Sikari

tupakkatuote

Sikari (esp. cigarro, mayakielten sanasta zicar) on tupakkatuote, joka on kääritty kuivatuista ja fermentoiduista tupakan lehdistä joko käsin tai koneella kiertämällä. Sikari koostuu täytelehdistä, sidoslehdestä ja käärelehdestä. Sikareita tuotetaan etenkin Karibialla ja Keski-Amerikassa.

Sikari asetettuna tuhkakupin reunalle.

HistoriaMuokkaa

 
Sissijohtaja Che Guevaran mukaan sikariteollisuus oli oleellinen osa Kuuban vallankumousta.[1]

Eurooppalaiset tutustuivat sikareihin 28. lokakuuta 1492, kun Kristoffer Kolumbus näki kuubalaisten tainointiaanien polttavan niitä. Sikareista ei kuitenkaan tullut heti suosittuja Euroopassa, vaan tupakka rantautui Eurooppaan aluksi nuuskan ja piipputupakan muodossa. Vasta 1700-luvun loppupuolella alettiin Espanjassa, Alankomaissa ja Saksassa valmistaa alkeellisia sikareja Kuubasta tuodusta tupakasta. Napoleonin sotien aikana 1800-luvun alussa sikarinpoltto levisi Espanjasta portugalilaisten ja englantilaisten sotilaiden mukana laajemmalle Eurooppaan. Pohjois-Amerikassa sikareja alettiin valmistaa vuonna 1810 Connecticutissa. Kuubalainen sikariteollisuus perustettiin 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.[2]

Suomen suosituin sikaribrändi 1800-luvun lopulta 1920-luvulle oli Suomi. Kuuluisista suomalaisista etenkin säveltäjä Jean Sibelius tunnettiin sikarien suurena ystävänä.[3]

TuotantoalueetMuokkaa

Sikaritupakkaa viljellään monella alueella Karibialla ja Amerikan mantereella, Afrikassa ja Aasiassa. Karibian merkittävimmät sikarinviljelymaat ovat Kuuba ja Dominikaaninen tasavalta. Amerikan mantereen merkittävimpiä tuottajia ovat Honduras, Nicaragua ja Meksiko. Sikaritupakkaa viljellään myös Jamaikalla, Yhdysvalloissa, Ecuadorissa, Brasiliassa, Kamerunissa, Sumatralla, Jaavalla ja Filippiineillä sekä jonkin verran esimerkiksi Costa Ricassa, Intiassa ja Kiinassa.[4]

Eri maiden erilaisissa maaperissä kasvatetut sikarit eroavat toisistaan aromeiltaan ja ominaismaultaan.[4] Kaikkein korkealaatuisinta sikaritupakkaa saadaan Karibialta, etenkin Kuubasta ja Dominikaanisesta tasavallasta, sekä Keski-Amerikan mantereelta Hondurasista ja Nicaraguasta.[4][5]

Kuubalaiset sikarit eli havannasikarit ovat maailman arvostetuimpia, sillä Kuuban karkea ja punainen maaperä on rakenteeltaan ihanteellista tupakan kasvattamiseen. Maan viljelyalueet ovat Vuelta Abajo Pinar del Rion maakunnassa maan länsiosassa, Partido Havannan eteläpuolella, Remedios (Vuelta Arriba) maan keskiosassa ja Oriente idässä. Kuubalaisen sikarin kaikki osat on viljelty Kuubassa. Vain Vuelta Abajossa viljellään sekä täyte-, side- että käärelehtiä, ja Vuelta Abajon sikarit ovat myös kuubalaissikareista kaikkein laadukkaimpia.[4][6]

Dominikaaninen tasavalta tuottaa nykyaikana määrällisesti suurimman osan maailman laatusikareista. Maan tärkeimmät viljelylaaksot ovat Real ja Cibao, ja laadukkaimmat lajikkeet ovat paikallinen Olor Dominicano ja Kuubasta tuotu Piloto Cubano. Lisäksi maassa viljellään virginialaista laatua paikallisille sikarimarkkinoille. Dominikaanisessa tasavallassa viljeltiin pitkään ainoastaan täytelehtiä ja sidelehtiä, mutta vuodesta 1993 alkaen maassa on viljelty jonkin verran myös käärelehtiä. Suurimmassa osassa maassa käärityistä sikareista käytetään kuitenkin Connecticutissa, Kamerunissa, Indonesiassa ja Meksikossa viljeltyjä käärelehtiä.[4]

Sikareja kääritään lisäksi tuontitupakasta monessa maassa, jossa tupakkaa ei viljellä.[4]

RakenneMuokkaa

 
Avattu sikari, jonka täyte on silputtua tupakkaa.

Sikarissa on kolme osaa: sisimpänä olevat täytelehdet (ydin), niitä koossa pitävä sidelehti, sekä uloimpana käärelehti (päällyslehti). Käsin käärittyjen sikarien täyte koostuu vain kokonaisista tupakanlehdistä, joita on yleensä kolmesta viiteen kappaletta. Koneellisesti valmistettujen sikarien täyte koostuu silputusta tupakasta. Täytelehtinä voidaan käyttää mietoja (volado) lehtiä, jotka parantavat sikarin palamisominaisuuksia, keskivahvoja (seco) lehtiä aromin parantamiseksi sekä vahvoja (ligero) lehtiä voimakkaan maun aikaansaamiseksi. Täytteen lisäksi myös sidelehdet ja käärelehdet vaikuttavat sikarin aromiin. Sidelehti sulkee täytteen sisäänsä ja pitää sikarin kasassa. Uloimmaksi kerrokseksi kiedotaan käärelehti.[7] Kääreeksi valitaan mahdollisimman kaunis, sileä, tasasuoninen ja miellyttävän tuntuinen lehti.[8]

ValmistusMuokkaa

Laatusikareiden valmistaminen on monivaiheinen ja työvaltainen prosessi, joka alusta loppuun vie useita vuosia. Vaiheiden alla oleva kuvaus perustuu kuubalaiseen prosessiin.

Tupakan kasvattaminenMuokkaa

 
Kuubalainen tupakkapelto Viñalesin laaksossa.

Virginiantupakka (Nicotiana tabacum) on yksivuotinen kasvi, jonka kasvattaminen aloitetaan kylvämällä kasvin siemenet erityisiin suojattuihin kasvatusalustoihin, joiden maaperä on tarkasti kontrolloitua.

Kun tupakan taimet ovat saavuttaneet riittävän koon, noin 30–45 päivää kasvettuaan, ne istutetaan varsinaiselle tupakkapellolle huolellisesti muokattuun maahan. Kuubassa istuttaminen tapahtuu ajanjaksona, joka alkaa lokakuussa ja päättyy helmikuussa. Sikarin peitinlehdiksi tarkoitetut kasvit suojataan harsolla, jotta ne eivät saisi liikaa aurinkoa ja niistä tulisi ohuita. Täytelehtiä tuottavat kasvit jätetään suojatta, jolloin eri lehdet saavat aurinkoa eri määrän ja niistä tulee ominaisuuksiltaan erilaisia: ylimmät lehdet ovat hyvin aromikkaita, kun taas alimmat ovat rakenteeltaan tiiviimpiä.

Kasvukauden aikana tupakkakasvi vaatii säännöllistä huolenpitoa esimerkiksi erilaisten tuholaisten torjumiseksi. Tätä hankaloittaa se, että torjunta-aineita ei voida käyttää, koska ne vaikuttaisivat haitallisesti lopputuotteen aromiin. Myös kasvien kukinnot ja haarat on poistettava käsin.

Tupakkalehtien poimiminenMuokkaa

Tupakan sadonkorjuu alkaa Kuuban olosuhteissa noin 45 päivää ja päättyy noin 80 päivän kuluttua taimien istutuksesta. Tupakkalehdet poimitaan käsin useassa vaiheessa siten, että kasvin alimmat, maata lähinnä olevat lehdet kerätään ensin. Eri vaiheissa kerätyistä lehdistä käytetään eri nimityksiä:

  • Mañanitas ovat kaikkein alimpia lehtiä, joita ei käytetä sikareiden valmistukseen lainkaan. Ne kuitenkin poistetaan päällyslehtiin tarkoitetuista kasveista ilmanvaihdon parantamiseksi.
  • Libre de pie kerätään 45–50 päivän kuluttua 2–3 lehteä kerrallaan.
  • Uno y medio kerätään 50–52 päivän kuluttua noin kaksi lehteä kerrallaan.
  • Centro ligero kerätään 58–62 päivän kuluttua. Nämä lehdet ovat kasvin keskiosassa ja katsotaan jo korkealuokkaisiksi.
  • Centro fino kerätään 68–72 päivän kuluttua. Myös nämä ovat keskiosassa ja niitä pidetään hyvin laadukkaina.
  • Centro gordo lehdet kerätään 73–75 päivän kuluttua, kaksi lehteä kerrallaan. Ne ovat paksuja ja tummia, sisältävät runsaasti öljyjä ja hartseja.
  • Corona-lehdet kerätään viimeisinä 75–80 päivän kuluttua. Ne ovat tupakkakasvin ylimmät lehdet ja tuottavat kaikkein aromaattisimman sikarien raaka-aineen.

Korjuuaikataulu vaihtelee jonkin verran tupakkalajikkeen mukaan.

KuivatusMuokkaa

Kerätyt tupakanlehdet viedään välittömästi kuivaamorakennukseen, jossa ne sidotaan pieninä nippuina puutankoihin, jotka nostetaan kuivaamon yläosiin. Rakennuksen tuuletusta kontrolloidaan huolellisesti. Lehdet viettävät kuivaamossa nelisen viikkoa.

Ensi vaiheessa lehtien solut pysyvät elossa muutaman päivän ajan, mikä on välttämätöntä tuloksen laadulle. Sen jälkeen lehdet kellastuvat, menettävät huomattavasti kosteutta ja niissä tapahtuu ketju kemiallisia muutoksia, joissa lehtien hiilihydraatit muuttuvat ensin sokereiksi ja sitten hiilidioksidiksi ja vedeksi. Myös eri aminohapot hajoavat yksinkertaisemmiksi yhdisteiksi. Vaihe kestää kaikkiaan kymmenisen päivää.

Toisessa vaiheessa lämpötilaa nostetaan 27–29 asteeseen ja ilmankiertoa lisätään hivenen. Samat kemialliset muutokset jatkuvat ja lehdet saavat sikarille ominaisen ruskean värin. Vaihe kestää vajaat kolme viikkoa.

Viime vaiheessa lehtien keskiruoti katkaistaan. Sitä varten lämpötilaa nostetaan edelleen muutamalla asteella noin 31–34 asteeseen.

FermentointiMuokkaa

Kuivatut lehdet irrotetaan kuivatustangoista ja kootaan ensin pieniksi nipuiksi ja sitten noin puolen metrin korkuisiksi paaleiksi. Tämä tehdään mieluiten aamuisin, jolloin lehtien jäljellä oleva kosteus on sopivin.

Kosteus ja lämpötila käynnistävät fermentoitumisprosessin paaleissa olevissa lehdissä. Tähän sisältyy kosolti kemiallisia muutoksia, kuten proteiinien hajoamista aminohapoiksi, sokerien hajoamista hiilihapoksi ja vedeksi, nitraattien katoamista, eri pigmenttien hapettumista, jne. Sikarilehtien tumma väri syntyy lopullisesti tässä vaiheessa. Myös lehtien nikotiini hajoaa suurelta osin yksinkertaisemmiksi yhdisteiksilähde?. Hajoamistuotteet (hiilidioksidi, ammoniakki, vesi) poistuvat tarkkaan kontrolloidun tuuletuksen avulla. Paalien lämpötilaa seurataan jatkuvasti ja ne järjestellään tarvittaessa uudestaan.

Ensi vaiheen fermentointi kestää 35–40 päivää.

Lajittelu ja ikäännyttäminen, toinen fermentointiMuokkaa

Fermentoidut lehdet lajitellaan huolellisesti eri laatuluokkiin. (Eri aikana kerätyt lehdet ovat jo muutenkin eroteltu toisistaan.) Tätä varten lehdet höyrystetään ja tuuletetaan. Lajittelu perustuu lehtien ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten rakenteeseen ja väriin; tuloksena voi olla jopa 40–50 eri laatuluokkaa.

Välivarastoinnin jälkeen lajitellut lehdet kerätään uudestaan isoihin paaleihin ja niiden annetaan käydä läpi toinen fermentointi. Se tapahtuu edellistä korkeammassa lämpötilassa, jopa 38 asteessa. Tässä vaiheessa erityisesti nitraattiyhdisteet hajoavat ja tuottavat runsaasti ammoniakkia.

Toisen fermentoinnin päätyttyä lehdet kootaan vielä kerran paaleiksi varastointia varten. Tätä varten ne pakataan hyvin tiukoiksi, 45–60 kiloa painaviksi ja ilmatiiviisti pakatuiksi paketeiksi. Tässä muodossa lehtiä varastoidaan jopa useita vuosia.

KäärintäMuokkaa

Varastopaalit puretaan, lehdet oiotaan ja lajitellaan vielä kertaalleen eri laatuluokkiin. Käärinlehtien lehtiruodit poistetaan. Lajitellut lehdet kootaan vielä kerran paaleiksi, joissa lehdet ovat noin 30 päivää, tai seetritynnyreihin, joissa ne ovat jopa 60 päivää lehtityypistä riippuen. Toisinaan lehtiä varastoidaan tässä muodossa pidempäänkin, jopa kaksi vuotta.

Paalit tai tynnyrit toimitetaan sikaritehtaalle käärimistä varten. Ne puretaan, lehdet oiotaan ja kostutetaan. Eri sikarien valmistamiseen tarvittavat lehtityypit valitaan kullekin sikarille ominaisen "reseptin" mukaisesti käärintää varten ja toimitetaan käärintäosastolle. Reseptit ovat huolellisesti varjeltuja liikesalaisuuksia.

 
Kuubalainen sikarinkäärijä työssään.

Kokonaisista tupakanlehdistä tehdyn laatusikarin täytteeseen sijoitetaan yleensä kolmen tyyppisiä lehtiä:

  • volado: tupakkakasvin alimmat ja vähimmän aromaattiset lehdet, joilla pyritään takaamaan sikarin tasainen palaminen ja joita valmiissa sikarissa on eniten
  • seco: tupakkakasvin keskiosasta poimitut, aromaattiset lehdet, joita sekoitetaan täytteeseen pari kappaletta antamaan sikarille aromia
  • ligero: tupakkakasvin yläosasta poimittuja, kaikkein aromikkaimpia lehtiä, joita sekoitetaan täytteeseen yksi tai kaksi kappaletta antamaan sikarille voimaa.

Käsintehdyn sikarin eri tekovaiheista vastaavat eri työntekijät. Kaikkein eniten ammattitaitoa vaatii viimeinen vaihe eli käärelehden sitominen. Aluksi sitoja muotoilee täytteen lieriömäiseksi. Täytelehdet laskostetaan viuhkamaisesti limittäin, jotta niiden väliin jää savulle kulkuväylät sikarin päästä päähän. Seuraavaksi täytteen ympärille kiedotaan sidelehti. Näin saadut ”vikkelit” asetellaan puisiin muotteihin ja puristetaan tasamuotoisiksi sikareiksi. Sen jälkeen käärijä kietoo sikarin ympärille oikean kokoiseksi leikatun käärelehden niin, että lehden kärki on polttopäässä ja kanta imupäässä. Imupää suljetaan käärelehdestä leikatulla pienellä ”lakilla”, joka liimataan kiinni luonnonkumilla.[8]

Lajittelu ja pakkaaminenMuokkaa

Käärityt sikarit kerätään käärijöiltä ja niiden laatu tarkistetaan useassa vaiheessa ja eri ominaisuuksien suhteen, kuten painon, muodon ja sikarin kovuuden suhteen. Myös sikarin veto testataan erityisellä testilaitteella. Laadukkaiksi todetut sikarit viedään lepäämään ja asettumaan 72 tunniksi viileähköön varastoon (16–18 astetta).

Sikarit toimitetaan lajittelijalle, joka luokittelee ne peitinlehden värin mukaan jopa yli 60 luokkaan. Sikarivyöt laitetaan paikalleen ja sikarit pakataan laatikoihinsa ja laatikot kuljetuspakkauksiin, joissa ne toimitetaan maahantuojille ja vähittäismyyntiin.

LuokitusMuokkaa

Värin mukaanMuokkaa

 
Erivärisiä sikareita nimityksineen.

Sikarin viljelijät tunnistavat noin 60 eri värisävyä. Yleisemmin käytetään seitsenportaista jaottelua:[9]

  • claro claro (tai double claro) – vihertävä
  • claro – kellertävän vaaleanruskea
  • colorado claro – vaaleanruskea
  • colorado – punertavanruskea
  • colorado maduro – keskiruskea
  • maduro – tummanruskea
  • oscuro – tummin, lähes musta

Tummat sikarit ovat usein makeita ja täyteläisiä, vaaleat mietoja.[9]

Muodon ja koon mukaanMuokkaa

 
Erimuotoisia ja -kokoisia sikareita nimityksineen.

Sikarit jaetaan muodoltaan kahteen päätyyppiin: parejo on suora ja figurado epäsäännöllisen muotoinen sikari.[10]

Erikokoisista parejo-sikareista usein käytettyjä nimityksiä ovat (suluissa Kuubassa käytetty nimitys):

  • Demi-tasse – pienikokoinen sikari, pituus tavallisesti 4 tuumaa (102 mm) ja läpimitta 0,5 tuumaa (12 mm)
  • Panetela – yleisnimitys pituuteensa nähden suhteellisen ohuille sikareille, usein noin 5 tuumaa ja läpimitta noin 14 mm
  • Petit Corona (Mareva) – pituus noin 5 tuumaa ja läpimitta noin 16,5 mm
  • Corona – edellisen pidempi versio, pituus noin 5,5 tuumaa, läpimitta noin 16,5 mm
  • Corona Gorda – pituus noin 5,5 tuumaa, läpimitta noin 18 mm
  • Lonsdale (Cervantes) – pituus noin 6,5 tuumaa, läpimitta 16,5 mm
  • Rothschild – suhteellisen lyhyt ja paksuhko sikari, pituus noin 4,5 tuumaa ja läpimitta 20 mm
  • Robusto – edellisen pidempi versio, pituus noin 5 tuumaa
  • Churchill (Julieta) – pituus noin 7 tuumaa, läpimitta 18,5 mm
  • Double Corona (Prominente) – pituus noin 7,5 tuumaa, läpimitta 20 mm

Tavallisia figurado-sikarien nimityksiä ovat:

  • Perfecto – kapeajalkainen sikari, jonka läpimitta ensin paksunee ja sitten kapenee suippoa, teräväkärkistä hattua kohti
  • Torpedo – sylinterimäinen sikari, joka päättyy suippoon teräväkärkiseen hattuun
  • Pyramid (Piramide) – sikari kapenee tasaisesti leveästä jalasta suippoon, teräväkärkiseen hattuun asti
  • Diadema – iso sikari, jonka jalka voi olla suljettu
  • Culebra – kolmesta sikarista punottu ”letti”
  • Belicoso – lyhyehkö torpedo

Laadun mukaanMuokkaa

Käsintehdyt sikarit ovat kalliimpia kuin teollisesti valmistetut. Käsintehdyiksi saa kutsua myös sellaisia koneellisesti täytettyjä sikareita, jotka on kuitenkin kääritty käsin.[8]

Laatusikarit eli premium-sikarit on tehty enimmäkseen kokonaan käsin, mutta osa niistä on täytetty koneellisesti. Super-premium-sikareiden tupakkalaadut on valittu huolella, ja sikareita on ikäännytetty tavallista kauemmin. Vintage-sikarit eli vuosikertasikarit on valmistettu kokonaan jonkin tietyn erinomaisen vuoden tupakkasadosta.[11]

Aromin mukaanMuokkaa

Aromisikari on usein pikkusikari, joka on maustettu aromaattisella aineella, kuten vaniljalla. Aromisikari maistuu arominsa makuisena ja sikarin savu tuoksuu arominsa mukaan mutta harvoin kovin autenttisesti.

Myös joitain suurempia sikareita saa maustettuna, kuten Leon Jimenes Café -sarja sekä NUB Cappuccinot. Italialaisen Toscanon puolikkaita "Toscanelloja" on myös tarjolla maustettuna ja ne ovat hyvin voimakkaan makuisia mutta erityisesti tuoksuisia.

Tunnettuja aromaattisia sikariaineita ovat muun muassa vanilja, kahvi, hunaja ja kirsikka.

SäilytysMuokkaa

Sikarit on säilytettävä riittävän kosteassa, jotta ne eivät kuivahda. Humidori on kosteutettava sikarinsäilytyslaatikko, jonka suhteellinen ilmankosteus on 65–72 prosentin välillä. Jääkaapissa tai pakastimessa sikareja ei ole suotavaa säilyttää.[12]

Hollantilaistyyppiset pikkusikarit on käsitelty erityisillä aineilla, joten ne eivät kuivu samalla tavalla kuin isot sikarit. Pikkusikarit eivät tarvitse säilyäkseen humidoria, mutta niillekin on eduksi jos ne säilytetään noin 50 % suhteellisessa kosteudessa.

PolttaminenMuokkaa

 
Sikarilaatikko ja sikarileikkuri.

Sikarin polttaminen voi olla monivaiheinen rituaali, jossa huomioidaan muun muassa seuraavia asioita:

  • Sikarin valinta.
  • Sikarin leikkaaminen.
  • Sikarin sytyttäminen.
  • Polttamisaika- ja paikka.
  • Sikarin seuralaiset.

Sikarin yläosan imupään peittävä "lakki" leikataan auki ennen polttamista, jotta savun voi imeä suuhun. Sikari leikataan tavallisimmin poistamalla pää terävällä terällä noin kolme millimetriä lakin alareunan yläpuolelta. Leikkauksen voi tehdä erityisellä sikarileikkurilla, jollain muulla terällä tai kynsillä. Sikarileikkuri voi olla tyypiltään yksi- tai kaksiteräinen giljotiini, tai sikarisakset. Jotkin leikkurit tekevät suoran leikkauspinnan, toiset kiilamaisen, ja joillakin porataan vain reikä sikarin päähän. Leikkausta ei kuulu tehdä tylsällä terällä eikä liian alhaalta, jotta käärelehti ei purkaudu.[13]

Sikari sytytetään polttopäästään pitämällä sitä juuri liekin pään yläpuolella ja pyörittelemällä sitä kädessä sytytyksen aikana, jotta polttopää syttyisi tasaisesti joka puolelta. Sikaria voi imeä hitaasti sytyttämisen aikana. Sytytykseen voi käyttää esimerkiksi butaanisytytintä, hitaasti palavaa sikaritulitikkua, tai tavallista tulitikkua. Bensiinisytytin, kynttilän vaha tai tavallisen tulitikun rikki voivat aiheuttaa sikariin epätoivotun sivumaun.[14]

Lähellä imupäätä olevan sikarivyön (etiketti, banderolli) voi poistaa ennen sytyttämistä, mutta se ei ole välttämätöntä.

Sikarin savua ei poltettaessa vedetä keuhkoihin kuten savukkeen savua. Sikaria ei myöskään imetä yhtä nopeasti kuin savukkeita, vaan sikarille annetaan aikaa ja siitä otetaan imaisuja muutaman kerran minuutissa. Liian kovalla imemisellä sikarin lämpötila nousee liian korkeaksi ja sen maku kitkeröityy. Jos näin käy, parin minuutin odottelu palauttaa maun.

Sikarin tuhkan annetaan poltettaessa yleensä irrota itsestään. Tuhkan pituus kertoo myös sikarinkäärijän taidoista, ja hyvissä sikareissa tuhka voi olla hyvinkin pitkä ennen irtoamistaan.

Jos sikari vetää huonosti, imuaukkoa voi suurentaa polttamisen lomassa.

Sikari voidaan sytyttää uudelleen, jos se pääsee polttamisen lomassa sammumaan. Jos sikari on vielä lämmin, tuhkat karistellaan ensin pois, ja sikari sytytetään uudelleen. Uudelleensytytys tapahtuu yhtä huolellisesti kuten ensimmäinenkin. Jos sammumisesta on jo useampi tunti tai päivä, sikarin maku on yleensä kitkeröitynyt. Tällöin sikarista on hyvä katkaista sentti pari pois ja tehdä muutama "huuhtelupuhallus", eli sytytettäessä sikarin läpi tulee puhaltaa muutamia kertoja, jolloin jalka leimahtaa liekkeihin.

Sikarin polttamiseen käytetään tyypillisesti puolesta tunnista tuntiin. Suurempien sikareiden, kuten Churchillien ja Double Coronien, polttamiseen saattaa kulua jopa kahdesta kolmeen tuntia.

Sikaria ei tarvitse polttaa loppuun asti. Siinä vaiheessa on aika lopettaa, kun sormia polttelee tai maku ei enää miellytä. Sikarin loppuosan voi jättää tuhkakuppiin siinä vaiheessa kun itse haluaa. Sikaria ei tumpata, vaan tuhkakuppiin laitettuna se sammuu omia aikojaan. Tumppaamalla sikarin saa aikaiseksi vain pahan hajun.

Sikarin kanssa voi nauttia juomaa. Sopivia juomia ovat premium tequilat, konjakit, viskit, tummat rommit, oluet, portviinit ja makeat drinkit.

Sikarinpolton terveyshaitatMuokkaa

Usein kuvitellaan sikarin polton olevan vähemmän haitallista kuin savukkeiden, sillä sikarin savua ei vedetä henkeen. Nikotiini kuitenkin imeytyy sikarin polttajan elimistöön suun limakalvojen kautta. Sikaritupakan myrkyt ovat samoja kuin savukkeissa. Riippuvuutta aiheuttavaa nikotiinia on sikareissa keskimäärin enemmän kuin savukkeissa. Sikarinsavussa on suurempia määriä haitallisia kemikaaliyhdisteitä kuin savukkeiden savussa. Sikarinpolttajalla on kohonnut riski sairastua keuhko-, suu-, kurkku-, kurkunpää- ja vatsasyöpään.[15] Savukkeisiin kuitenkin liittyy korkeampi keuhkosyöpäriski kuin sikarin- tai piipunpolttoon.[16]

Sikarinsavu on haitallista myös muille ihmisille. Allergiaa sairastaville se voi aiheuttaa kivuliaita oireita.[15]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Bati, Anwer: Sikari: Kirja nautiskelijalle. (The Essential Cigar: A Book for Connoisseurs, 1997.) Suomentanut Marja-Liisa Tirkkonen. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1998. ISBN 951-20-5360-8.
  • Hacker, Richard Carleton: The Ultimate Cigar Book. Skyhorse, 2015. ISBN 978-1-63220-869-9.
  • Linnilä, Kai & Nättilä, Teppo: Pieni suomalainen sikarikirja. Amanita, 2012. ISBN 978-952-5330-52-6.
  • Resnick, Jane: Kansainvälinen sikariopas: Sikarin valinnan ja polttamisen taito. (International Connoisseur's Guide to Cigars: The Art of Selecting and Smoking, 1996.) Päivittänyt Michael Lewis. Suomentanut Leena Lahtinen. Königswinter: Könemann, 2006. ISBN 3-8331-2023-1.

ViitteetMuokkaa

  1. Linnilä & Nättilä 2012, s. 6–7.
  2. Linnilä & Nättilä 2012, s. 20–21.
  3. Linnilä & Nättilä 2012, s. 9–11.
  4. a b c d e f Hacker 2015, ”2. Cigar Making: From Seedling to Cedar”
  5. Linnilä & Nättilä 2012, s. 38–39.
  6. Linnilä & Nättilä 2012, s. 36, 40.
  7. Linnilä & Nättilä 2012, s. 16.
  8. a b c Resnick 2006, s. 17–18.
  9. a b Resnick 2006, s. 25–27.
  10. Resnick 2006, s. 28–30.
  11. Resnick 2006, s. 31.
  12. Linnilä & Nättilä 2012, s. 14–15.
  13. Bati 1998, s. 46–47.
  14. Bati 1998, s. 44–45.
  15. a b Sikarin- ja piipunpolton terveysriskit 26.2.2007. Tupakkaverkko. Viitattu 27.4.2009.
  16. North of England Cancer Network: Lung cancer - Who gets lung cancer and what causes it? (Arkistoitu – Internet Archive)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Alho, Olli & Ehrnrooth, Jari: Sikari: Aamusta yöhön. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22921-0.
  • Alho, Olli & Ehrnrooth, Jari: 101 sikaria. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25945-4.
  • Deschodt, Eric & Morane, Philippe: Sikari. (The Cigar, 1998.) Suomentanut Linda Raivio. Köln: Könemann, 1998. ISBN 3-8290-1066-4.
  • Linnilä, Lauri: Sikarimuistio. Somerniemi: Amanita, 2007. ISBN 952-5-33019-2.
  • Sikarit. (Cigars, 1999.) Suomentanut Ilona Sevelius. Hämeenlinna: Karisto, 1999. ISBN 951-23-3999-4.

Aiheesta muuallaMuokkaa