Ritva Kokkola (s. 1948[1] Kemi[2]) on suomalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut aikuisten jännitysromaaneita, lasten- ja nuortenkirjoja ja novellikokoelman.

Kokkola syntyi ja kävi koulunsa Kemissä. Hän opiskeli Turun yliopistossa muun muassa englantilaista filologiaa, kirjallisuustiedettä ja uskontotiedettä, minkä jälkeen hän työskenteli Kemissä kieltenopettajana. Kirjoittamista hän on opiskellut Lapin Kirjallisuusseuran ja Kemin työväenopiston kursseilla.[3]

Kokkolan esikoisteos Lukukauden loppu ilmestyi vuonna 2005. Se on Kemiin sijoittuva jännitysromaani, kuten myös Kokkolan toinen teos, Kaupunginjohtajan kuolema (2008).[2] Syksyllä 2010 Kemin kaupunginteatterissa esitettiin Kaupunginjohtajan kuolemaan pohjautuva Taava Hakalan ohjaama näytelmä Henki pois!.[4] Kokkolan kolmas rikoskirja Murhattu mieli ilmestyi vuonna 2011. Häneltä on ilmestynyt myös novellikokoelma Palasin kynnykseltä (2010). Uusin teos on Johanneksen puu (2016), jota hän itse pitää tähänastisena pääteoksenaan. Kokkolan kirjoja on kustantanut Myllylahti ja Nordbooks.

Kokkola on kirjoittanut myös lasten- ja nuortenkirjoja. Vuonna 2009 ilmestyi nuortenromaani Koira katoaa, joka sijoittuu aiempien kirjojen tavoin Kemiin. Hän on kirjoittanut myös Ansku ja Armas -lastenkirjasarjaa.[1]

Kokkola on Suomen Kirjailijaliiton, Dekkariseuran ja Lapin Kirjallisuusseuran jäsen.[3]

Teokset

muokkaa

Romaanit

muokkaa

Lasten- ja nuortenkirjat

muokkaa
  • Palasin kynnykseltä. Novellikokoelma. Suomussalmi: Myllylahti, 2010. ISBN 978-952-202-203-5.
  • Henki pois!: vääristynyt pikkukaupunkikuvaus vuonna 2000 ja risat. Dramatisointi teoksesta Kaupunginjohtajan kuolema. Helsinki: Kirja kerrallaan, 2011. ISBN 978-952-480-249-9.
  • Pajatso. Runokokoelma. Kemi: Nordbooks, 2015. ISBN 978-952-315-096-6.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Loivamaa, Ismo: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailjoita 10, s. 55. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-027-4.
  2. a b Kokkola, Ritva Kirjasampo.fi. Viitattu 21.12.2014.
  3. a b Ritva Kokkola Suomen Nuortenkirjailijoiden nettimatrikkeli. Suomen Nuorisokirjailijat ry. Arkistoitu 30.10.2014. Viitattu 21.12.2014.
  4. Kaupunginteatterissa Henki pois! Yle Uutiset. 21.9.2010. Viitattu 21.12.2014.