Reniumheptoksidi

kemiallinen yhdiste

Reniumheptoksidi eli renium(VII)oksidi (Re2O7) on renium- ja oksidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää katalyyttinä orgaanisen kemian synteeseissä sekä valmistettaessa muita reniumyhdisteitä ja metallista reniumia.

Reniumheptoksidi
Re2o7.jpg
Kristallstruktur Rhenium(VII)-oxid.png
Tunnisteet
CAS-numero 1314-68-7
Ominaisuudet
Molekyylikaava Re2O7
Moolimassa 484,42
Ulkomuoto Keltainen kiteinen aine[1]
Sulamispiste 300,3 °C[2]
Kiehumispiste 360 °C[1]
Tiheys 6,103 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen Liukenee veteen

OminaisuudetMuokkaa

Huoneenlämpötilassa reniumheptoksidi on keltaista kiteistä ainetta. Yhdiste on stabiilein reniumin oksideista, eikä hajaannu kuumennettaessa toisin kuin muut reniumin oksidit. Reniumheptoksidi liukenee veteen ja liuos on hapan muodostuvan perreniumhapon vuoksi. Yhdiste liukenee myös kohtalaisesti etanoliin ja hyvin esimerkiksi asetonitriiliin, tetrahydrofuraaniin ja pyridiiniin. Yhdiste sublimoituu suhteellisen helposti kuumennettaessa. Reniumheptoksidin kiderakenne koostuu toisiinsa linkittyneistä ReO4- ja ReO6-yksiköistä, jotka muodostavat kaksoiskerrosrakenteen.[1][2][3][4][5] Reniumheptoksidi on Lewis-happo ja muodostaa additiokomplekseja useiden Lewis-emästen kanssa[6].

Valmistus ja käyttöMuokkaa

Reniumheptoksidia voidaan valmistaa kuumentamalla reniumin mineraaleja, metallista reniumia tai reniumtrioksidia tai reniumdioksidia happivirrassa. Mineraaleja kuumennettaessa yhdiste voidaan erottaa savukaasujen joukosta johtamalla kaasut veteen, jolloin muodostuu perreniumhappoa sisältävä liuos. Tästä reniumheptoksidi voidaan erottaa haihduttamalla vesi pois ja tarvittaessa puhdistaa sublimoimalla.[1][2][3][4][6]

4 Re + 7 O2 → 2 Re2O7

Reniumheptoksidia voidaan käyttää katalyyttinä pelkistettäessä orgaanisia yhdisteitä vedyttämällä, allyylialkoholijohdannaisten, oksiimien ja amidien dehydraus- ja toisiintumisreaktioissa, hapettavissa syklisointireaktioissa ja alkeenien metateeseissä. Lisäksi siitä voidaan valmistaa reniumia ja muita reniumyhdisteitä kuten metyylitrioksoreniumia.[1][2][3][4][6][5]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Hans Georg Nadler: Rhenium and Rhenium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 2.8.2016
  2. a b c d e Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 948. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  3. a b c N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1047. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
  4. a b c Tom A. Millensifer: Rhenium and Rhenium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 2.8.2016
  5. a b Patrick H. Dussault & Prasanta Ghorai: Rhenium(VII) Oxide, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2010. Teoksen verkkoversio Viitattu 2.8.2016
  6. a b c W. L. F. Armarego, Christina Chai: Purification of Laboratory Chemicals, s. 669. Butterworth-Heinemann, 2012. ISBN 978-0123821614. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.8.2016). (englanniksi)