Wikipedia

Rannikkojääkäripataljoona

Rannikkojääkäripataljoona (RannJP) oli Suomen puolustusvoimien rannikkojääkärikoulutukseen erikoistunut maavoimien joukko-osasto, joka toimi vuosina 1960–1989 Porkkalan varuskunnassa Kirkkonummen Upinniemessä (ruots. Obbnäs). Ylipäällikkö eli Suomen tasavallan presidentti myönsi 19. syyskuuta 1980 rannikkojääkäreille kullanvärisellä merikotkatunnuksella varustetun tummanvihreän baretin käyttöoikeuden merijalkäväen erikoiskoulutusta osoittamaan.[1] Tuolloin Suomen puolustusvoimissa barettia saivat käyttää vain laskuvarjojääkärit ja rannikkojääkärit.  

rannikkojääkärin baretti

Kokoonpano muokkaa

Vuosina 1960–1979 Rannikkojääkäripataljoonaan kuului esikuntakomppania, kaksi jääkärikomppaniaa, tukikomppania, venekomppania ja aliupseerikoulu. Vuosina 1979–1988 Rannikkojääkäripataljoonaan kuului vain esikuntakomppania, kertausharjoituskomppania ja Rannikkojääkärikoulu (RannJK), joka antoi erikoiskoulutusta iskuosastohyökkäyksiin sekä tiedustelutehtäviin rannikon ja saariston vaativissa olosuhteissa. Rannikkojääkärikoulun oppilaat valittiin vapaaehtoisista hakijoista valintakokeiden fyysisten testien, psykologisten soveltuvuuskokeiden ja haastattelujen perusteella. Kaikki Rannikkojääkärikouluun valitut saivat vähintään aliupseeritasoisen johtakoulutuksen ja noin viidesosa kävi Reserviupseerikoulun Haminassa.[2]

Historia muokkaa

Suomen käymät viime sodat osoittivat saaristo- ja rannikko-olosuhteisiin tottuneiden taistelijoiden tarpeen. Jatkosodan kiivaimmat rannikkotaistelut käytiin kesällä 1944 Viipurinlahdella. Näistä nimettiin 1.–5.7.1944 käydyt Teikarin taistelut Rannikkojääkäripataljoonan perinnetaisteluiksi ja heinäkuun 5. päivä joukko-osaston vuosipäiväksi. Suomenlahden alueen sotatapahtumista saatuja kokemuksia ryhdyttiin soveltamaan koulutukseen siten, että vuonna 1952 perustettiin RT 1:een Rannikkopataljoona. Se toimi aluksi Suomenlinnassa ja Espoon edustalla Miessaaressa. Itsenäinen Rannikkojääkäripataljoona perustettiin vuonna 1960 Neuvostoliiton palauttamalle Porkkalan vuokra-alueelle Upinniemeen, jossa se toimi vuoteen 1989 asti.[3]

Vuonna 1962 Rannikkojääkäripataljoonan komentaja eversti Toivo Knuuttila määritteli rannikkojääkärien tehtävät seuraavasti: saaren valtaus, itsenäisesti toteutettu maihinnousuhyökkäys, maihinnousuhyökkäys suuremman joukon ensimmäisenä portaana sillanpään valtaamiseksi, tilapäinen puolustus yllättävissä tilanteissa, viivytys ja sissitoiminta saaristossa sekä tavanomaiset jääkärijoukon tehtävät maarintamalla. Siirtyminen alueelliseen puolustusjärjestelmään näkyi Rannikkojääkäripataljoonassa sissikoulutuksen selvänä lisääntymisenä erityisesti 1970-luvun alusta alkaen.[4] Rannikkojääkärien kuntoa ylläpidettiin mm. joka-aamuisella kolmen kilometrin maastolenkillä. Kerran viikossa kierrettiin taisteluesterata, joka alkoi hypyllä laiturilta mereen. Ohjelmaan kuului joka viikko myös jalka-, polkupyörä- tai hiihtomarssi.[5]

1960-luvulla Rannikkojääkäripataljoonassa tehostettiin tiedustelukoulutusta kiinnittämällä huomiota taistelusukeltajien koulutukseen ja ottamalla merikanootit käyttöön.[6] Vuonna 1962 merivoimien sukeltajakoulutuksessa omaksi koulutushaarakseen eriytetty sissi- ja tuhoamistoimintaan erikoistunut rynnäkkösukeltajalinja palveli erityisesti Rannikkojääkäripataljoonan tarpeita.[7] Rannikkojääkäripataljoonan varusmiehiä komennettiin merivoimien kolmen kuukauden taistelusukeltajakurssille, joka vuosina 1962–1972 oli nimeltään rynnäkkösukeltajakurssi. Myös useat Rannikkojääkäripataljoonan kantahenkilökunnan jäsenet suorittivat merivoimien taistelusukeltajakurssin. Lisäksi Rannikkojääkäripataljoonassa annettiin pintauintikoulutusta tiedustelu- ja tuhoamistehtäviin. Pintauimarit pudotettiin täyttä vauhtia ajavasta uiskosta lähelle vastustajan rantaa, minkä jälkeen he uivat pintauintipuvuissa pimeyden turvin maihin suorittamaan tehtäväänsä.[8] Vuosina 1960–1970 sodan ajan Rannikkojääkäripataljoonan esikuntakomppanian tiedustelujoukkueeseen kuului kaksi pintauintiryhmää ja rynnäkkösukeltajaryhmä.[9]

Oppia haettiin myös ulkomailta. Vuonna 1965 luutnantti K. Palosaari komennettiin Rannikkojääkäripataljoonasta kuukaudeksi Britannian kuninkaallisen merijalkaväen kommandoyksikköön (Royal Marines 43 Commando) seuraamaan koulutusta. Vuonna 1966 Britannian kuninkaallisen merijalkäväen luutnantti S. Sheridan kävi Rannikkojääkäripataljoonassa vastavierailulla tutustuen kuukauden ajan talvi- ja vesistökoulutukseen sekä sissitoimintaan. Vuonna 1967 luutnantti P. Honkaselkä komennettiin Rannikkojääkäripataljoonasta Britannian kuninkaallisen merijalkaväen kommandokurssille (All Arms Commando Course). Rannikkojääkäripataljoonassa vierailivat myös Britannian kuninkaallisen merijalkaväen luutnantit M.G.C Gosling (vuonna 1968) ja R. Williams (vuonna 1969) seuraamassa koulutusta kolmen viikon ajan pitkälti saman ohjelman mukaan kuin luutnantti S. Sheridan aiemmin. Vuonna 1969 Rannikkojääkäripataljoonan luutnantti P. Kujasalo kävi Lympstonessa Britannian kuninkaallisen merijalkaväen koulutuskeskuksessa kiipeilykurssin ja tutustui syöksyvenelaivueeseen sekä kuninkaallisen merijalkaväen koulutukseen.[10]

Rannikkojääkärikoulu muokkaa

"Punabaretit, rannikkojääkärit, taistelusukeltajat... Puolustusvoimissa on muutama paikka kovuudeltaan yli muiden. Näihin joukkoihin ei ketään pakoteta." (Suomen Kuvalehti nro 10/1980)

Vuosina 1979–1988 Rannikkojääkäripataljoonassa toimi Rannikkojääkärikoulu (RannJK), "merijalkaväen kommandokoulu", joka koulutti varusmiehistä johtajat ja erikoismiehet rannikkojääkärikomppanioihin sekä rannikolla ja saaristossa toimiviin tiedusteluyksiköihin. Yksikköjen miehistö koulutettiin sodan ajan tehtäviin kertausharjoituksissa. Rannikkojääkärikouluun hakeuduttiin vapaaehtoisena valintakokeiden fyysisten testien, psykologisten soveltuvuuskokeiden ja haastattelujen kautta samaan tapaan kuin silloiseen Laskuvarjojääkärikouluun. Suurin osa hakijoista karsiutui, kun Rannikkojääkärikoulun oppilaiksi hyväksyttiin 120–135 valintakokeissa parhaiten menestynyttä.[11] Näistä vielä noin 10 prosenttia joutui keskeyttämään kurssin reipastahtisen koulutuksen aiheuttamien rasitusvammojen tai muiden syiden takia.[12] Valintakokeiden perusteella 1980-luvun Rannikkojääkärikoulun tyypillinen oppilas oli varsin älykäs, johtajaksi sopiva, fyysisesti kestävä, painetta sietävä ja hyvän uimataidon omaava.[13] Esimerkiksi Cooperin testissä Rannikkojääkärikouluun hyväksyttyjen keskiarvo oli 3 000 metriä, joka kurssin aikana nousi 3 200 metriin.[14]

1980-luvulla rannikkojääkärien tärkein tehtävä oli vastustajan osittain valtaaman linnakesaaren takaisinvaltaus. Iskuosastohyökkäysten ohella rannikkojääkärien tehtäviin kuuluivat tiedustelu, sissitoiminta, väyläntorjunta ja erikoiskohteiden tuhoaminen. Tähystyspaikkojen perustamisen lisäksi tiedusteluun voitiin käyttää pintauimareita, kohdetta saatettiin lähestyä veneellä tai kanootilla ja jatkaa lähemmäksi uiden tai jalan. Tiedustelutehtävä saattoi muuttua sopivien kohteiden ilmaannuttua sissitoiminnaksi, jossa tehtiin koottuja iskuja vastustajan erityskohteisiin, kuten esikunnat, komentopaikat, alukset, satamat, huoltokeskukset ja varastot.[15] Rannikkojääkärikoulun oppilaat saivat myös monipuolisen ase- ja ampumakoulutuksen, johon kuuluivat kaikkien jalkaväen keveiden ja raskaiden aseiden lisäksi linnakkeiden ilmatorjuntatykkien käsittelytaito sekä suora-ammunta rannikkotykeillä.[16]

Rannikkojoukkojen uudelleenjärjestelyn seurauksena Upinniemessä toiminut itsenäinen Rannikkojääkäripataljoona ja sen myötä myös Rannikkojääkärikoulu päätettiin lakkauttaa. Asiasta tehtiin 27.6.1988 virallinen päätös, jonka johdosta Rannikkojääkäripataljoonan toiminta ajettiin alas vuoden 1989 loppuun mennessä. Vuodesta 1990 lähtien rannikkojääkärien koulutus on tapahtunut Uudenmaan prikaatin Vaasan rannikkojääkäripataljoonassa Tammisaaren, nykyisen Raaseporin Dragsvikissa.[17] Uudenmaan prikaati liitettiin merivoimiin vuonna 1998.[18] Rannikkojääkärikoulusta valmistui vuosina 1979–1988 reserviin yhteensä 1041 erikoiskoulutettua upseeria ja aliupseeria. Vuonna 2019 Rannikkojääkärikoulun kaikki kurssit 1–9 kokoontuivat RannJK 40 vuotta -tapahtumaan, johon osallistui 635 koulun entistä oppilasta.[19]

Perinteet muokkaa

Rannikkojääkäripataljoonan perinteitä vaalii Maanpuolustuskiltojen liittoon kuuluva Rannikkojääkärikilta sekä Rannikkojääkäripataljoonan perinneyhdistys ry. Pataljoonan vaiheita käsittelee Niilo Lappalaisen kirjoittama kirja Rannikkojääkäripataljoona 1960–1985 (Rannikkojääkärikilta ry, 1985).

Lähteet muokkaa

  1. ↑ N. Rusama & H. Koskelo & P. Pyötsiä (toim.): Jalkaväen vuosikirja 1979-1980 XIV, s. 197. Jalkaväen Säätiö, 1981.
  2. ↑ Martti Kuivala: "Rannikkojääkärikoulutus" Rannikonpuolustaja 4/1989, s. 8–17. Viitattu 30.12.2014.
  3. ↑ Martti Kuivala: "Rannikkojääkärikoulutus" Rannikonpuolustaja 4/1989, s. 8–17. Viitattu 3.1.2015.
  4. ↑ Niilo Lappalainen: Rannikkojääkäripataljoona 1960–1985, s. 50–51. Rannikkojääkärikilta ry, 1985.
  5. ↑ N. Riuttala ym. (toim.): Jalkaväen vuosikirja VII 1967–1968, s. 284. Jalkaväen Säätiö, 1967.
  6. ↑ Niilo Lappalainen: Rannikkojääkäripataljoona 1960–1985, s. 68. Rannikkojääkärikilta ry, 1985.
  7. ↑ Matti Anttila & Antti Ellonen: Vedenalainen veljeskunta. Merivoimien sukeltajakoulutuksen historia, s. 34–35. Koala-kustannus 2013.
  8. ↑ Niilo Lappalainen: Rannikkojääkäripataljoona 1960–1989, s. 59. Rannikkojääkärikilta ry, 1985.
  9. ↑ Matti Anttila & Antti Ellonen: Vedenalainen veljeskunta. Merivoimien sukeltajakoulutuksen historia, s. 35. Koala-kustannus 2013.
  10. ↑ Niilo Lappalainen: Rannikkojääkäripataljoona 1960–1985, s. 81–82. Rannikkojääkärikilta ry, 1985.
  11. ↑ Martti Kuivala: "Rannikkojääkärikoulutus 1980-luvulla". Jalkaväen vuosikirja 1991 (XIX), s. 57–71, 1991. Jalkaväen Säätiö.
  12. ↑ Antti Juutilainen: Rannikkojääkärit Kustjägarna 1985–1997, s. 60. Rannikkojääkärikilta ry, 1998.
  13. ↑ Martti Kuivala: "Rannikkojääkärikoulutus" Rannikonpuolustaja 4/1989, s. 8–17. Viitattu 7.7.2015.
  14. ↑ Antti Juutilainen: Rannikkojääkärit - Kustjägarna 1985–1997, s. 56–60. Rannikkojääkärikilta ry, 1998.
  15. ↑ Asko Kilpinen, Tapani Lange, Kaarlo Virkki: Rannikkotykkimies VI painos, s. 146–159. Rannikkotykistön Upseeriyhdistys ry, 1988.
  16. ↑ Pekka Hämäläinen (toim.): Jalkaväen vuosikirja XVII 1987, s. 231. Jalkaväen Säätiö, 1987.
  17. ↑ Antti Juutilainen: Rannikkojääkärit - Kustjägarna 1985–1997, s. 90, 124. Rannikkojääkärikilta ry, 1998.
  18. ↑ Jaakko Puuperä (toim.): Rannikkojääkärit tässä ajassa 1997–2015, s. 30. Rannikkojääkärikilta ry, 2015.
  19. ↑ Erho, Teemu: "Rannikkojääkärit kokoontuivat pyöreiden vuosien kunniaksi" Ruotuväki. 9.9.2019. Viitattu 5.4.2023.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rannikkojääkäripataljoona&oldid=21496836”