Skotlannin vapaa presbyteerikirkko
Skotlannin vapaa presbyteerikirkko (engl. Free Presbyterian Church of Scotland, skotiksi Free Presbyterian Kirk o Scotland, gaeliksi An Eaglais Shaor Chlèireach), on skotlantilainen kirkkokunta, joka syntyi vuonna 1893 Skotlannin vapaakirkosta eronneiden pastorien perustaessa uuden kirkon. Kirkolla on 29 seurakuntaa ympäri Skotlantia sekä lisäksi yksittäisiä seurakuntia ympäri maailmaa.
| Skotlannin vapaa presbyteerikirkko | |
|---|---|
 |
|
| Suuntautuminen | kalvinismi |
| Hallinto | presbyteerinen |
| Toiminta-alue | Skotlanti, lisäksi yksittäisiä sisarseurakuntia useissa maissa |
| Perustaja | Donald MacFarlane |
| Perustettu | 1893 |
| Irtautunut | Skotlannin vapaakirkosta |
| Kirkosta irtautuneet | Yhdistyneet presbyteerikirkot |
| Seurakuntia | Skotlannissa 29, Zimbabwessa 6, Englannissa 5, Uudessa-Seelannissa 4, Australiassa 2, Kanadassa 2, Yhdysvalloissa 1, Ukrainassa 1 ja Singaporessa 1. |
| Kotisivu | http://www.fpchurch.org.uk/ |
Historia muokkaa
18. toukokuuta 1843 Skotlannin kirkosta erosi Thomas Chalmersin johdolla 474 pastoria, jotka veivät mukanaan suuren määrän seurakuntalaisiaan. Eron taustalla oli muun muassa valtion vaikutusvalta Skotlannin kirkkoon. Lähteneet perustivat Skotlannin vapaakirkon. Koska he eivät saaneet mukaansa seurakuntien omaisuutta, he joutuivat aloittamaan tyhjästä vapaaehtoisten tuella. Vuoden aikana rakennettiin kuitenkin yli 500 kirkkoa pappiloineen ja kouluineen sekä aloitettiin lähetystyö.[1]
Skotlannin vapaakirkko muutti vuonna 1892 linjaansa sen suhteen, kuinka sitovasti se sitoutuu kirkon tunnustuskirjaan, Westminsterin tunnustukseen. Osa jäsenistä ei hyväksynyt löyhempää suhtautumista ja päätyi näin ratkaisuun, joka johti Skotlannin vapaan presbyteerikirkon perustamiseen.[2] Johtohahmona oli pastori Donald Macfarlane, joka vastusti vapaakirkon tekemää päätöstä, ja kun sitä ei seuraavana vuonna ollut purettu, hän erosi perustaakseen vapaan presbyteerikirkon. Hänen kanssaan erosi toinenkin pastori, Donald Macdonald Sheildaigista, ja yhdessä he perustivat Raasayn presbyteerion 28. heinäkuuta 1893. Heihin liittyi runsaasti muitakin pääasiassa Skotlannin Ylämailta. Vuonna 1907 kirkkoon kuului 20 seurakuntaa ja 12 pastoria.[3]
Kirkon toiminta levisi pian myös Skotlannin ulkopuolelle. Englannissa toiminta alkoi, kun Lontoossa pidettiin ensimmäiset jumalanpalvelukset vuonna 1898. Kanadan Ontariossa jumalanpalvelukset alkoivat vuonna 1902. Alkusysäyksenä kirkon toiminnan leviämiselle Afrikkaan oli nuoren afrikkalaisen John Radasin tuleminen vapaan presbyteerikirkon yhteyteen. Hän aloitti teologiset opinnot vuonna 1896 ja hänet asetettiin lähetystyöntekijän tehtävään Rhodesiaan (nykyinen Zimbabwe) vuonna 1904. Vuonna 1911 kirkko levisi myös Australiaan.[3]
Skotlannin vapaakirkko ja Skotlannin yhdistynyt presbyteerikirkko yhdistyivät vuonna 1900 nimellä Skotlannin yhdistynyt vapaakirkko (United Free Church of Scotland). Kuitenkin Skotlannin vapaakirkosta vähemmistö erityisesti Ylämaiden alueella päätti pysyä itsenäisenä kirkkona. Tämän jäljelle jääneen vapaakirkon ja vapaan presbyteerikirkon välillä käytiin vuosina 1905-1918 useita neuvotteluja yhdistymisestä, ja useita vapaan presbyteerikirkon pastoreita siirtyikin vapaakirkkoon. Kirkkojen yhdistymistä ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka vapaakirkko kumosi vuonna 1906 Westminsterin tunnustuksen asemaa heikentäneen päätöksen. Se kuitenkin perusteli päätöstä sillä, että se on aina pitänyt kiinni kyseisestä tunnustuksesta. Tätä ei vapaa presbyteerikirkko pitänyt todenmukaisena väitteenä, varsinkin kun asian myöntäminen olisi tehnyt heidän kirkostaan skismaattisen.[3]
Kirkko omaksui hyvin tiukan kannan kymmenestä käskystä löytyvän lepopäivän pyhittämisen suhteen. Vuonna 1921 se vahvisti kannan, jonka mukaan kirkolliset oikeudet ja toimitukset kuten kaste eivät olleet sallittuja niille, jotka tekivät työtä lepopäivänä eli sunnuntaina (jota kirkko kutsuu sapatiksi), lukuun ottamatta välttämättömiä tai laupeuteen liittyviä töitä. Sama koski niitä, jotka sytemaattisesti laiminlöivät pyhäpäivän pitämistä lepopäivänä matkustamalla junalla tai linja-autolla kyseisenä päivänä. Tämä johti kiistaan Ontarion Chesleyn pastorin William Mathesonin kanssa, mikä kiista johti lopulta hänen ja hänen seurakuntansa eroon kirkosta vuonna 1930.[3]
Vuonna 1954 kirkon toiminta alkoi Uuden-Seelannin Gisbornessa. 1960-luvulla alkoi kirkon mukaan voimistuva moraalittomuuden ja Raamatun auktoriteetista luopumisen kasvu. Kirkko näki tämän tekevän tarpeelliseksi edelleen jatkaa vapaan presbyteerikirkon selkeän vastakkaista asennetta. Vuonna 1988 Pohjois-Irlannin Larnessa sijainnut seurakunta liittyi kirkkoon. Vuonna 1989 kirkkoa kohtasi merkittävä hajaannus, joka oli seurausta kolmesta kiistanalaisesta tapauksesta, joista merkittävin oli lordikansleri Lordi Mackay of Clasfernin erottaminen seurakunnan vanhimmistosta hänen osallistuttuaan katolisen tuomarikollegansa hautajaismessuun. Useat jäsenet eivät hyväksyneet tällaista kurinpitoa ja monia seurakuntia erosi vapaasta presbyteerikirkosta perustaen oman kirkon nimeltä Yhdistyneet presbyteerikirkot (Associated Presbyterian Churches).[3]
Vuonna 2000 vapaaseen presbyteerikirkkoon liittyi seurakunta Singaporessa. Yhdysvalloissa oli ollut toimintaa Detroitissa 1930-luvulla, mutta vuonna 2000 kirkon toiminta maassa alkoi jälleen, kun seurakunta Teksasin Santa Fessä liittyi siihen. Vuonna 2002 kirkkoon liittyi seurakunta Ukrainan Odessasta.[3]
Hallinto muokkaa
Kirkon hallintomuoto on presbyteerinen. Tämä tarkoittaa sitä, että seurakuntia johtavat vanhimmat (elders). Vanhimpia on kahta eri tyyppiä. Yksi on opettava vanhin, joka toimii saarnaajana ja seurakunnan pastorina, jonka seurakunta on asettanut virkaansa. Hänen lisäkseen seurakunnassa on johtavat vanhimmat, jotka ovat seurakunnan jäsenistöstä valittuja miehiä. He johtavat seurakuntaa yhdessä saarnaajan kanssa ja huolehtivat sen hengellisestä valvonnasta. Kirkko katsoo tämän järjestyksen nousevan selkeästi Uudesta testamentista, perustellen sitä 1. Timoteuskirjeen 5. luvun 17. jakeella. Kirkon mukaan seurakunnassa ei tule näiden lisäksi olla muita viranhaltijoita lukuun ottamatta diakoneja, jotka huolehtivat maallisista asioista seurakunnassa. Kirkon mukaan viranhaltijat on valittava seurakuntalaisten toimesta. Vanhimman virka vastaa piispan virkaa. Jokaisella seurakunnalla pitää olla useita vanhimpia. Virkaan asettamisen toimittaa yhdessä vanhinten joukko. Virallisesti vanhimmat eivät ole varsinaisia seurakunnan tai kirkon johtajia, vaan kirkon ainoa pää on Herra Jeesus Kristus.[4]
Kirkon näkemyksen mukaan sen järjestys ei ole välttämätön pelastukselle. Sen katsotaan kuitenkin löytyvän selkeästi Uudesta testamentista ja on siis osa Jumalan ilmoitusta eikä sitä siksi voida sivuuttaa. Esimerkiksi episkopaalinen järjestys, jossa kirkkoa johtavat hierarkkisessa järjestyksessä piispat ja arkkipiispat, torjutaan. Kirkko korostaa seurakuntien itsenäisyyttä siten, että jokaisen yksittäisen seurakunnan on mahdollista täyttää kaikki Raamatun mukaiset kirkollisen hallinnon säädökset myös yksinään.[4]
Presbyteeriot muokkaa
Kirkolla on kuusi presbyteeriota, joista osa toimii vain Skotlannin alueella, osaan kuuluu seurakuntia sen ulkopuolelta ja osa toimii täysin Skotlannin ulkopuolella.[4]
Aasia-Tyynenmeren presbyteerio muokkaa
Aasia-Tyynenmeren presbyteerioon (Asia Pacific Presbytery) kuuluu seurakuntia seuraavista maista: Australia (kaksi seurakuntaa), Singapore (yksi seurakunta) ja Uusi-Seelanti (neljä seurakuntaa).
| Seurakunnan nimi | Paikkakunta | Kuva | Perustamisvuosi | Lähde |
|---|---|---|---|---|
| Aucklandin seurakunta | Auckland, Uusi-Seelanti | [5] | ||
| Cartertonin seurakunta | Carterton, Uusi-Seelanti | [6] | ||
| Gisbornen seurakunta | Gisborne, Uusi-Seelanti | [7] | ||
| Taurangan seurakunta | Tauranga, Uusi-Seelanti | [8] | ||
| Graftonin seurakunta | Grafton, Australia | [9] | ||
| Sydneyn seurakunta | Sydney, Australia | [10] | ||
| Singaporen seurakunta | Singapore | [11] |
Eteläinen presbyteerio muokkaa
Eteläinen presbyteerio (Southern Presbytery) pitää sisällään skotlantilaiset seurakunnat Ylämaiden eteläpuolella sekä Englannissa, Pohjois-Irlannissa ja Yhdysvalloissa toimivat seurakunnat.
Läntinen ja Skyen presbyteerio muokkaa
Pohjoinen presbyteerio muokkaa
Ulko-Hebridien presbyteerio muokkaa
Zimbabwen presbyteerio muokkaa
Oppi muokkaa
Kirkko on opiltaan reformoitu. Se korostaa tätä hyvin voimakkaasti, todeten olevansa reformoitu opissa, jumalanpalveluksessa, käytänteissä ja elämässä. Kirkko korostaa Raamatun auktoriteettia ja erehtymättömyyttä ja pitää Westminsterin tunnustusta täysin raamatullisena lausuntona kristillisestä opista, jonka vuoksi kirkko sitoutuu siihen varauksetta.[12]
Raamattu muokkaa
Kirkon käsityksen mukaan Raamattu on kokonaisuudessaan inspiroitua, erehtymätöntä ja virheetöntä Jumalan sanaa. Tämän vuoksi se on uskon ja elämän korkein sääntö.[13]
Jumala muokkaa
On yksi Jumala, jossa on kolme ikuista persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden kuudessa päivässä ja hallitsee jatkuvasti koko luomakuntaa. Ihminen luotiin alun perin Jumalan kuvaksi, ja ihmisen tärkein velvollisuus elämässään on tuntea Jumala, rakastaa ja kirkastaa häntä sekä nauttia hänestä. Kaikki tämä kuitenkin murtui Aadamin ensimmäisessä lankeemuksessa. Sen jälkeen kaikki ovat olleet syyllisiä syntiin eli tottelemattomuuteen Jumalan lakia kohtaan ja ansaitsevat tulla rangaistuiksi helvetissä ikuisesti.[13]
Pelastus muokkaa
Jumala on armossaan lähettänyt Poikansa Jeesuksen syntisten pelastamiseksi. Jeesus, joka on Jumala, otti itselleen ihmisluonnon, ollen yhtä aikaa Jumala ja ihminen. Hän syntyi Neitsyt Mariasta, eli täydellisen synnittömän elämän, kuoli ristillä, nousi ruumiillisesti kuolleista ja astui Taivaaseen. Kuollessaan ristillä hän otti vastaan rangaistuksen kaikkien omiensa syntien puolesta, mikä oli ainoa tapa täyttää jumalallinen oikeudenmukaisuus. Jumala hyväksyy kaikki ne, jotka uskovat yksin Kristukseen syntiensä anteeksiantamukseksi ja tekevät parannuksen. Pelastukseen ja Taivaaseen pääsyyn ei ole muuta tietä. Ainoastaan Pyhä Henki voi saada ihmisessä aikaan tämän uskon ja parannuksenteon.[13]
Pelastuksen suhteen kirkko sitoutuu kalvinistiseen tulkintaan ihmisen totaalisesta turmeluksesta, ehdottomasta armonvalinnasta, rajallisesta sovituksesta, vastustamattomasta armosta ja ehdottomasta pelastusvarmuudesta.[14]
Pyhäpäivän vietto muokkaa
Kirkon näkemyksen mukaan kymmeneen käskyyn sisältyvä käsky pyhittää lepopäivä on edelleen voimassa ja se on tärkeää viettää tekemättä työtä. Kirkko käyttää päivästä nimeä "sapatti" (Sabbath) tai "Herran päivä" (Lord's Day), sillä sanaa sunnuntai (Sunday) pidetään pakanallisena.[15]
Lähteet muokkaa
- ↑ Skotlannin vapaakirkko 1922. Tietosanakirja. Viitattu 22.10.2018.
- ↑ Church of Scotland 14.7.2011. BBC. Viitattu 2.11.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f History of the Free Presbyterian Church of Scotland Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 21.11.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c How We Are Organised Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 13.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Aucland Congregation Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Carterton Congregation Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Gisborne Congregation Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Tauranga Congregation Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Grafton Congregation Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Sydney Congregation Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Singapore Congregation Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 8.10.2019. (englanniksi)
- ↑ What We Contend For Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 13.9.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c What We Believe Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 13.9.2019. (englanniksi)
- ↑ The Five Points of Calvinism Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 13.9.2019. (englanniksi)
- ↑ The Sabbath Free Presbyterian Church of Scotland. Viitattu 13.9.2019. (englanniksi)