Sähköjohto

Sähköjohto on sähköä johtavasta aineesta, johteesta valmistettu, virtapiirin osaksi kytketty lanka tai monen langan yhdistelmä, jota pitkin sähkövirta kulkee. Sähköjohdot tehdään yleensä kuparista tai alumiinista ja ne eristetään muovi- tai kumieristevaipalla. Sähköjohtoon voi kuulua liittimet, joilla se voidaan kiinnittää helposti-irrotettavaksi kohteeseensa.

Hienosäikeinen kuparijohdin

Moninapaista sähköjohtoa kutsutaan kaapeliksi. Sähköjohtoja ja -kaapeleita valmistetaan moniin käyttötarkoituksiin ja monenlaisiin olosuhteisiin: niitä valmistetaan muun muassa korkeille jännitteille, korkeisiin lämpötiloihin ja kestämään erityistä mekaanista rasitusta (robottikaapelit) ja kemiallista rasitusta (erityiset vaippamateriaalit). Radiotekniikassa ja tietoliikenteessä tarvitaan suojattuja kaapeleita (rakenteeseen lisätty suojavaippa). Korkeilla taajuuksilla pitkä kaapeli muodostaa aina siirtolinjan, jolla oleva tietty siirtoimpedanssi täytyy ottaa huomioon signaalinsiirrossa.

Johdon paksuus ilmaistaan poikkipinta-alana/mm². Yleisimmät poikkipinnat ovat 0,5; 0,75; 1,0; 1,5; 2,5; 4; 6; 10; 16 ja 25 mm². Kaapelin virrankesto riippuu poikkipinta-alasta - tavanomaisissa olosuhteissa 1,5 mm²:n kuparijohdin kestää noin 10 A:n virran. Johtimen sisäinen resistanssi, eli vastus luonnollisesti kasvaa johtimen pituuden kasvaessa. Tämä on syytä ottaa huomioon käytettäessä esim. pitkiä jatkojohtoja. Sähköjohtimen virrankeston ylittävä virta kuumentaa sähköjohdinta. Kuumeneminen on epäedullinen ilmiö sähkönsiirrossa. Sen takia sähköenergiaa muuttuu lämpöenergiaksi vähentäen siirron hyötysuhdetta. Kuumeneva sähköjohto voi olla myös turvallisuusriski ympäristölle tulipalon muodossa.

Johdon resistanssi

Johdon resistanssi voidaan laskea pituudesta ja poikkipinta-alasta, kun tiedetään johdon materiaalin ominaisvastus:

R = ρ · l / A

Tässä ρ on ominaisvastus, l johdon pituus ja A poikkipinta-ala.

Jos lämpötila on tavanomaisesta poikkeava, sen vaikutus ominaisvastukseen pitää myös huomioida.

Johdon käyttäytyminen vaihtojännitteellä

Suoran johdon induktanssi voidaan arvioida kaavalla:

L = 2 l [ln(2 l/r) - 1] nH

Tässä kaavassa l on pituus / cm ja r on säde / cm ja tuloksena on induktanssi L nanohenryinä.

Tästä voidaan edelleen laskea tietyllä taajuudella johdon vaihtovirtavastus eli reaktanssi ohmeina.

Laskentaesimerkki: Metrin mittaisen johdon, jonka halkaisija on 1 mm, induktanssi on 2·100(ln(2·100/0,05)-1) nH = 200·(ln(4000)-1) nH = noin 200·7,3 nH = noin 1,5 μH

Korkeilla taajuuksilla virranahtoilmiö aiheuttavaa virran pakkaantumisen johdon pintaosiin.

Koot ja kuormitettavuus

Asennustapa

• A uppoasennukselle
• C pinta-asennukselle
• D maa-asennukselle
• E vapaasti ilmaan tehtävälle asennukselle

Kuparijohtimet

Kuparijohtimen käyttökoot ja -virrat 230/400 V SFS 6000 -standardin mukaan.

Johdin	Asennustapa A	Asennustapa C	Asennustapa D	Asennustapa E	Yleisin sulakekoko (automaatti/tulppa/kahva)
1,5 mm²	14 A	18,5 A	26 A	19 A	10 A
2,5 mm²	19 A	25 A	35 A	26 A	16 A
4 mm²	24 A	34 A	46 A	36 A	20 A
6 mm²	31 A	43 A	57 A	45 A	25-32 A
10 mm²	41 A	60 A	77 A	63 A	32-35 A
16 mm²	55 A	80 A	100 A	85 A	50 A
25 mm²	72 A	102 A	130 A	107 A	63 A
35 mm²	88 A	126 A	160 A	134 A	80 A
50 mm²	105 A	153 A	190 A	162 A	100 A
70 mm²	133 A	195 A	240 A	208 A	125 A
95 mm²	159 A	236 A	285 A	252 A	125-160 A
120 mm²	182 A	274 A	325 A	292 A	160 A
150 mm²	208 A	317 A	370 A	338 A	160-200 A
185 mm²	236 A	361 A	420 A	386 A	200 A
240 mm²	278 A	427 A	480 A	456 A	250 A
300 mm²	316 A	492 A	550 A	527 A	315 A

Poikkeuksia esiintyy työmaakeskuksissa, joissa virrat voivat olla suurempia "tilapäiskäytön" takia ja jatkojohdoissa.

Kaapelit mitoitetaan kuormitettavuuden mukaan yhtä kokoa suuremmiksi siksi, että ne kestäisivät oikosulkuvirran.

Yli 16 mm²:n kuparimaakaapeleita käytetään nykyään harvoin kuparin kalleuden vuoksi.

Alumiinijohtimet

Alumiinijohtimen käyttökoot ja -virrat 230/400 V SFS 6000 -standardin mukaan.

Johdin	Asennustapa A	Asennustapa C	Asennustapa D	Asennustapa E
16 mm²	43 A	62 A	78 A	65 A
25 mm²	56 A	77 A	100 A	83 A
35 mm²	69 A	95 A	125 A	102 A
50 mm²	83 A	117 A	150 A	124 A
70 mm²	104 A	148 A	185 A	159 A
95 mm²	125 A	180 A	220 A	194 A
120 mm²	143 A	209 A	255 A	224 A
150 mm²	164 A	240 A	280 A	260 A
185 mm²	187 A	274 A	330 A	297 A
240 mm²	219 A	323 A	375 A	350 A
300 mm²	257 A	372 A	430 A	404 A

Alumiinikaapeleita käytetään harvoin muussa kuin ilma- ja maakaapeliasennuksissa.

Poikkeuksia esiintyy työmaakeskuksissa, joissa virrat voivat olla suurempia "tilapäiskäytön" takia.

Kaapelit mitoitetaan kuormitettavuuden mukaan yhtä kokoa suuremmiksi siksi, että ne kestäisivät oikosulkuvirran.

Historia

Ensimmäisenä sähkön johtuvuusominaisuuden havaitsi saksalainen Otto von Guericke 1600-luvulla. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt löytönsä merkitystä. Gray huomasi sähkönjohtavuuden hankaussähköä tuottavan lasiputken kanssa tehtyjen kokeidensa yhteydessä. Hän yhdisti lasiputken pellavalankoihin ja myöhemmin silkkilankoihin, joita pitkin sähköä voitiin siirtää. Gray kokeili monia aineita ja huomasi toisten esineiden kelpaavan johtimiksi ja toisten eristeiksi. Eristeet osoittautuvat samoiksi kuin aiemmin William Gilbertin määrittelemät sähköiset aineet, joita hankaamalla syntyi sähköisiä ilmiöitä.

Katso myös

• Kaapeleiden merkintätavat

Aiheesta muualla

• Wikikirjastossa on lisää taulukoita johtojen mitoituksesta artikkelissa Sähköalan taulukot ja kaavat

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sähköjohto Wikimedia Commonsissa