Siperianunikko

unikkolaji

Siperianunikko (Papaver croceum) on unikoiden sukuun kuuluva, myös koristekasvina yleisesti viljelty kukkakasvilaji. Suomessa siperianunikkoa tavataan satunnaisesti koko maassa viljelykarkulaisena.

Siperianunikko
Viljeltyjä siperianunikkoja.
Viljeltyjä siperianunikkoja.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Unikkokasvit Papaveraceae
Suku: Unikot Papaver
Laji: croceum
Kaksiosainen nimi

Papaver croceum
Ledeb.

Isländischer Mohn.jpg

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Luonnonvarainen siperianunikko kuvattuna Mongoliassa.

Tavallisesti kaksi- tai monivuotinen siperianunikko kasvaa 30–40 cm korkeaksi. Ruusukkeena löyhänä mättäänä olevat lehdet ovat parijakoisia ja väriltään sinivihreitä. Ruusukkeen keskeltä nouseva lehdetön vana on siirottava- tai myötäkarvainen. Vanan kärjessä on yksittäinen, noin 5 cm leveä keltainen, oranssi tai joskus valkoinen kukka. Verhiö on kaksilehtinen, mutta verholehdet varisevat varhain. Terälehtiä on neljä kappaletta. Emiö on monilehtinen ja yhdislehtinen, heteitä on paljon. Siperianunikko kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Siemenet kypsyvät nuijamaisessa, karvaisessa kodassa. Kodan päällä on tähtimäinen, monisäteinen luottilevy, jonka alle avautuvista rei'istä siemenet varisevat.[1][2]

LevinneisyysMuokkaa

Siperianunikko on alun perin kotoisin Keski-Aasiasta. Koristekasvina laji on levinnyt kauas alkuperäisiltä kasvualueiltaan.[3] Suomessa siperianunikkoa tavataan koko maassa viljelyperäisenä puutarhakarkulaisena. Parhaiten laji menestyy luonnossa Pohjois-Lapissa, jossa se kasvaa paikoin myös vakiintuneena lajina.[3][4]

ElinympäristöMuokkaa

Siperianunikko kasvaa soraisessa maanperässä muun muassa tienvarsilla ja joutomailla.[3][2]

KäyttöMuokkaa

Siperianunikko on yleinen puutarhojen koristekasvi. Lajista on jalostettu muun muassa vaaleanpunaisia ja punakukkaisia lajikkeita.[2]

LähteetMuokkaa

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

ViitteetMuokkaa

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 93–94.
  2. a b c Den virtuella floran: Sibirsk vallmo (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 2.2.2012.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 93.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Siperianunikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 2.2.2012.

Aiheesta muuallaMuokkaa