Russell Bonner Bentley (ven. Рассел Бентли, Rassel Bentli; 20. kesäkuuta 1960 Austin, Texas – huhtikuu 2024 Donetskin alue) oli yhdysvaltalais-venäläinen militantti, joka asui Texasissa ennen muuttamistaan Donetskin alueelle vuonna 2014.[1][2] Hän taisteli kuuden kuukauden ajan Vostok-pataljoonassa ja esiintyi sitten usein venäläismielisissä tiedotusvälineissä.[3] Hän oli kommunisti.[1]

Russell Bentley

Bentley tunnustautui sosialistiksi opiskeluaikoinaan Texasissa. Hän liittyi 20-vuotiaana armeijaan ja tuli 1980-luvulla sijoitetuksi Saksaan. Bentley palasi vuosia myöhemmin Yhdysvaltoihin työskentelemään baarinpitäjänä South Padre Islandissa. Hän muutti vuonna 1990 Minneapolisiin ja aloitti työskentelyn metsurina. Hänestä tuli myös kannabiksen laillistamista ajava aktivisti.[3] Bentley oli useissa vaaleissa Grassroots Partyn ehdokkaana.[4] Hän alkoi määritellä itsensä kommunistiksi. Hän myös kauppasi kannabista ja sai vuonna 1996[4] viiden vuoden vankeustuomion. Vapauduttuaan Bentley muutti Austiniin, jossa hän työskenteli maisemoijana 2010-luvun alkupuolella.[3]

Bentley vietti runsaasti aikaa venäläismielisillä nettisivuilla ja vakuuttui siitä, että Krimin miehityksessä ja sodankäynnissä Ukrainan itäosissa oli kyse taistelusta natsimyönteisiä aineksia vastaan. Bentley lähti paikan päälle ja taisteli puolen vuoden ajan Vostok-pataljoonassa. Tämän jälkeen hän työskenteli sotakirjeenvaihtajana Vladimir Putinille myötämielisissä ja ultranationalistisissa tiedotusvälineissä. Bentley meni naimisiin venäläisen naisen kanssa ja sai vuonna 2021[1] Venäjän kansalaisuuden. Hän myös kääntyi ortodoksiseen uskoon. Bentley oli hyvin aktiivinen sosiaalisessa mediassa, jossa hän käytti lempinimiä Texas ja Donbass Cowboy. Hän esiintyi myös säännöllisesti Sputnik Newsissa. Täysimittaisen sodan alettua Ukrainassa vuonna 2022 Bentley väitti, että vaikka Venäjä voisi pysähtyä Kiovaan, se voisi myös edetä Englannin kanaalille asti ja mahdollisesti jopa ”vapauttaa” Yhdysvallat. Hänen mukaansa Nato ja erityisesti Yhdysvallat olivat pakottaneet Venäjän puolustautumaan Ukrainassa.[3] Bentley piti Yhdysvaltoja fasistien, oligarkkisten yhtiöiden ja ihmisyyden vihollisten hallitsemana.[1]

Bentley kuoli epäselvissä olosuhteissa lähellä Donetskia.[3] Hän katosi 8. huhtikuuta 2024 tultuaan väitetysti kaapatuksi ollessaan kuvaamassa sotatilannetta.[1] Bathin yliopiston Venäjä-spesialisti Stephen Hallin mukaan netistä saatavilla ollut informaatio viittasi siihen, että todennäköisimmin Bentleyn olivat tappaneet Venäjän sotilaat luultuaan häntä vakoojaksi. London School of Economicsin Venäjä-spesialisti Jeff Hawnin mukaan Bentley oli ollut hyvin arvokas Venäjän sisäiseen käyttöön suunnatun venäläisen propagandan työkalu. Venäläiset ultranationalistit reagoivatkin voimakkaasti Bentleyn kuolemaan, joka vahvistettiin Venäjän tiedotusvälineissä 19. huhtikuuta 2024. Sotabloggarit syyttivät Venäjän sotilasjohtoa epäonnistumisesta Bentleyn suojelemisessa.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Russell Bentley: Pro-Russia fighter from US dies after Donetsk ‘abduction’ Al Jazeera 29.4.2024, viitattu 17.8.2024 (englanniksi)
  2. Russell B. Bentley Minnesota Historical Election Archive, viitattu 17.8.2024 (englanniksi)
  3. a b c d e f Sébastian Seibt, Who was the 'Donbass Cowboy', the pro-Russian Texan who died in Donetsk? France24 27.4.2024, viitattu 17.8.2024 (englanniksi)
  4. a b Benoît Vitkine, Russell 'Texas' Bentley: The life and death of an American from Donetsk Le Monde 5.5.2024, viitattu 17.8.2024 (englanniksi)