Ravintolavaunu

junavaunu, jossa on ravintola

Ravintolavaunu on junaan liitetty ravintola- ja kahvilapalveluja matkustajille tarjoava vaunu. Lyhyempien matkojen kaukojunissa ravintolavaunun sijasta junassa voi olla kärrymyyntiä tai kahvilavaunu, jonka tuotevalikoima yleensä on ravintolavaunua suppeampi.

Kanadalaisen VIA Rail junayhtiön ravintolavaunu.

Neuvostoliitossa ja nykyäänkin Venäjän rautateillä ravintolavaunussa voidaan tarjota täydellinen ateriakokonaisuus alkupaloista keittoon, pääruokaan ja jälkiruokaan väkevinkin alkoholijuomin. Se muistuttaa pistäytymispaikan sijaan täyden ravintolaillan viettämistä. Neuvostoliiton rautateillä matkustajajunanvaunut ja ravintolavaunut oli valmistettu Saksan demokraattisessa tasavallassa.

Ravintolavaunut Suomessa muokkaa

 
VR:n kaksikerroksinen vaunu, jossa ravintola on alakerrassa. Yläkerrassa on lisämaksullisia matkustajapaikkoja.

Historia muokkaa

Ravintolavaunua ehdotettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1909, kun junien kulun nopeutuessa aika ei enää riittänyt väliasemilla aterioimiseen. Toiminta alkoi vuonna 1912. Omia ravintolavaunuja Valtionrautatiet hankki vuonna 1936.[1]

1900-luvun alussa ravintolavaunut olivat ”luksusravintoloita”, joihin kansalaisilla ei useinkaan ollut varaa.[2] Suomen ensimmäisenä ravintolavaunuyrittäjänä oli belgialainen Compagnie Internationale des Wagons-Lits. Sen rinnalla ryhtyi junatarjoilua harjoittamaan Matkaravinto Oy vuonna 1938. Wagons-Lits vetäytyi Suomesta vuonna 1959,[2] ja samana vuonna sen tilalle tuli kilpailijaksi kotimainen ravintoloitsija Suomen Ravintolavaunu Oy. Sekä Matkaravinnon että Suomen Ravintolavaunun toiminta jatkui 1970-luvun lopulle, jolloin näiden tilalle VR ja Yhtyneet Ravintolat Oy perustivat yhteisyrityksen Liikenneravintolat Oy, nykyisen Avecran.[3][4]

Avecra Oy on VR-yhtymän kokonaan omistama tytäryhtiö, jonka ala on ravintolaliiketoiminta junissa ja asemilla. Avecralla vastaa päivittäin yli 160 kaukojunan ravintolapalveluista.[5]

VR:llä on ollut kalustossaan useita erityyppisiä, kahvila- ja ravintolapalveluita tarjoavia vaunuja, joista osa on reittiliikenteessä ja osa vain tilauskäytössä (esimerkiksi klubi- ja diskovaunut). Jokaisessa junatyypissä on hieman erilainen tuotevalikoima ja konsepti, Pendolinoissa ravintolan nimi on Prego (ital. ole hyvä) ja junan alkuperämaan mukaan italialaistyylinen sisustus sekä myynnissä esimerkiksi italialaista olutta.[6]

Nykyään muokkaa

VR on päättänyt 2010-luvun lopussa remontoida ravintolavaunut yhtenäisen konseptin alle, jolloin erityyppisistä ja -nimisistä vaunuista luovutaan. Uusien kaksikerrosvaunujen valmistumisen myötä Intercity-junissa käytetään lähinnä niitä yksikerroksisten vaunujen käytön vähentyessä.

Lyhyempien matkojen kaukojunissa, esimerkiksi Helsinki–Turku-välillä, ravintolavaunun sijasta junassa voi olla myyntikärry, jonka tuotevalikoima on ravintolavaunua suppeampi.

Ravintolavaunut Ruotsissa muokkaa

 
Bistro-osasto ruotsalaisessa X2000-junassa

Ensimmäiset ravintolavaunut otettiin käyttöön Uppsalan ja Gävlen välillä vuonna 1894, ja ne oli tarkoitettu lähinnä ensimmäisen luokan matkustajille.

Perinteisiä ravintolavaunuja oli pidempien yhteyksien Intercity-junissa 1990-luvulle asti, ja niiden valikoimiin kuului lähinnä kotiruokaa. SJ lakkautti suurimman osan ravintolavaunuista 1990-luvulla, ja osaan matkustajavaunuista rakennettiin pieni kahvio. Samalla valikoima supistui voileipiin ja muuhun kylmätarjoiluun. Käyttöönotetuissa X2000-suurnopeusjunissa oli aluksi paikalle tarjoiltu lämmin ateria ensimmäisessä luokassa, muille matkustajille oli tarjolla kylmää syötävää bistrossa. 2000-luvulla bistro-osastojen valikoimiin on otettu myös lämmitettäviä valmisruokia ja pikaruokaa, jonka asiakas lämmittää itse.

Ravintolaosastoja on Tukholmasta lähtevissä Intercity-junissa ja lisäksi kaikissa X2000- ja SJ3000-junissa on bistro-osasto. Lisäksi monissa alueellisissa junissa, kuten Öresundstågissa ja Norrtågissa on ravintolapalveluja. Ruotsalaisista junista vain Snälltågetissa on perinteinen ravintolavaunu.

Lähteet muokkaa

  1. Zetterberg, Seppo: Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta, s. 76–77. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-34742-3.
  2. a b Rinne, Matti: Aseman kello löi kolme kertaa: Suomen rautateiden kulttuurihistoriaa, s. 158–159. Otava, 2001. ISBN 951-1-15804-X.
  3. 100 vuotta junien ravintolapalveluita Avecra. Arkistoitu 20.4.2013. Viitattu 10.1.2013.
  4. Itkonen, Pertti: Wagons - Lits personal.inet.fi. Viitattu 10.1.2013.
  5. Avecra Oy avecra.fi. Arkistoitu 20.1.2010. Viitattu 18.1.2010.
  6. VR: Ravintolapalvelut junissa vr.fi. Arkistoitu 20.10.2009. Viitattu 18.1.2010.

Aiheesta muualla muokkaa