Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet Suomessa

Suomen homoseksuaaleja, biseksuaaleja ja transsukupuolisia (HLBT) koskeva lainsäädäntö kuuluu maailman edistyneimpien joukkoon. Vuosittain julkaistavan ILGA-raportin mukaan Suomen HLBT-lainsäädäntö on yksi Euroopan progressiivisimmista. Pohjoismaisella tasolla Suomen HLBT-lainsäädäntö on heti Norjan lainsäädännön jälkeen kattavinta; heikoin lainsäädännöllinen turva on Islannissa ja Ruotsissa. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kokevat silti joitain oikeudellisia ongelmia, joita seksuaalivähemmistöihin kuulumattomat eivät koe. Homoseksuaalinen kanssakäyminen on ollut Suomessa laillista vuodesta 1971 lähtien, ja homoseksuaalisuuden luokittelu sairaudeksi lakkasi vuonna 1981. Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella kriminalisoitiin vuonna 1995, ja syrjintä sukupuoli-identiteetin perusteella kriminalisoitiin vuonna 2004.[1][2]

Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan Suomessa 1. maaliskuuta 2017 kansalaisaloitteen pohjalta, joka keräsi 166 851 allekirjoitusta.[3][4]

Suomi laillisti parisuhteen rekisteröimisen samaa sukupuolta oleville pareille vuonna 2002,[5] mikä antoi samaa sukupuolta oleville pareille kaikki samat oikeudet paitsi oikeuden adoptioon ja samaan sukunimeen. Koeputkihedelmöitys sallittiin naispareille vuonna 2007 ja perheen sisäisestä adoptiosta tuli mahdollista kaikille samaa sukupuolta oleville pareille vuonna 2009[5]. Kannatus samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta avioliittoon on kasvanut vähitellen 2000-luvulla suomalaisten enemmistön kannattaessa ajatusta.[6][7][8]

HistoriaMuokkaa

Naisten ja miesten homoseksuaaliset teot kriminalisoiva laki astui voimaan 1894. Homoseksuaalisista teoista voitiin tuomita jopa kahdeksi vuodeksi vankeuteen.[9] Homoseksuaalinen kanssakäyminen dekriminalisoitiin Suomessa vuonna 1971, ja homoseksuaalisuuden ei enää katsottu olevan sairaus vuodesta 1981 lähtien. Suojaikäraja tasa-arvoistettiin 16 vuoteen vuonna 1999. Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella on ollut laitonta vuodesta 1995 lähtien, ja sukupuoli-identiteetin osalta vuodesta 2004. [5] [10] Fetisismi, sadomasokismi ja transvestismi luokiteltiin Suomessa sairaudeksi aina vuoteen 2011 saakka. Tuolloin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päätti poistaa ne luokituksesta, koska niiden mukana ololle ei nähty enää kunnollisia lääketieteellisiä perusteluita.[11][12]

Samaa sukupuolta olevien parisuhteen tunnustaminen SuomessaMuokkaa

2000-lukuMuokkaa

Mahdollisuus rekisteröityyn parisuhteeseen annettiin samaa sukupuolta oleville pareille vuonna 2002. Lainsäädäntö, joka takaa samanlaiset oikeudet samaa sukupuolta oleville pareille kuin eri sukupuolta oleville aviopareille, hyväksyttiin eduskunnassa syyskuussa 2001 äänin 99–84.[13] Toukokuussa 2009 eduskunta antoi samaa sukupuolta oleville pareille oikeuden perheen sisäiseen adoptioon.[14]

2010-lukuMuokkaa

28. marraskuuta 2014 eduskunta hyväksyi vuonna 2013 aloitetun kansalaisloitteen samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Tämän johdosta Suomesta tuli Euroopan 12. maa, joka on laillistanut samaa sukupuolta olevien parien oikeuden avioliittoon.

Sukupuolineutraalin avioliittolain kannatusMuokkaa

Kannatus samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta aviolittoon on noussut 2000-luvulla. EU:n joulukuussa 2006 teettämän tutkimuksen mukaan kannatus samaa sukupuolta olevien oikeudesta avioliittoon oli 45 %,[15] kun taas elokuussa 2010 Ylen teettämän tutkimuksen mukaan kannatus oli 54 % vastustuksen ollessa 35 %.[16] Maaliskuussa 2013 Taloustutkimuksen teettämän tutkimuksen mukaan 58 % suomalaisista kannatti sukupuolineutraalia aviolittolakia.[17] Maaliskuussa 2014 kannatus oli noussut 65 %:iin. Toisen maaliskuussa 2014 teetetyn tutkimuksen mukaan 57 % kannatti sukupuolineutraalia avioliittolakia, kun taas 36 % vastusti sitä.[18][19]

VirstanpylväitäMuokkaa

Homoseksuaalinen kanssakäyminen laillista   vuodesta 1971[1]
Tasa-arvoinen suojaikäraja   vuodesta 1999[1]
Syrjinnän kieltävä lainsäädäntö työllisyydessä   vuodesta 1999[1]
Syrjinnän kieltävä lainsäädäntö omaisuuden ja palvelujen osalta   vuodesta 1999[1]
Syrjinnän kieltävä lainsäädäntö muilla osa-alueilla   vuodesta 2004[20]
Rekisteröity parisuhde   vuodesta 2002[1]
Samaa sukupuolta olevien avioliitto   vuodesta 2017 [4]
Perheen sisäinen adoptio   vuodesta 2009[1]
Ulkoinen adoptio   vuodesta 2017[4]
Homoseksuaaleilla oikeus suorittaa armeija  
Oikeus sukupuolen korjaamiseen   vuodesta 2002[1]
Sijaissynnytys miespareille  
Keinohedelmöitys naispareille ja automaattinen vanhemmuus molemmille puolisoille synnytyksen jälkeen   vuodesta 2007[1]
Homoseksuaalien oikeus luovuttaa verta   /   vuodesta 2013, yhden vuoden seksistä pidättäytymisen jälkeen[21]
HLBTI- oikeudet maailmalla [22]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i Seksuaalisen tasa-arvon historia Suomessa seta.fi.
  2. Kolmen vuosikymmen merkkipaaluja whm13.louhi.net.
  3. Tahdon2013- kampanja tahdon2013.fi.
  4. a b c Eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteen avioliittolain muuttamisesta yle.fi.
  5. a b c Seksuaalisen tasa-arvon historia Suomessa seta.fi.
  6. Tasa-arvoisen avioliittolain kannatus nousussa tahdon2013.fi.
  7. Tasa-arvoisen avioliittolain kannatus noussut kohisten iltalehti.fi.
  8. Enemmistä tukee tasa-arvoista avioliittolakia yle.fi.
  9. Vankilan pelko ajoi jopa maanpakoon – näin Suomessa kohdeltiin seksuaalivähemmistöjä Studio55.fi 02.02.2012.
  10. Kolmen vuosikymmenen merkkipaaluja whm13.louhi.net.
  11. Onko sinulla jokin fetissi? Ilta Sanomat. 24.10.2011. Viitattu 8.12.2019.
  12. Transvestismi ei ole enää sairaus Helsingin Sanomat. 14.5.2011. Viitattu 8.12.2019.
  13. Parliament narrowly passes law allowing same-sex registration Helsingin Sanomat. September 28, 2001. Sanoma News. Viitattu 20.3.2013.
  14. Homopareille perheen sisäinen adoptio-oikeus May 15, 2009. MTV3. Viitattu 20.3.2013.
  15. Eight EU Countries Back Same-Sex Marriage Angus Reid Global Monitor. December 24, 2006. Viitattu 20.3.2013.
  16. Survey: Majority Favour Gender Neutral Marriage Law August 21, 2010. Yle. Viitattu 20.3.2013.
  17. Poll: Over half of Finns favour same-sex marriage law March 9, 2013. Yle. Viitattu 20.3.2013.
  18. http://www.tahdon2013.fi/assets/Telebus_Tahdon2014_tulokset11.3.2014.pdf
  19. http://yle.fi/uutiset/survey_finds_rising_support_for_gay_marriage/7135771
  20. Lainsäädäntö ja seksuaalivähemmistöt ranneliike.net.
  21. Miesten välinen seksi ei enää estä verenluovutusta hs.fi.
  22. https://rainbow-europe.org/#0/0/0