Siveellisyys
Siveellisyys tai siveys on nuhteetonta, oikeaa ja jaloa käyttäytymistä eli moraalisuutta ja eettisyyttä. Usein sana on tarkentunut merkitsemään sukupuolielämän säädyllisyyttä ja hyveellisyyttä. Tässä mielessä sen vastakohta on siveettömyys. Siveetön käyttäytyminen on säädytöntä, paheellista ja irstasta.[1]
Uskonnoissa muokkaa
Kristinuskossa siveellisyydellä on tarkoitettu alun perin vaatimattomuutta, yksinkertaista ilmaisua ja uskonnollisen moraalin noudattamista, ja pidättäytyminen seksistä on tämän seurausta. Katolisilla papeilla ja nunnilla siveellisyyteen kuuluu pidättäytyminen seksistä, jolloin lihallinen himo ei estäisi täydellistä keskittymistä Jumalan palvelemiseen. Joidenkin kristittyjen mukaan myös avioparien pitäisi säästää seksi ainoastaan lisääntymistarkoituksiin.[2]
Islamissa, juutalaisuudessa ja zarathustralaisuudessa siveellisyydellä tarkoitetaan avioliiton ulkopuolisesta seksistä pidättäytymistä, ja kaikki uskonnolliset johtajat saavat mennä naimisiin. Buddhalaisuudessa, hindulaisuudessa ja jainalaisuudessa munkit ja nunnat tekevät siveyslupauksen koko elämäkseen. Näissä uskonnoissa siveellisyyden tavoitteena on hävittää kaikki kiintymys toisiin ihmisiin ja lihallisiin haluihin, jotta ihminen voisi vapauttaa itsensä maallisista iloista, keskittyä uskonnolliseen palvelukseen ja lopulta saavuttaa nirvana tai mokša.[2]
Historia muokkaa
Keskiajan Euroopassa siveellisyys liittyi ”hovirakkauteen”, jonka käsite syntyi Ranskassa 1000-luvulla. Koska aatelisten avioliitot olivat tuolloin järjestettyjä, ne olivat usein intohimottomia, ja vaimojen sallittiin ottaa kosija, kunhan suhde oli puhdas ja siveellinen, eli siinä ei ollut seksiä.[2]
Nykyaikana siveellisyyttä esiintyy kolmessa suositussa muodossa. Uskonnolliset siveellisyysliikkeet, kuten Tosi rakkaus odottaa, kehottavat nuoria ja naimattomia ihmisiä pysymään siveellisinä ennen avioitumista. Jotkut nuoret pyrkivät itse siveellisyyteen kohdistaakseen energiansa jaloihin ei-uskonnollisiin kohteisiin, kuten ympäristöön ja itsensä toteuttamiseen. Kolmas siveellisyyden tarkoitus on pidättäytyminen seksistä seksuaalisen nautinnon voimistamisen tarkoituksessa.[2]
Suomessa muokkaa
Suomessa fennomaanit pyrkivät 1800-luvulta alkaen edistämään kansan siveellisyyttä, jolla he tarkoittivat hyvätapaista ja kunnollista elämää. Siveellisen ihmisen tuli huolehtia omasta ja perheensä hyvinvoinnista. Myöhemmin sana alkoi tarkoittaa pelkästään sukupuolisiveellisyyttä. Siveellisyys oli erityisesti naisten ominaisuus, johon sisältyi yleinen siisteys, perhekeskeisyys ja eri tautien (tuberkuloosin ja kupan) leviämisen estäminen.[3]
Lääkäri Max Oker-Blom kiinnostui 1900-luvun alussa Suomen kansan siveellisestä kunnosta ja alkoi kirjoittaa nuorille ja heidän vanhemmilleen ja kasvattajilleen opaskirjoja seksuaaliterveydestä. Tunnetuimmaksi muodostui 1903 ilmestynyt Mitä Martta sai oppia tohtori-enon luona maalla. Vuosina 1904–1909 Oker-Blom julkaisi lisää seksuaalivalistusoppaita ja toi aiheen myös kouluihin taistellakseen sukupuolitauteja vastaan. Teoksissaan hän kehotti nuoria seksuaaliseen pidättyvyyteen ja muistutti, että sukuvietin tyydyttäminen oli mahdollista vain avioliitossa.[4]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Itkonen, Terho: Uusi kieliopas, s. 360. 2. painos. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-26-1879-6.
- ↑ a b c d de Munck, Victor (päätoim. Malti-Douglas, Fedwa): ”Chastity”, Encyclopedia of Sex and Gender, osa 1, s. 259–261. Thomson Gale, 2007. ISBN 0-02-865960-0.
- ↑ Saarikangas, Kirsi: Puhtaita ja valoisia koteja. Teoksessa Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria: 4, Koti, kylä, kaupunki, s. 456–458. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-1845-2.
- ↑ Marjatta Hietala: Oker-Blom, Max (1863–1917) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.