Seppo Hyyppä

suomalainen yrittäjä, yritysjohtaja ja teollisuusneuvos

Seppo Hyyppä (8. heinäkuuta 1933 Ylivieska23. kesäkuuta 2019 Helsinki)[1] oli suomalainen yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.[2]

Henkilöhistoria

muokkaa

Hyypän vanhemmat olivat konttoripäällikkö Arvo Johannes Hyyppä ja merkonomi Sirkka Krogerus ja puoliso vuodesta 1957 filosofian maisteri Sanna Larvala. Hyyppä tuli ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1952 ja valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1957. Hyyppä oli opintojensa aikana harjoittelija Suomessa, Norjassa ja Saksassa ja sai tuntumaa mekaanisen teollisuuden kehittymiseen. Valmistuttuaan aluksi matematiikkaa Seinäjoen tyttölyseossa[3] opettanut Hyyppä meni 1961 töihin Ke-Ri -yhtiön sukkatehtaalle Tornioon, tehtaan tutkimuslaboratorion ja värjäämön päälliköksi.[2]

Virke-yrityksen toimitusjohtajaksi Orimattilaan Hyyppä siirtyi 1968 ja työskenteli tehtävässä aina eläköitymiseensä saakka vuonna 1993. Hyypän johdolla yritys kehitti tuotteitaan ja tuotantoaan, samoin kuin liiketoimintaansa. Vientikauppa muun muassa Skandinaviaan, Neuvostoliittoon, Saksaan ja Itävaltaan kasvoi suotuisasti, vaikka itävienti sitten romahtikin. Parhaimmillaan yritys vei tuotteitaan lähes pariinkymmeneen maahan, tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon se sai 1977 ja valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon 1981. Hyyppä oli myös perustamassa 1983 tekstiilialan yritys Vogliaa Hämeenlinnaan ja sen sisaryritystä Parikkalaan.[2]

Hyypällä oli useita vaatetusteollisuuden järjestö- ja luottamustehtäviä, kuten Vaatetusteollisuuden työnantajaliiton hallituksen puheenjohtajuus, Vatevan johtokunnan jäsenyys ja STK:n hallituksen jäsenyys. Hän osallistui liiketoiminnan puitteissa urheilun sponsorointiin ja kirjoitti eläkkeelle jäätyään liikkeenjohdon kokemuksistaan kaksi kirjaa. Teollisuusneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1985.[1][2]

Julkaisuja

muokkaa
  • Virke Voittaja: Maailmalla, 1994
  • Virke Voittaja: Menestyksen eväät, 1994

Lähteet

muokkaa
  1. a b Muistot. Seppo Hyyppä 1933–2019. Teollisuusneuvos. (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 11.7.2019. Viitattu 13.12.2021.
  2. a b c d Seppo Hyyppä Biografiasampo. Viitattu 10.12.2021.
  3. Tyttölyseon opettajia 1958-1959. Seinäjoen kaupunginkirjasto, 2009. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.12.2021).