Runar Gåsström
Runar Gåsström, nimi venäjäksi Рунар Викторович Гострем (13. toukokuuta 1914 Helsinki – 13. huhtikuuta 1998 Kaliningrad, Venäjä) oli suomalainen Neuvostoliitossa suurimman osan elämäänsä asunut ydinfyysikko.[1][2]
Runar Gåsströmin vanhemmat olivat Alavetelistä vuonna 1906 Yhdysvaltoihin siirtolaiseksi muuttanut puuseppä ja rakennusmestari Viktor Gåsström ja Jenny Wilen. Hänen nuorempi veljensä Elis syntyi vuonna 1916. Perhe asui Yhdysvalloissa New Yorkissa ja Chicagossa ja he palasivat Suomeen Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Viktor Gåsström oli ollut Yhdysvalloissa mukana sosialistien toiminnassa ja palattuaan kotiseudulleen Alaveteliin hän joutui punaisten kannattajana pidätetyksi kolme kertaa. Suomen sisällissodan aikana valkoiset surmasivat Viktor Gåsströmin veljen ja hän oli itsekin vähällä joutua teloitetuksi.[1][2]
Viktor Gåsström muutti perheineen Kanadaan 1920-luvun alkupuolella. Kanadassa perheeseen syntyi kaksi tytärtä, Inga ja Brita. Vuonna 1933 poliisi pidätti Runarin mielenosoituksessa, ja kun hänet karkotettiin Kanadasta, koko muukin perhe muutti siirtolaisina Neuvostoliittoon. He asuivat aluksi Petroskoissa mutta eivät viihtyneet siellä ja pääsivät muuttamaan Moskovaan. Moskovassa Viktor oli rakentamassa Ostankinon vuonna 1939 valmistunutta näyttelykeskusta, ja perheen pojat Runar ja Elis opiskelivat fysiikkaa Moskovan yliopistossa. Runarin opettajana oli tunnettu fyysikko Pjotr Kapitsa.[1][2]
Vuonna 1941 Jenny Gåsström kuoli ja Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Viktor Gåsström evakuoitiin Siperiaan. Perheen lapset värvättiin puna-armeijan vakoojakoulutukseen. Elis Gåsström pudotettiin laskuvarjolla desanttina Suomeen, mutta hän jäi kiinni virheellisten henkilöpaperien takia. Karl Vikströmin nimeä käyttänyt Elis tuomittiin vakoilijana kuolemaan ja hänet teloitettiin Turussa Kärsämäen ampumaradalla 12. marraskuuta 1942.[1][2] Inga-Lill Gåström pudotettiin laskuvarjolla Helsingin lähelle lokakuussa 1944. Hän avioitui myöhemmin Kauko Heikkilän kanssa.[3]
Sodan jälkeen Viktor ja Runar Gåsström muuttivat takaisin Suomeen 1946. Runar toimi opettajana Helsingin yliopistossa Lennart Simonsin alaisuudessa ja hän suunnitteli tällöin Geiger-Müller-ilmaisimen, jonka avulla isotooppilääketiede sai alkunsa Suomessa. Hän vastasi myös vuosina 1947–1952 yliopiston fysiikan laitoksen Van de Graaff-hiukkaskiihdyttimen suunnittelusta ja rakentamisesta.[4] Runarin epäiltiin avustaneen vuonna 1950 Helsingin kautta Neuvostoliittoon loikannutta italialaista fyysikkoa Bruno Pontecorvoa. Runar Gåsström muutti vuonna 1954 työhön Hollantiin Groningenin yliopistoon ja vuonna 1959 hän siirtyi Wieniin Kansainvälisen atomienergiajärjestön palvelukseen. Hän muutti vuonna 1960 takaisin Neuvostoliittoon ja oli työssä Neuvostoliiton tiedeakatemian säteilyfysiikan ja elektroniikan laitoksessa. Runar Gåsström väitteli vuonna 1961 fysiikan ja matematiikan tohtoriksi ja vuonna 1965 hänet nimitettiin Neuvostoliiton fyysis-teknisten mittausten tieteellisen tutkimuslaitoksen Siperian haaraosaston johtajaksi Novosibirskiin sekä Novosibirskin valtionyliopiston professoriksi. Viktor Gåsström muutti Suomesta Neuvostoliittoon 1960-luvun alussa ja hän asui sitten poikansa Runarin luona kuolemaansa saakka 1969. Runar Gåsström muutti vuonna 1970 Kaliningradiin, missä hän asui eläkeläisenä kuolemaansa saakka.[1][2]
Julkaisuja muokkaa
- Intensitetsmätare för stark gammastralning. Kemistsamfundets medellanden 1947
- Behandling av livmoderkrafta med radioaktiv kobald (Co 60)'. Finlands Läkartidning 15/1951
- Preliminary Description of a Transistor Pulseheight analyser. Natuurkunding Laboratorium der Rijksumversiteit, Groningen, Intern Rapport 1956
- Туннельные диоды и их применение. Новосибирск 1964
- Импульсный вольтметр повышенной точности. Изв. СО АН СССР № 1 1963
Käännöksiä muokkaa
- Erik Gustaf Hallén : Electromagnetic Theory. Chapman & Hall, London 1962 (alkuteos Elektricitetslära)
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Svenolof Karlsson: Sukutarinoita: Alavetelin sosialistit, Katternö 2/2018
- ↑ a b c d e Gåsström, Runar, Uppslagsverket Finland
- ↑ Rentola, Kimmo: Niin kylmää että polttaa. Kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947–1958, s. 207. Otava, 1997. ISBN 951-1-14497-9.
- ↑ Paavo Tuomi: 50 vuotta atomin särkemistä Suomessa, sivu 6. Tekniikan Waiheita 3/2005