Anton-tapaus

(Ohjattu sivulta Rimma Salonen)

Anton-tapaus oli lapsikaappaus, joka kärjistyi Suomen ja Venäjän väliseksi diplomaattiseksi selkkaukseksi vuonna 2009. Tapaus oli seurausta useamman vuoden jatkuneesta huoltajuuskiistasta suomalaisen isän ja venäläisen äidin välillä viisivuotiasta Anton-pojasta. Kiista kärjistyi vastavuoroisiin lapsikaappauksiin, jotka saivat suurta huomiota sekä Suomen että Venäjän mediassa.

Anton (s. 2003) oli tapauksen aikaan neljä-kuusivuotias. Hän on Suomen kansalainen, mutta hänelle myönnettiin kohun keskellä nopeasti myös Venäjän kansalaisuus, joka kuitenkin perustui väärennettyyn paperiin.[1] Hänellä ei vuonna 2020 ollut kaksoiskansalaisuutta, vaan hän oli ainoastaan Suomen kansalainen.[2]

Tapahtumien kulku muokkaa

Äiti vei Antonin Venäjälle muokkaa

Antonin vanhemmat ovat Suomen kansalainen Paavo Salonen ja Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen[3] Rimma Salonen. Anton syntyi vuonna 2003 vanhempiensa eron jälkeen[4], ja vanhemmille asetettiin yhteishuoltajuus. Maaliskuussa 2008 nelivuotias poika lähti äitinsä mukana Venäjälle ja hänestä ei kuulunut pitkään aikaan mitään. Huhtikuussa 2008 Tampereen käräjäoikeus määräsi Paavo Salosen väliaikaisesti lapsen yksinhuoltajaksi.[5]

Tapaus nousi otsikoihin Suomessa muokkaa

Tapaus tuli otsikoihin kesällä 2008, kun Paavo Salonen oli alkanut ihmetellä poikansa ja tämän äidin pitkää Venäjän matkaa. Rimma Salonen kertoi MTV3:n haastattelussa, että ei uskaltanut palata Suomeen, kun kuuli häntä syytettävän lapsikaappauksesta[6].

Paavo ja Rimma Salonen kävivät taistelua lapsen huoltajuudessa niin Venäjällä kuin Suomessakin. Suomessa päätettiin lapsen kuuluvan Suomeen, ja Venäjällä Venäjälle. Paavo Salonen haki apua asiaansa ministeritasolta saakka, ja esimerkiksi ulkoministeri Alexander Stubb ilmaisi tukensa hänelle.[7]

Antonin kuljetus Suomeen diplomaattiautossa muokkaa

Prosessin pitkittyessä Venäjällä Paavo Salonen päätti hakea lapsensa takaisin paikan päältä. Toukokuussa 2009 Anton kuljetettiin Venäjältä Suomeen Pietarin pääkonsulaatin konsulin Simo Pietiläisen auton takakontissa. Venäjä antoi asiasta Suomelle nootin. Poikaa olisi ollut vaikea saada Suomeen laillisin keinoin, sillä Venäjä ei ollut tuolloin vielä liittynyt Haagin lapsikaappaussopimukseen.

Luovutusvaatimus muokkaa

Rimma Salonen pyysi 10. toukokuuta 2010 Vladimir Putinille lähettämässään julkisessa vetoomuksessa Venäjää vaatimaan Suomea luovuttamaan Anton Salosen Venäjälle. Perusteiksi Salonen ilmoitti sen, että Anton kuljetettiin Venäjältä laittomasti diplomaattiauton takakontissa. Äidin mukaan muun muassa Suomen valtiovalta kiistää Antonin Venäjän kansalaisuuden.[8]

Äidin tuomio muokkaa

Rimma Salonen tuomittiin lokakuussa 2009 Tampereen käräjäoikeudessa puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen sekä 20 000 euron korvauksiin henkisestä kärsimyksestä lapselle. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan Paavo ja Anton Salosen oikeudenkäyntikulut. Lokakuussa 2010 hovioikeus piti tuomion ennallaan, mutta alensi korvauksen 10 000 euroon.[9]

Tammikuussa 2011 Satakunnan käräjäoikeus hylkäsi Rimma Salosen vaatimuksen siirtää huoltajuus hänelle väliaikaisesti. Rimma Salonen perusteli vaatimustaan sillä, että hän pelkäsi Paavo Salosen vievän Antonin vanhimman poikansa luo Norjaan. Paavo Salonen kiisti vaatimuksen perusteettomana. Rimma Salosen perustelujen mukaan Paavo Salonen ei enää pystyisi huolehtimaan lapsesta ikänsä ja terveydentilansa takia. Oikeus totesi, ettei kummastakaan seikasta esitetty perusteltuja näyttöjä.[10] Huoltajuusriita päättyi siihen, että isästä tuli Antonin yksinhuoltaja.[11]

Lopputulokset muokkaa

Vuonna 2012 Vaasan hovioikeus myönsi Antonin huoltajuuden isälle.[12] Toukokuussa 2013 Korkein oikeus hylkäsi Rimma Salosen valituslupahakemuksen hovioikeuden päätökseen.[12] Näin ollen pojan isä Paavo Salosesta tuli poikansa ainoa huoltaja.[12]

Lokakuussa 2014 Vantaan käräjäoikeus tuomitsi Antonin Venäjältä Suomeen salakuljettaneen diplomaatin Simo Pietiläisen sakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta. Helsingin hovioikeus ei muuttanut tuomiota joulukuussa 2015.[13]

Rimma Salonen pyrki kansanedustajaksi vuoden 2011 vaaleissa. Hän edusti Suomen Työväenpuoluetta Helsingin vaalipirissä. Samalla Salonen edusti myös Suomen antifasistista komiteaa. Ehdokkuus huomioitiin myös Venäjän mediassa.[14] Salonen sai 16 ääntä.[15]

Venäjä liittyi Haagin lapsikaappaussopimukseen heinäkuussa 2011 ja sopimusta alettiin soveltaa Suomen ja Venäjän välisissä lapsikaappaustapauksissa vuoden 2013 alusta lukien.[16] Suomessa lapsikaappaussopimuksen keskusviranomaisena toimii oikeusministeriö, Venäjällä vastaava viranomainen on opetus- ja tiedeministeriö.[16]

Kirja muokkaa

Tapauksesta on julkaistu kirja nimeltään Tapaus Anton.[17] Toimittaja Tuula Malin kuvaa kirjassaan kiistan tapahtumia Paavo Salosen näkökulmasta.[17] Tapauksesta piti ilmestyä myös toinen samanniminen dosentti Johan Bäckmanin kirjoittama ja Suomen Antifasistisen Komitean (Safka) julkaisema kirja.[17] Rimma Salosen puolestapuhujana esiintyneen Bäckmanin kirja jäi kuitenkin julkaisematta.[18]

Lähteet muokkaa

  1. Anton Salonen salakuljetettiin 11 vuotta sitten peräkontissa Suomeen – näin hänen elämänsä on jatkunut Suomen kuuluisimman lapsikaappauksen jälkeen Ilta-Sanomat. 8.5.2020. Viitattu 1.8.2021.
  2. Anton ja Paavo Salonen tulivat 11 vuotta sitten Venäjältä Suomeen auton takaluukussa ja aiheuttivat samalla kansainvälisen selkkauksen – näin isä ja poika suunnittelevat tulevaisuuttaan nyt Helsingin Sanomat. 8.5.2020. Viitattu 1.8.2021.
  3. http://www.estonianfreepress.com/2009/08/rf-citizen-rimma-salonen-arrested-in-estonia-extradited-to-finland/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://www.sptimes.ru/index.php?action_id=2&story_id=29029[vanhentunut linkki]
  5. Tässä ovat Anton-kohun käänteet Ilta-Sanomat. 4.3.2011. Viitattu 1.1.2020.
  6. Keskisuomalainen[vanhentunut linkki] 21.5.2009
  7. Stubb Ylelle: Isällä oli oikeus hakea Anton Suomeen Iltalehti.fi. 15.5.2009. Arkistoitu 27.12.2015. Viitattu 26.12.2015.
  8. http://www.fontanka.ru/2010/05/11/007/
  9. Rimma Salosen tuomio pysyi ennallaan - korvaus alenee puoleen, Ylen uutiset
  10. YLE: Anton-pojan huoltajuus pysyy toistaiseksi isällä[vanhentunut linkki]
  11. Saija Nironen, Takakontissa piileskelleen Anton-pojan salakuljetus jälleen oikeudessa
  12. a b c Isä voitti Anton-pojan huoltajuuskiistan Mtv3.fi. 17.7.2013. Viitattu 17.7.2013.
  13. Kiviranta, Varpu: Anton-pojan salakuljetusjutun tuomio ei muuttunut hovissa Yle.fi. 18.12.2015. Viitattu 18.12.2015.
  14. Iltasanomat: Huoltajuuskiistasta tuttu Rimma Salonen pyrkii eduskuntaan (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. Helsingin vaalipiiri Oikeusministeriön viralliset eduskuntavaalien tulokset
  16. a b Haagin lapsikaappaussopimusta aletaan soveltaa Suomen ja Venäjän välillä ensi vuoden alusta alkaen (Suomen oikeusministeriön tiedote) 29.10.2012. Suomen oikeusministeriö. Arkistoitu 5.1.2016. Viitattu 26.12.2015.
  17. a b c Anton-pojan huoltajuuskiistasta julki kaksi samannimistä kirjaa Iltalehti.fi. 19.10.2012. Arkistoitu 27.12.2015. Viitattu 26.12.2015.
  18. Tapaus Anton Kansalliskirjasto. Viitattu 3.5.2022.

Aiheesta muualla muokkaa