Avaa päävalikko

Ronald ”Ron” Dennis, CBE (s. 1. kesäkuuta 1947 Woking[1]) on brittiläinen autourheiluvaikuttaja. Hän toimi Formula 1 -talli McLarenin tallipäällikkönä vuosina 1981–2009. Vuonna 2014 Dennis palasi McLaren-tallin johtajaksi syrjäyttäen Martin Whitmarshin[2], mutta joutui marraskuussa 2016 jättämään paikkansa McLaren Groupin puheenjohtajana ja toimitusjohtajana.[3]

Ron Dennis
Ron Dennis Monacossa vuonna 2000.
Ron Dennis Monacossa vuonna 2000.
Henkilötiedot
Syntynyt 1. kesäkuuta 1947 (ikä 72)
Woking, Iso-Britannia
Kansalaisuus Iso-Britannia

Uran alkuMuokkaa

Dennis jätti koulunkäynnin 16-vuotiaana ja meni töihin harjoittelijaksi paikalliselle autokorjaamolle. Työn ohessa hän opiskeli autotekniikkaa Guildfordin teknisessä koulussa.

18-vuotiaana Dennis pääsi Cooperin Formula 1 -talliin Jochen Rindtin auton mekaanikoksi.[1] Vuonna 1968 Rindt siirtyi Brabham-talliin ja Dennis seurasi hänen mukanaan. Hän nousi Jack Brabhamin mekaanikoksi, kun Rindt jatkoi Lotus-talliin 1969.

Oman tallin perustaminenMuokkaa

Jack Brabhamin vetäydyttyä radoilta vuoden 1971 lopulla Dennis ja toinen Brabham-teknikko Neil Trundel perustivat oman kilpatallin. Rondel Racing aloitti toimintansa Wokingissa helmikuussa 1972. Talli kilpaili F2-sarjassa vanhoilla Brabhamin autoilla ja voittikin yksittäisiä EM-sarjan kilpailuja.

Vuonna 1973 Dennis käynnisti oman F1-auton suunnittelun. Rondelin nimissä auto ei kuitenkaan koskaan päässyt radalle, sillä öljy-yhtiö Motul veti tukensa projektilta vuoden 1974 öljykriisiin jälkeen ja Rondel joutui sulkemaan ovensa. Auto tuli myöhemmin tunnetuksi Tokenin nimellä, kun Tony Vlassopulos ja Ken Grob ostivat sen.

1970-luvun puolivälin jälkeen Dennis perusti uuden tallin, jonka nimeksi tuli Project Four. Se kilpaili F2- ja F3-luokissa hyvällä menestyksellä. Chico Serra ja Stefan Johansson voittivat tallin autolla Britannian F3-mestaruuden 1979 ja 1980.

Tallifuusio ja ura McLarenillaMuokkaa

Syyskuussa 1980 Marlboro ajoi McLarenin ja Project Fourin yhtymään ja muodostamaan McLaren Internationalin. Vuonna 1981 Dennis otti koko operaation johtoonsa ja houkutteli saudiarabialaisen Mansour Ojjehin siihen mukaan. Ojjeh rahoitti TAG:n turbomoottorien valmistuksen, ja McLarenin ja TAG:n yhdistelmästä tuli yksi F1-historian menestyneimpiä. Niki Lauda ja Alain Prost voittivat tallille kolme maailmanmestaruutta 1984–1986.

Vuonna 1988 Dennis neuvotteli moottorisopimuksen Hondan kanssa, ja Prost ja Senna hallitsivat MM-sarjaa seuraavat neljä kautta, 1988–1991. Hondan vetäydyttyä Formula 1:stä McLaren menetti ykköstallin asemansa. Mercedes-Benzin tulo sen moottorien toimittajaksi kuitenkin käänsi kehityksen jälleen. Vuosina 1998 ja 1999 Mika Häkkinen ja David Coulthard hallitsivatkin vuorostaan MM-sarjaa, ja Häkkinen voitti kuljettajien mestaruuden molempina vuosina.

Vuonna 1999 Dennis myi kymmenen prosenttia 40 %:n osuudestaan tallista DaimlerChrysler AG:lle. Tammikuussa 2009 hän ilmoitti jättävänsä tallipäällikkyyden Martin Whitmarshille 1. maaliskuuta 2009 alkaen. Dennis vahvisti 16. huhtikuuta 2009 jättävänsä kaikki Formula ykkösiin liittyvät tehtävänsä McLarenilla ja siirtyvänsä johtamaan katuautoprojektia itsenäisessä McLaren Automotive -yrityksessä.[4] Yritys aikoi rakentaa uuden urheiluautomallin vuoteen 2011 mennessä yhteistyössä sveitsiläispankki Credit Suissen kanssa.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b Pattenden, Mike: 'If you've worked here for three months and you don't bleed McLaren then you're in the wrong company,' says Ron Dennis Daily Mail. Viitattu 21.10.2013. (englanniksi)
  2. Benson, Andrew: McLaren: Ron Dennis replaces Martin Whitmarsh as CEO in coup BBC.com. 16.1.2014. BBC. Viitattu 3.6.2014. (englanniksi)
  3. 35 vuoden ura päättyi tylysti, Suomen F1-tähtien ex-pomo pakotettiin eroamaan – ”Olen pettynyt” Ilta-Sanomat. 15.11.2016. Viitattu 15.11.2016.
  4. a b Ron Dennis jättää F1-sarjan Helsingin Sanomat. 16.4.2009. Viitattu 16.4.2009.
Edeltäjä:
Teddy Mayer
McLarenin tallipäällikkö
1981–2009
Seuraaja:
Martin Whitmarsh