Shinnecock-intiaanit

alkuperäisheimo USA:n Long Islandilla

Shinnecock-intiaanit olivat Long Islandin alkuperäisväestöä nykyisen New Yorkin alueella.[1] Long Islandin seuduilla asui kaikkiaan 13 eri heimoa, joista shinnecock oli yksi. Kaikki heimot olivat algonkin kieliryhmää ja sukua mohikaaneille ja delawareille.[2]

Intiaanien toimittama wampum vyö William Pennille heidän tehdessään "Suuren sopimuksen" vuonna 1682.
Wampum -helmet.

Shinnecockit jäivät historiaan "rahantekijöinä". He olivat ykkösasemassa wampumien tuottajina. Amerikan alkuperäisväestö käytti wampumia maksuvälineenä ja koruina.[3][4] Shinnecockien ranta-alueilta löytyi valtavia simpukka- ja osterimääriä.[5] Valkoisista ja purppuranvärisistä helmistä tehtiin nauhoja, joita kutsuttiin wampumeiksi.[6] Ne kulkivat heimolta toiselle, jopa niinkin kauas kuin Etelä-Dakotan mustille vuorille kiowa-intiaaneille.lähde? Ennen eurooppalaisten tuloa intiaanit käyttivät niitä pääasiassa seremoniossa. 1700-luvun alkupuolella wampumeja käytettiin kuitenkin rahana valkoisten ja intiaanien välisessä kaupassa eurooppalaisen valuutan puutteen takia. Kun koneet keksittiin, ja ne yleistyivat 1800-luvun puolivälissä ja wampumeja alettiin massatuottaa, syntyi inflaatio joka pysäytti niiden käytämisen rahana Itä-Amerikassa. Lännessä intiaanit kuitenkin käyttivät niitä edelleen kaupankäytiin 1800-luvun puoliväliin asti.[7]

Shinnecockeja ja alueen muita heimoja kutsuttiin meteoceiksi ja joskus myös montaukeiksi.lähde? Eurooppalaiset alkoivat 1600-luvulla liikkua näiden rauhaarakastavien ja melko kekseliäitten intiaanien alueilla Long Islandilla. He liikkuivat suurilla puista koverretuilla kanooteilla joskus pitkiäkin matkoja tehden vierailuja Long Island Soundin toiselle puolelle sukulaiskansojen luo.[8][9] Kovin suuri heimo ei shinnecock koskaan ollut. Eurooppalaiset toivat mukaan tarttuvat taudit isorokon, tuhkarokon jotka tappoivat muallakin amerikassa paljon intiaaneja.[9] Osa kansasta on kuitenkin säilynyt nykypäivään asti. Edelleen heitä asuu Long Islandissa jossa heitä asuu noin 1 500, jossa heillä on 750 eekkerin maa-alue Southamptonin kaupungissa New Yorkissa.[1][9] Heidät tunnetaan verrattain hyvin ja heidän maineensa rahantekijöinä on jäänyt elämään. He ovat hätkähdyttäneet Wall Streetin pankkiireja haastamalla heidät oikeuteen ja vaatimalla maitaan takaisin.[9][8]

Lähteet muokkaa

  1. a b Shinnecock Indian Facts Native American Indian Facts. Viitattu 12.8.2018.
  2. Native Languages of the Americas: Mohegan (Pequot, Montauk, Niantic, Metoac) Native American Languages. 1998-2015. Viitattu 12.8.2018.
  3. Scozzari, Lois: The significance of wampum to seventeenth century Indians in New England The retrospective history of the Eastern Woodlands. Viitattu 12.8.2018.
  4. Jordan, Louis: Wampum: Introduction coins.nd.edu. Viitattu 12.8.2018.
  5. Carpenter, Murray: Native American Secrets Lie Buried in Huge Shell Mounds The New York Times. 19.10.2017. Viitattu 12.8.2018.
  6. What is Wampum? Friends of Ganondagan. 2017. Viitattu 12.8.2018.
  7. Wampum Encyclopædia Britannica. Viitattu 12.8.2018.
  8. a b Doolittle, Justin: This Tribe Wants to Kick Rich People Out of the Hamptons Vice. 3.9.2014. Viitattu 12.08.2018.
  9. a b c d Levy, Ariel: Reservations, A tribe stakes its identity on a casino—in the Hamptons The New Yorker. 13.12.2010. Viitattu 12.08.2018.

Aiheesta muualla muokkaa