Avaa päävalikko
Saur-vallankumous
Päivämäärä:

27. huhtikuuta 1978

Paikka:

Afganistan

Lopputulos:

Muhammad Daud Khanin teloitus

Vaikutukset:

Afganistanin demokraattisen tasavallan perustaminen

Osapuolet

Flag of the People's Democratic Party of Afghanistan.svg Afganistanin kansandemokraattinen puolue

Flag of Afghanistan (1974–1978).svg Afganistanin tasavalta

Komentajat

'Abd a-Qadir Dagarwal
Muhammad Aslam Watandžar
Hafiz Allah Amin
Nur Muhammad Taraki

Muhammad Daud Khan

Saur-vallankumous oli Afganistanin kommunistien toteuttama vallankaappaus 27. huhtikuuta 1978 eli persialaisen aurinkokalenterin saur-kuussa. Kommunistit kukistivat Muhammad Daudin johtaman tasavallan ja valtaan nostettiin Nur Muhammad Taraki, jonka taustalla vaikutti Hafiz Allah Amin. Kommunistit ajautuivat pian sisäisiin välienselvittelyihin ja Afganistan ajautui vuoden 1979 puolella islamistisissien ja sotilaskapinoiden uhkaamana kaaokseen, johon Neuvostoliitto vastasi miehittämällä maan 27. joulukuuta 1979. Neuvostomiehitys johti Afganistanin sotaan.

Sisällysluettelo

TaustaMuokkaa

 
Presidentinpalatsin portti vallankumouksen jälkeen.

Muhammad Daud Khan oli ottanut vallan Afganistanissa vallankaappauksella vuonna 1973. Kuningas Muhammad Zahir Šah oli syrjäytetty ja maa julistettu tasavallaksi.[1] Muhammad Daudin suhteet Moskovaan ja Parčamiin olivat alkaneet rapistua 1970-luvun loppupuolella. Neuvostoliiton ja kommunistien vaikutusvaltaa yritettiin vähentää sijoittamalla Daudin kannattajia hallinnon avaintehtäviin samalla, kun kommunisteja siirrettiin vähäpätöisiin toimiin. Kommunistien kannattajia houkuteltiin Daudin puolelle vasemmistolaisella retoriikalla ja esimerkiksi tammikuussa 1977 kokoontuneessa luja džergassa puhuttiin kansan ja riistäjien vastakkainasettelusta, minkä lisäksi pankit ja tuotantolaitokset kansallistettiin. Myös kommunistien vaikutusta upseeriston piirissä pyrittiin vähentämään, mutta Khalq-ryhmittymän Hafizullah Aminin värväystoiminta korvasi nopeasti kommunistien menetykset. Daudin toiminta ei jäänyt huomaamatta Moskovassa ja huhtikuussa 1977 Brežnev syytti Moskovassa käydyissä neuvotteluissa Daudia Afganistanin liukumisesta arabirahoituksen avulla lännen valtapiiriin. Moskova alkoi myös painostaa Parčamia ja Khalqia liittoutumaan presidenttiä vstaan. Afganistanin kansandemokraattinen puolue (PDPA) yhdistyikin heinäkuussa 1977, vaikkakin yhdistyminen oli luonteeltaan todellisen yhdistymisen sijaan väliaikainen aselepo. Daudin ja kommunistien tulevan välienselvittelyn väistämättömyys alkoi käydä selväksi alkuvuodesta 1978. Tapahtumaketjun laukaisi Parčamin ideologi Mir Akbar Khaibarin murha 17. huhtikuuta 1978. Murhaajaa ei koskaan saatu selville, mutta tämä ei estänyt PDPA:ta syyttämästä murhasta Daudia. Khaibarin hautajaisista muodostui Daudin vastainen mielenosoitus ja Daud määräsi PDPA:n johtajat pidätettäväksi. Jostain syystä Hafizullah Amin vältti pidätyksen, mikä osoittautui ratkaisevaksi virheeksi Daudille ja tasavallalle tämän pystyen näin järjestämään vastaiskun presidentille liittolaistensa kanssa.[2]

VallankumousMuokkaa

 
Tuhoutunut panssariajoneuvo Kabulissa vallankumousta seuranneena päivänä.

Kommunistien vallankaappaus alkoi Kabulissa 27. huhtikuuta eli persialaisen aurinkokalenterin saur-kuussa. Vallankaappausta johtivat ilmavoimien kenraali 'Abd a-Qadir Dagarwal ja eversti Muhammad Aslam Watandžar, jotka olivat viisi vuotta aikaisemmin auttaneet Daudin valtaan. Watandžarin komentama panssariosasto hyökkäsi presidentin palatsiin, jossa daudin henkivartiosto teki ankaraa vastarintaa. Palatsin puolustajat voitettiin vasta 'Abd a-Qadirin käskettyä ilmavoimat tekemään iskun puolustajia vastaan. Daud ja hänen lähimmät miehensä saivat surmansa useamman tunnin kestäneessä taistelussa. Kapinalliset valtasivat myös paikalliset radioasemat, josta luettiin paštuksi ja persiaksi tiedote kansalaisille vallan vaihtumisesta. Daudin ja tämän liittolaisten ruumiit haudattiin merkitsemättömään hautaan Kabulin ulkopuolelle, josta entisen presidentin ruumis tunnistettiin vasta vuonna 2008.[3]

SeurauksetMuokkaa

Vallankumouksen jälkeen Afganistania hallitsi nyt Kansandemokratian Vallankumousneuvosto, joka koostui PDPA:n keskuskomiteasta ja muutamasta armeijan upseerista. Khalq-johtaja Nur Muhammad Tarakista tehtiin Afganistanin johtaja hallinnollisella asetuksella, minkä lisäksi Daudin perustuslaki mitätöitiin ja kuningassuvun jäseniltä riistettiin kansalaisuus. Kommunistien kannatus oli Afganistanissa vähäistä ja sen ideologia kansan suurille massoille vieras. Vallankumousta pidettiin aluksi hallitsevan luokan sisäisenä välienselvittelynä, johon tavallinen kansa ei juurikaan kiinnittänyt huomiota. Myös osa vallankaappaajista ei halunnut välittömästi haastaa perinteisiä arvoja ja esimerkiksi tiedonannot luettiin "Jumalan nimeen". Vallan sanottiin siirtyneen sotilasneuvostolle joka hallitsisi Islamin perinteiden mukaan. Afganistanin olot säilyivät melko rauhallisina vuoden 1978 ajan, mutta PDPA:n valta alkoi murentua sisäisten erimielisyyksien takia. Taraki ja Amin alkoivat siirtää syrjään Parčamin edustajia ja Khalqin otteen vahvistuessa hallinto muuttui yhä stalinistisempaan suuntaan. Tarakin ympärille alettiin rakentaa henkilökulttia, mutta todellinen valta oli Hafizullah Aminilla, joka teki itsestään pian ainoan pääministerin ja salaisen poliisin eli AGSA:n päällikön. Parčamin kannattajat oli puhdistettu hallinnosta kokonaan syksyyn mennessä. Monet tahot alkoivat nyt pitää hallintoa sunnalaisten paštujen hirmuvaltana, sillä vähemmistöt kuten šiiat ja tadžikit olivat olleet pääasiassa Parčamin kannattajia.[4]

Loppuvuodesta 1978 viittaukset islamiin poistettiin virallisista tiedonannoista ja Afganistanin lippu korvattiin punalipulla. Yhä useampi hallinnon poliittinen vastustaja katosi AGSA:n vankiloihin ja maareformi epäonnistui. Afganistan alkoi sortua kaaokseen vuonna 1979. Iranin vallankumous aiheutti levottomuutta etenkin maan länsiosissa ja Heratissa alkoi suuri kansannousu. Kaupunki vallattiin takaisin vasta veristen taistelujen jälkeen. Amin syrjäytti Tarakin syyskuussa, jolloin tilanne näytti jo toivottomalta sotilaskapinoiden ja islamistisissien uhatessa. Amin yritti pelastaa tilanteen syyttämällä epäonnistumisista Tarakia ja hän itse alkoi esiintyä oikeudenmukaisena ja hurskaana hallitsijana. Maareformi peruttiin, AGSA lakkautettiin ja puheissa alettiin jälleen käyttää islamilaisia ilmaisuja. Neuvostoliitto sai tarpeekseen ja Amin yritettiin ilmeisesti syrjäyttää Neuvostoliiton tukemassa palatsivallankumouksessa, joka kuitenkin epäonnistui. Kommunistivallan romahtamisen pelättiin johtavan maan luisumiseen yhdysvaltojen piiriin, tai islamistien käsiin, josta he saattaisivat levitä Neuvostoliiton muslimialueiden puolelle. Vaihtoehtoa sotilaalliselle väliintulolle ei nyt nähty ja marsalkka Sergei Sokolovin komentaman neuvostojoukot ylittivät Afganistanin vastaisen rajan 27. joulukuuta 1979, mikä johti Afganistanin sotaan. Amin sai surmansa Neuvostoliiton erikoisjoukkojen käsissä samana päivänä.[5]

LähteetMuokkaa

  • Andrei Sergejeff: Afganistanin historia - Silkkitietä kulttuurien risteykseen. Gaudeamus Helsinki University Press, 2011. ISBN 978-952-495-219-4.

ViitteetMuokkaa

  1. Sergejeff s. 251
  2. Sergejeff s. 255-256
  3. Sergejeff s. 256
  4. Sergejeff s. 257-258
  5. Sergejeff s. 259-263