Wikipedia

S-400

ilmatorjuntaohjus

S-400 Triumf (ven. C-400 «Триумф» eli "Triumfi", индекс УВ ПВО eli ilmatorjunnan asejärjestelmätunnus 40Р6 eli 40R6 ,Nato-raportointinimi SA-21 Growler) on venäläinen ilmatorjunta- ja ohjustentorjuntaohjusjärjestelmä.

ЗРК С-400 Триумф
ZRK S-400 Triumf
ZRK S-400 Triumfin laukaisulavettiauto 5P85SM2-01 (5П85СМ2-01) voitonpäivän harjoituksessa 27. huhtikuuta 2017, kuva Vitali Kuzmin.
ZRK S-400 Triumfin laukaisulavettiauto 5P85SM2-01 (5П85СМ2-01) voitonpäivän harjoituksessa 27. huhtikuuta 2017, kuva Vitali Kuzmin.
Tyyppi ilmatorjuntaohjusjärjestelmä
Valmistushistoria
Valmistusmaa Venäjän federaatio
Ohjus
Massa 690 kg
Räjähdysaineen massa 35 kg
Ammuksen lähtönopeus 1 250 m/s (3,5 Mach)
Kantomatka 35 km
Lakikorkeus 22 km
Mitat
Pituus 5,50 m
Halkaisija 2,88 m
Laukaisualusta
Kuljetuskyky kahdeksan ohjusta
Käyttäjämaat Intia, Kiinan kansantasavalta, Turkki, Valko-Venäjä, Venäjän federaatio
S-400 Triumf voitonpäivänparaatin harjoituksessa 4. toukokuuta 2010.

Ohjusjärjestelmän kehitti Almaz-suunnittelutoimisto (ПАО «НПО „Алмаз“» - PAO "NPO Almaz 2015-" ) 1990-luvun lopulla. Se pohjautuu S-300-ohjusperheeseen ja aluksi sen nimityksen uskotaan olleen S-300PMU-3 (S-300PM3). [1]

Järjestelmään kuuluu neljän tyyppisiä ohjuksia, joista pisimmälle kantava yltää noin 400 km:n päähän. Järjestelmän kantama on siten suurempi kuin yhdysvaltalaisen MIM-104 Patriotin. Ohjuksen ensimmäiset testit tehtiin Kapustin Jarissa 12. helmikuuta 1999. Ohjusjärjestelmä tuli Venäjän federaation asevoimien varutukseen 27. huhtikuuta 2007. [2] Ohjus toimii mm. Moskovan ohjuspuolustuksena.

Järjestelmän kokoonpano muokkaa

Järjestelmän osat muokkaa

S-400-patteristoon voi kuulua kaksitoista [3], mutta usein kuuluu vain kahdeksan ohjusalustaa ja 32 ohjusta ja liikkuva komentokeskus 55K6Je (55К6Е). Järjestelmän on ajoneuvoalustalla 5P85SJe2 tai puoliperävaunukuorma-auton lavalla 5P85TJe2.

Järjestelmän on kerrottu kykenevän torjumaan häivelentokoneita, risteilyohjuksia ja keskimatkan ballistisia ohjuksia (kantomatkaltaan alle 3 500 km ja nopeudeltaan alle 4,8 km/s).[4] Järjestelmä voi hyödyntää myös tutkavalvontalentokone Berijev A-50:n maalitietoja. [5]

Hallinta muokkaa

Järjestelmän ohjauksen ytimet ovat hallintayksikkö 55K6Je (55К6Е) ja valvontatutka 91N6Je (91Н6Е). Hallintayksikkö on kuorma-auton Ural-532301:n alustalle. (Урал-532301) [6] Valvontatutka 91N6Je toimii desimetriaalloilla eli UHF-taajuusalueella 300 MHz - 3 GHz. 91N6Je:n uskotaan kykenevän 0,4 m2:n kokoisia kohteita, mitkä lentävät 4 800 metriä sekunnissa sekä seuraamaan suuria kohteita 530 km:n päässä. Suurin mahdollinen havaintoetäisyys on 600 km. [7]

91N6Je on kehitetty 64N6Je:stä, mikä oli jo S-300PM-järjestelmässä. Kummatkin ovat MZKT-7930 -kuorma-auton alustalla.[8]

Järjestelmässä voivast olla lisäksi kohteen korkeutta mittaavat 96L6Je, tutka Protivnik-Gje (Противник-ГЕ), tutka Gamma-D (Гамма-Д) ja Nebo-M (Небо-М). [9]

Neljänlaiset ohjukset muokkaa

 
S-400:n ohjukset 120 km:n, 250 km:n ja 380 km:n etäisyydelle 25 km:n - 35 km:n torjuntakorkeuksin.

Järjestelmässä voidaan käyttää neljänlaisia alueilmatorjuntaohjuksia: 9M96E2:ia (9М96Э2), 48N6Je3:ia (48Н6E3) ja 40N6Je:iä (40Н6Е) sekä 9M96Je2 (9М96Е2). [10]

9M96Je2 kykenee lentämään vähimmillään viiden metrin korkeudella kolmesta kilometristä 120 kilometriin sekä torjumaan 30 kilometrin korkeudessa. 48N6Je3 alkaa niin ikään kolmen kilometrin etäisyydeltä, mutta lentää 250 kilometriin sekä kykenee torjumaan 25 kilometrin korkeudelle. 40N6Je lentää 380 kilometrin päähän ja torjuu enintään 35 kilometrin korkeudessa.

9M96Je2 muokkaa

9M96Je2:n massa on 420 kg. Sen kantama on 120 kilometriä ja torjuntakorkeus 5 kilometristä 30 kilometriin. [11]

9M96Je on massaltaa 335 kg, mistä taistelukärjen massan osuus on 24 kg. Ohjuksen halkaisija on 240 mm ja siivekkeiden kärkiväli on 480 mm. Ohjuksen pituus on 4,8 metriä. [12]

48N6Je3 muokkaa

48N6:a käytettiin jo S-300PM -ohjusjärjestelmässä. [13]

S-400:n käyttöönnotto muokkaa

Ilmatorjuntajoukkojen 5-divisioonan 606. rykmentti sai käyttöönsä S-400:n 2007 Elektrostaliin Moskovan alueelle. Toisen järjestelmänsä se sai 2009. Rykmentin edellinen järjestelmä oli S-300PM. Järjestelmmä oli koeistusvaiheessa vuoteen 2011. Myöhemmin ilmatorjuntajoukot saivat käyttöön kahdesta neljään järjestelmää vuodessa. Vuoreen 2020 mennessä noin 29 ilmatorjuntarykmentillä on kullakin arviolta kaksi S-400 -järjestelmää.[14]

Natoon kuuluva Turkki allekirjoitti vuoden 2017 lopulla 2,5 miljardin Yhdysvaltain dollarin sopimuksen S-400-ilmatorjuntajärjestelmän toimittamisesta Turkkiin. Vastatoimena Yhdysvallat keskeytti F-35-hävittäjien myynnin maahan.[15] Ohjuksia myyty myös Kiinaan ja Intiaan.

Muu vienti muokkaa

Venäjä on siirtänyt teknologiaa Etelä-Koreaan, joka kehittää yksinkertaistettua versiota S-400-ohjuksesta, jota kutsutaan Cheolmae-2:ksi. Toteuttavat yhtiöt ovat Samsung Electronics ja ranskalainen Thales Group. lähde?

Käyttäjämaat muokkaa

[16][17]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta S-400.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=S-400&oldid=22350409”