Schweizerische Lokomotiv- und Maschinenfabrik

Schweizerische Lokomotiv- und Maschinenfabrik (SLM) oli sveitsiläinen veturinvalmistaja. Sen perusti Winterthuriin vuonna 1871 Charles Brown.

SLM:n valmistama Rigi-radan veturi

Ensimmäinen SLM:n valmistama veturi oli Rigivuorelle Vitznausta nousevan hammasradan höyryveturi numero 7, joka valmistui vuonna 1873. Veturin höyrykattila on pystyasennossa, jotta kattilan läpi menevät tuliputket pysyisivät koko ajan veden alla radan kallistuksen muuttuessa alaosan vaakasuorasta nousuosuuden jyrkkään kallistuskulmaan. Veturi on näytteillä Luzernissa Sveitsin liikennemuseossa.

Vuonna 1882 tehdas ryhtyi valmistamaan myös höyrykoneita ja höyrykattiloita. SLM on valmistanut huomattavan osan kaikista maailman vuoristohammasratojen vetureista. SLM valmisti myös tavanomaisia höyryvetureita, ja vuonna 1890 SLM oli Sveitsin suurin veturitehdas. Vuoteen 1952 mennessä SLM valmisti yhteensä 2 730 höyryveturia.

Myös Suomeen ostettiin SLM:n valmistamia höyryvetureita. Vuosien 1884 ja 1898 välisenä aikana Suomeen tilattiin SLM:ltä yhteensä 81 veturia: 59 kappaletta kaksoiskoneisia G1-sarjan vetureita ("Pikku-Rusko", myöhempi kalustosarjatunnus Sk1), 13 kappaletta yhdyskoneisia G3-sarjan vetureita ("Mummo", myöhempi kalustosarjatunnus Sk3), 8 kappaletta F1-sarjan vetureita (myöhempi kalustosarjatunnus Vk6) sekä yksi G1-sarjan kaltainen veturi yksityiselle Rauman Rautatielle. Suomen rautatiemuseossa Hyvinkäällä on kaksi SLM:n valmistamaa VR:n veturia, Sk1 numero 124 vuodelta 1885 sekä F1 numero 132 vuodelta 1886.

F1 132 Pietarsaaressa 1900-luvun alussa

Sähköveturien valmistusta varten SLM ryhtyi yhteistyöhön kolmen muun sveitsiläisen valmistajan kanssa. Nämä olivat sähköalan yritys Brown, Boveri & Cie. (BBC) Badenissa, konetehdas Maschinenfabrik Oerlikon Zürichissä sekä toinen sähköalan valmistaja Société Anonyme des Ateliers de Sécheron Genevessä. SLM:n osuudeksi tuli pyörästöjen, telien ja veturin rungon suunnittelu ja valmistus. Sveitsin rautateiden sähköistyksen alettua vuonna 1920 yritykset valmistivat kahden koeveturin (Fb 2/5 ja Ae 4/8) jälkeen lukuisia onnistuneita veturityyppejä (Ae 3/6^I, Ae 4/7, Ae 3/6^II, Ae 3/5), joita valmistettiin yhteensä satoja kappaleita 1920-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen SLM valmisti uudenaikaisia juoksuakselittomia telisähkövetureita sekä Sveitsin valtionrautateille SBB:lle että sveitsiläiselle BLS:lle (BLS Ae 4/4, Re 4/4^I, Ae 6/6, BLS Re 4/4, Re 4/4^II sekä Re 6/6). Näitä valmistettiin yhteensä 575 kappaletta.

Vuonna 1961 SLM:n osakekanta siirtyi teollisuuskonserni Sulzer AG:n omistukseen.

Viimeinen SLM:n yhdessä ABB:n osaksi siirtyneen BBC:n kanssa kehittämä sähköveturi oli "Lok 2000" -veturi, jota toimitettiin SBB:lle sarjana Re 460, BLS:lle sarjana Re 465, Suomen VR:lle sarjana Sr2, Norjan NSB:lle sarjana El 18 sekä Hongkongin KCRC:lle sarjana TLN/TLS. Tässä veturissa käytettiin alun perin Oy Strömberg Ab:n kehittämää taajuusmuuttajatekniikkaa, jolla ohjattiin kolmivaiheisia oikosulkumoottoreita. Vuonna 1997 SLM:n emoyhtiö Sulzer purki yhtiön ja sen toiminta loppui. Hammasrataliiketoiminta myytiin Stadler Railille, veturinvalmistus Adtranzille, joka myi sen edelleen Bombardierille, ja höyryveturiteknologia ulkoistettiin uudelle yritykselle, jonka nimi on "Dampflokomotiv- und Maschinenfabrik (DLM)". DLM valmistaa ja peruskorjaa perinnehöyryvetureita. Tilaajina ovat olleet muun muassa Brienz-Rothorn-Bahn-yhtiö ja Nostalgie Istanbul Orient Express.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Schweizerische Lokomotiv- und Maschinenfabrik Wikimedia Commonsissa