Rikkivety
Rikkivety (H2S), IUPAC-nimeltään divetysulfidi, on myrkyllinen, mädältä kananmunalta haiseva kaasu. Toisin kuin lähisukulaisensa vesi, se palaa, muodostaen rikkidioksidia ja vettä. Rikkivety on erittäin pahanhajuista jo pieninä pitoisuuksina, mutta turruttaa hajuaistin nopeasti ja voi siten aiheuttaa huomaamatta hengenvaaran huonosti ilmastoiduissa tiloissa.
| Rikkivety | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| Muut nimet |
Vetysulfidi Divetysulfidi Sulfaani |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | H2S |
| Moolimassa | 34,082 g/mol |
| Ulkomuoto | Väritön kaasu |
| Sulamispiste | -82,30 °C (190,85 K) |
| Kiehumispiste | -60,28 °C (212,87 K) |
| Tiheys | 1,363 kg/m3, kaasu |
| Liukoisuus veteen | 0,25 g/100 ml (40 °C) |
|
|
|
Synty ja valmistus muokkaa
Yleensä laboratoriokäyttöön tarkoitettu rikkivety valmistetaan rautasulfidin ja laimean rikkihapon välisellä reaktiolla.
FeS(s)+H2SO4(aq) → H2S(g)+FeSO4(aq)
Rikkivetyä syntyy myös johdettaessa vetyä sulaan rikkiin tai happojen vaikuttaessa sulfideihin.[1] Sitä voi syntyä vaarallisia määriä, jos alkaliseen vetysulfidiliuokseen sekoittuu happoa:
NaHS(aq)+H+(aq) → H2S(g)+Na+(aq)
Luonnossa rikkivetyä syntyy myös monien rikkipitoisten orgaanisten yhdisteiden hajotessa.[1]
Kemialliset ominaisuudet muokkaa
Rikkivety on herkästi syttyvä, jopa räjähtävä kaasu, joka liukenee melko runsaasti veteen[1]. Se on heikko kaksiarvoinen happo[1], jonka happotähteitä ovat vetysulfidi- ja sulfidi-ionit.
Rikkivety saadaan suprajohtavaksi noin –70 °C asteen lämpötilassa, mutta siihen vaaditaan yli 1,5 miljoonaa kertaa ilmakehän paine.[2]
Käyttö muokkaa
Rikkivetyä käytetään reagenssina analyyttisessä kemiassa.[1]
Esiintyminen muokkaa
Rikkivetyä esiintyy esimerkiksi kemiallisessa metsäteollisuudessa, vaikkapa sulfaattisellutehtaiden prosessi- ja jätevedenkäsittelytiloissa, joissa liikuttaessa on siksi useasti käytettävä rikkivetymittaria, jonka hälyttäessä pitää tilasta poistua tai, jos on mukana, ottaa hengityssuojain, vaikkapa paineilmahengityslaite, käyttöön. Samanlainen rikkivetyvaara esiintyy myös kunnallisia jätevesiä käsittelevissä pumppaamoissa ja puhdistamoissa.
Terveysvaikutukset muokkaa
Yleisin altistumistapa rikkivedylle on hengitysilman mukana, hengitysteiden kautta. Rikkivedylle altistuminen voi pahimmissa tapauksissa johtaa kuolemaan. Lievemmissä tapauksissa rikkivedylle altistuminen aiheuttaa yleisimmin pahoinvointia, huimausta, ja hengitysvaikeuksia.[3] Yleisesti on todettu yskää, kurkkukipua ja päänsärkyä.[4]
Rikkivedylle altistuneilla on joissakin tapauksissa todettu tärinää ja voimakkaita kouristuksia sekä tasapainon häiriintymistä. Myös houreita, hajuaistin halvaantumista, rintakipua, silmävaivoja ja mahdollista ruokahalun vähenemistä on esiintynyt. Jo yksi henkäys korkean rikkivetypitoisuuden omaavaa kaasua voi aiheuttaa tajunnanmenetyksen ja astmaatikoille jopa pieni määrä sisäänhengitettynä voi aiheuttaa keuhkoputken ahtaumaa. Rikkivedylle altistuminen lisää keskenmenon riskiä.[3]
Rikkivedyn myrkyllisyys on verrattavissa vetysyanidiin; se estää soluhengitykseen osallistuvien entsyymien toiminnan.
Rikkivedyllä on erittäin pienissä annoksissa todettu olevan positiivisia terveysvaikutuksia, jotka johtuvat rikkivedyn tärkeästä roolista soluviestinnässä[5]. Kun rikkivetyä vapauttava osa lisätään perinteisen tulehduskipulääkkeen, kuten naprokseenin tai asetyylisalisyylihapon molekyyliin, käyttäjälle ei ilmaannu näille lääkkeille tyypillisiä ruoansulatuskanavan haavaumia [6]. Tällöin lääkkeen kipua lievittävä vaikutus myös paranee huomattavasti, jolloin tarvittu annos pienenee [7].
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra–Su), s. 3513, art. Rikki. Otava, 1973. ISBN 951-1-01236-3.
- ↑ Uusi suprajohde - mullistavan lämmin ja hyvin epäkäytännöllinen | Tiedetuubi www.tiedetuubi.fi. Arkistoitu 21.8.2015. Viitattu 19.8.2015.
- ↑ a b http://www.inchem.org/documents/cicads/cicads/cicad53.htm#9.0
- ↑ Rikkivedyn kansainvälinen kemikaalikortti
- ↑ Andreas Papapetropoulos, John L. Wallace, Rui Wang: From primordial gas to the medicine cabinet. British Journal of Pharmacology, 2020, nro 4, s. 715–719. PubMed:31726475. doi:10.1111/bph.14929. ISSN 1476-5381. Artikkelin verkkoversio. en[vanhentunut linkki]
- ↑ John L. Wallace, Peter Nagy, Troy D. Feener, Thibault Allain, Tamás Ditrói, David J. Vaughan: A proof-of-concept, Phase 2 clinical trial of the gastrointestinal safety of a hydrogen sulfide-releasing anti-inflammatory drug. British Journal of Pharmacology, 2020-02, nro 4, s. 769–777. PubMed:30834513. doi:10.1111/bph.14641. ISSN 1476-5381. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ J. L. Wallace, D. Vaughan: SAT0520 Marked reduction of osteoarthritis pain with a hydrogen sulfide-releasing naproxen derivative. Annals of the Rheumatic Diseases, 1.6.2017, nro Suppl 2, s. 972–972. doi:10.1136/annrheumdis-2017-eular.1040. ISSN 0003-4967. Artikkelin verkkoversio. en
Aiheesta muualla muokkaa
- Rikkivedyn OVA-ohje (Arkistoitu – Internet Archive)
- PubChem: Hydrogen sulfide (englanniksi)
- Human Metabolome Database (HMDB): Hydrogen sulfide (englanniksi)
- Kyoto Encyclopedia of Genes and Genomes (KEGG): Hydrogen sulfide (englanniksi)
- Toxin and Toxin Target Database (T3DB): Hydrogen sulfide (englanniksi)
- Pherobase: Semiochemical - hydrogen sulfide (englanniksi)