Avaa päävalikko

Seksin ostokielto tarkoittaa seksipalvelujen ostamisen kieltämistä lailla. Tällä hetkellä seksin ostaminen on kielletty osittain tai kokonaan Englannissa, Islannissa, Ruotsissa, Norjassa ja viimeisimpänä Ranskassa.[1] Useimmissa länsimaissa, joissa prostituutio on kriminalisoitu, on kriminalisoitu myyminen tai myyminen sekä ostaminen. Paritus on useissa maissa kiellettyä mukaan lukien Suomi ja Ruotsi.

Tanskassa ja Suomessa seksin ostaminen on sallittua. Ruotsissa prostituutiota väitetään väkivallaksi naista kohtaan[2] ja seksin ostokielto perustuu tähän. Lisäksi seksin ostokiellolla pyritään estämään erityisesti ihmiskauppaa, tahdonvastaista prostituutiota ja prostituutioon liittyviä sosiaalisia ongelmia. Norja ja Islanti ovat ottaneet lainsäädäntöönsä mallin Ruotsista. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julkaisi vuonna 2016 tutkimuksen, jonka mukaan ostokiellon toimeenpano ja valvonta aiheuttavat Norjassa jatkuvia ihmisoikeusloukkauksia: ostokielto esimerkiksi altistaa seksin myyjät väkivallalle, häädöille ja uhkaa heidän oikeuttaan terveydenhuoltoon ja lain suojaan.[3] Järjestö asettui kannattamaan ostokiellon sijaan dekriminalisointia eli kaiken aikuisten välisen suostumuksellisen seksikaupan rikosoikeudellisen säätelyn poistamista.[4]

Sisällysluettelo

SuomiMuokkaa

Suomessa seksin ostaminen on kiellettyä parituksen tai ihmiskaupan uhrilta. Tästä seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Eduskunta päätti kiellosta 21. kesäkuuta 2006. Hallituksen alkuperäinen esitys (HE 221/2005) olisi kieltänyt seksin ostamisen kokonaan. Ehdotusta kritisoitiin paljon julkisuudessa ja esimerkiksi Seksialan Liitto SALLI kritisoi esitystä siitä, että asiakkuuden kriminalisointi pahentaisi prostituoitujen nykyisellään huonoa sosiaalista asemaa. Valiokuntakäsittelyssä esitystä moitittiin erityisesti siitä, että se rajoittaisi perustuslaissa suojattua elinkeinovapautta. Eduskunnan lakivaliokunta muotoili rajatumman esityksen, jossa kielto rajoitettiin vain parituksen ja ihmiskaupan uhreilta ostetun seksin kieltoon.[5][6] Valiokunnan muotoilu hyväksyttiin eduskunnan äänestyksessä.

Kiellettyä on myös:

  • seksin ostaminen ja myyminen yleisellä paikalla (rangaistus sakkoa tai enintään 6 kk vankeutta)[7]
  • seksin ostaminen alaikäiseltä, alle 18-vuotiaalta henkilöltä (rangaistus sakkoa tai enintään 1 vuosi vankeutta)[8]

Ruotsi ja NorjaMuokkaa

Norjassa prostituutio lisääntyi ostokiellon (2009) jälkeen.[9] Ruotsin ostokiellon vaikutuksista on kiistelty.[10][11][12][13][14]

KeskusteluaMuokkaa

SuomiMuokkaa

Kristillisdemokraatit ja esimerkiksi kansanedustaja Anna-Maja Henriksson (r) haluaisivat Suomeen seksin ostokiellon, Vihreät ja Vasemmistoliitto vastustavat sitä. Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoo, että täyskielto siirtäisi toiminnan maan alle ja voisi lisätä ihmiskauppaa. Oras Tynkkysen mukaan kielto tuskin toteutuu, koska se vaatisi hallituksen yksimielisyyttä.[15]

Pro-tukipisteen Jaana Kauppinen vastustaa ostokieltoa, koska se veisi prostituution maan alle, tekisi poliiseista prostituoitujen vihollisia, vaikeuttaisi vakavan rikollisuuden tutkintaa ja lisäisi seksityöntekijöiden kohtaamaa väkivaltaa ja turvattomuutta.[16]

YKMuokkaa

YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moonin mukaan homoseksuaalisuuden, prostituution ja injektiohuumeiden käyttäjiä sanktioivat lait ovat keskeinen este sille, että AIDS:n vastainen työ saavuttaisi avainryhmät. AIDS-komission jäsen, entinen korkeimman oikeuden tuomari Michael Kirby sekä tutkija Michael Wong kirjoittavat, että Australia on hyvä esimerkki sallivampien lakien hyödyistä.[17]

YK:n Aids-komissio vaatii seksityön laillistamista kaikkialla muiden ammattien tavoin.[18] Bordellit ja paritus tulisi sallia.[19] Komission mukaan seksityön vastaiset lait estävät AIDSin-vastaista taistelua.[20] YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon ja YK:n kehitysohjelma tukevat raporttia.[18]

Ostokielto ja ihmiskauppaMuokkaa

Tutkija Anna Kontulan mukaan ostokielto ei ole oikea keino puuttua ihmiskauppaan. Ihmiskauppaa on mm. rakennusteollisuudessa, maataloudessa ja ravintola-alalla. Seksinostosta, ydinsähkön tilaamisesta, ostopuolukoista ja asioinnista etnisessä ravintolassa ei Kontulan mielestä silti kannata määrätä sakkotuomiota, koska kriminalisointi voi pikemmin kasvattaa sitä kunkin alan harmaata puolta, jossa ihmiskauppiailla on tilaa toimia.[21] Ruotsalaisten ostokiellon kannattajien mukaan ostokielto vähentää ihmiskauppaa, mutta tästä ei kuitenkaan ole löytynyt pitäviä tutkimustuloksia.[22]

Antropologi Laura Agustínin mukaan thaimaalaisten seksityöntekijöiden mielestä ihmiskaupan vastaiset toimet ovat heidän suuri ongelmansa. Hänen mukaansa ihmiskaupan vastustamisen nimissä "autetaan" ihmisiä, jotka eivät sitä haluaisi tai jotka jopa kokevat "auttamisen" tuhoavan heidän elämänsä.[23]

LähteetMuokkaa

  1. Ranska hyväksyi seksin ostamisen kieltävän lain Yle uutiset 7.4.2016
  2. SOU 1995: 60, Kvinnofrid: Slutbetänkande av Kvinnovåldskommissionen (Peace for Women: Final Report of. the Commission on Violence Against Women)
  3. Document www.amnesty.org. Viitattu 28.8.2016.
  4. Seksityöntekijöiden ihmisoikeuksien parantamiseksi hyväksyttiin suuntaviivat - Amnesty amnesty.fi. 12.8.2015. Viitattu 28.8.2016.
  5. Pekka Vuoristo: Keskustakin hyväksyy rajatun seksinostokiellon 24.5.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 30.9.2010.
  6. Arto Astikainen: Seksin ostaminen kielletään Suomessa vain rajoitetusti 17.6.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 30.9.2010.
  7. Järjestyslaki 2 luku 7§ finlex.fi.
  8. Rikoslaki 20 luku 8§ finlex.fi.
  9. Fler prostituerade efter att sexköp förbjöds i Norge, Hufvudstadsbladet, hbl.fi 25.6.2012
  10. Laura Agustin: Big claims, little evidence: Sweden's law against buying sex
  11. Laura Agustin: Smoke gets in your eyes: Evaluation of Swedish anti-prostitution law offers ideology, not methodology
  12. Susanne Dodillet: The Swedish Sex Purchase Act: Claimed Success and Documented Effects (pdf)
  13. Vaula Tuomaala & Sarita Vuori (toim.): Prostitution in the Nordic Countries. Report on the Meeting of the Nordic Network on Prostitution, Helsinki September 2011 (pdf)
  14. Allied Newspapers Ltd: 'Swedish law punishing sex purchasers very effective' Times of Malta. Viitattu 17.12.2016.
  15. Seksinoston täyskielto jakaa hallitusta, Helsingin Sanomat, hs.fi 25.7.2012
  16. Ministeri Räsänen väläyttää seksinostokieltoa Ruotsin malliin, HS.fi 30.8.2011
  17. Decriminalisation integral to the fight against HIV, Michael Kirby & Michael Wong, Australian Broadcasting Corporation, 13 JULY 2012
  18. a b YK:lta vaatimus: Seksityöstä oikea ammatti, Uusi Suomi 25.7.2012
  19. Risks, Rights & Health, GLOBAL COMMISSION ON HIV AND THE LAW, UNDP, HIV/AIDS Group, , July 2012, page 43 ("Recommendation"): "Repeal laws that prohibit consenting adults to buy or sell sex, as well as laws that otherwise prohibit commercial sex, such as laws against “immoral” earnings, “living of the earnings” of prostitution and brothel-keeping."
  20. AIDS used as reason to legalize prostitutes, Cheryl Wetzstein, The Washington Times, August 2, 2012
  21. Miten kaupallisesta seksistä tulisi säätää laissa?, Anna Kontula, 20.7.2012
  22. The ‘Nordic model’ of prostitution law is a myth blogs.lse.ac.uk. 3.1.2014. Viitattu 28.8.2016. (englanniksi)
  23. Thai sex workers: Anti-trafficking Rescues are Our Biggest Problem, Dr Laura Agustín, 15 March 2012

Aiheesta muuallaMuokkaa