaa
Soanlahden vanhalla hautausmaalla oli aiemmin ollut Jumalanäidin syntymän muistolle pyhitetty ortodoksinen rukoushuone, mutta se oli huonokuntoisuuden vuoksi hävitetty polttamalla 1800-luvulla.[3] Ortodoksisen kirkon rakentamista Soanlahdelle alettiin suunnitella 1800-luvun lopulla. Suistamon seurakunta sai 1890-luvulla talollisen Ivan Tšokkisen lahjoittaman tontin Soanlahden kirkonkylästä jonkin matkaa Soanlahden luterilaisen kirkon pohjoispuolelta. Hengellinen hallitus suositteli kirkollista pienten lasten koulutaloa paikkakunnalle.[2] Kirkon suunnitteli sortavalalainen O. Leander vuonna 1898 ja Zaharij Prokujevin ja rakennusmestari J. Mäkisen suorittivat rakennustyöt vuosina 1900-03.[3][2] Kirkon rakennuttajana oli silloinen Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov ja kirkko rakennettiin valtion varoilla.[1][2][4] Suomen ortodoksisen hiippakunnan arkkipiispa Nikolai vihki kirkon 1. joulukuuta 1903.[3]
Ulkoasu ja sisätilat muokkaa
Soanlahden kirkko oli malliltaan torniton pitkäkirkko. Sen hirsirunko oli lautavuorattu ja katto oli peltiä. Rakennus oli 30 metriä pitkä, 12 metriä leveä ja sen keskiosan muodostanut kirkkosali oli kuusi metriä korkea, jonka lisäksi sen molemmissa päissä oli neljä metriä korkeat tilat.[3][2] Kirkko ei muistuttanut tornittomuutensa vuoksi perinteistä käsitystä kirkosta, vaan sen ulkomuoto muistutti ennemminkin maaseutukoulujen ja asemarakennusten tyyliä.[5] Kirkon pääoven yläpuolella ollessa katoksessa oli yksi kello.[2]
Suistamon seurakunta ei pitänyt kirkosta hyvää huolta, eivätkä myöskään soanlahtelaiset ortodoksit kyenneet sitä yksin hoitamaan.[2] Kirkon kunnostaminen aloitettiin 1930-luvun lopulla. Korjaussuunnitelman laati arkkitehti Juhani Viiste vuonna 1938. Suunnitelman mukaan kirkon päähän olisi lisätty torni, mutta rakennustöitä ei ehditty aloittaa ennen talvisotaa ja alueluovutusta.[5] Kirkon ikonostaasi kuitenkin ehdittiin korjata ja laajentaa.[2]
Kirkon kohtalo muokkaa
Talvisodassa Soanlahti pysyi Suomen hallussa sodan loppuun asti vuonna 1940 ja oli luovutettava vasta rauhansopimuksen perusteella Neuvostoliitolle. Kaikki kirkon kirkkotekstiilit[6] ja ikonit jäivät evakuoimatta. Kirkko tuhoutui Jatkosodan hyökkäysvaiheessa kesällä 1941, kun perääntyvät neuvostojoukot sytyttivät Soanlahden kirkonkylän rakennukset tuleen. Entiset soanlahtelaiset pystyttivät kirkon raunioille muistomerkiksi puisen matkamiehen ristin kesällä 1996 vieraillessaan entisellä kotiseudullaan.[2]
Lähteet muokkaa
- Genos, Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja, 1932, 3. vsk. Suomen Sukututkimusseura ry. Lehden verkkoversio. Viitattu 10.6.2012. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Koponen, Paavo: Karjalan kirkkokummut. Espoo: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1431-7.
- Thomenius, Kristina & Laukkanen, Minna (toim.): Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1a, 1997. ISBN 951-785-013-1.
- Rosberg, J. E. et al (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja. 5. osa, Viipurin lääni. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Suomenmaa 5. osa Viipurin lääni 1923, s. 390
- ↑ a b c d e f g h i Koponen 1999, s. 151
- ↑ a b c d Kemppi, Hanna: Karjalan kirkkorakennukset. Teoksessa Thomenius & Laukkanen (toim.): Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide 1997, s. 144-145.
- ↑ Durchman, Osmo: Tietoja erikoislaatuisista seurakunnista ynnä vastaavista historia- ja rippikirjoista. Teoksessa: Genos, Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja, 1932, 3. vsk, s. 85-120.
- ↑ a b Kemppi, Hanna: Karjalan kirkkorakennukset. Teoksessa Thomenius & Laukkanen (toim.): Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide 1997, s. 100-101.
- ↑ Säppi, Leena: Ortodoksisen kirkon tekstiilit. Teoksessa Thomenius & Laukkanen (toim.): Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide 1997, s. 336.