Pyhän Augustinuksen luostari

Pyhän Augustinuksen luostari (St Augustine's Abbey) oli benediktiiniläinen luostari Englannin Canterburyssä. Augustinus Canterburylainen perusti luostarin noin vuonna 598. Luostari on nykyisin raunioitunut, ja se muodostaa yhdessä Canterburyn katedraalin ja Pyhän Martinin kirkon kanssa UNESCOn maailmanperintöluettelon kohteen.

Pyhän Augustinuksen luostarin rauniot

Luostarin perustaminen ja varhaiset vaiheetMuokkaa

 
Augustinus Canterburylainen saarnaa kuningas Ethelbertille.

Augustinus Canterburylainen astui maihin anglosaksisen Kentin kuningaskunnan rannalle vuonna 597. Hän oli saanut paavi Gregorius Suurelta tehtäväkseen käännyttää pakanalliset anglosaksit kristinuskoon. Kentin kuningas Ethelbert Kentiläinen toivotti Augustinuksen ja muut hänen mukanaan tulleet lähetyssaarnaajat tervetulleiksi ja lahjoitti heille maata Kentin pääkaupungin Canterburyn itäpuolelta.[1]

Luostari perustettiin luultavasti vuonna 598, ja sen nimi oli alun perin Pyhän Pietarin ja Paavalin luostari. Luostari koostui sisemmästä alueesta, jolla olivat luostarin päärakennukset ja hautausmaa, sekä ulommasta alueesta, jossa olivat viinitarhat, hedelmätarhat ja puutarhat. Pyhälle Pietarille ja pyhälle Paavalille omistetun pääkirkon rakentaminen aloitettiin melkein heti. Pienempi kirkko rakennettiin alueen itäosaan ja se oli omistettu Neitsyt Marialle. Kolmas kirkko rakennettiin 700–900-luvuilla ja omistettiin Pyhälle Pancratiukselle.[1]

Canterburyn arkkipiispa Theodoros Tarsoslainen, luostarin apotti Adrian ja tulevan Wearmouthin ja Jarrowin apotti Benedict Biscop perustivat vuonna 669 luostarin kuuluisan koulun, jolla tuli olemaan tärkeä vaikutus Beda Venerabiliksen ja Pyhä Aldhelmin kaltaisiin oppineisiin [2]

Luostarista kehittyi nopeasti tärkeä oppineisuuden ja sivistyksen keskus, ja munkit matkustivat sinne pitkien matkojen päästä voidakseen opiskella sen luostarikoulussa.[1]

Luostarin myöhemmät vaiheetMuokkaa

Englannin luostarilaitosta pyrittiin uudistamaan 900-luvun puolivälissä ottamalla käyttöön benediktiinien luostarisääntö. Benedictus Nursialainen oli laatinut säännöstön 500-luvulla Monte Cassinon luostaria varten. Säännöstö koski luostarielämän kaikkia puolia, ja edellytti muun muassa tiukkaa vegetaarista ruokavaliota, yhteisöllisyyttä, nukkumista makuusaleissa sekä päivän jakautumista yhteisiin rukoushetkiin, lukemiseen sekä fyysiseen työhön.[1]

Benediktiinien säännöstön soveltamista Englantiin ajoi etenkin Glastonburyn luostarin apotti Dunstan, josta tuli myöhemmin Canterburyn arkkipiispa. Dunstan arvosti Augustinusta suuresti ja muutti Pyhälle Pietarille ja Paavalille omistetun luostarin nimeksi Pyhän Augustinuksen luostari.[1]

Viikingit ryöstivät Pyhän Augustinuksen luostarin vuonna 1011 ja ottivat apotti Aelfmaerin panttivangiksi. Englanti rauhoittui kuitenkin, kun Knuut Suuri kruunattiin Englannin kuninkaaksi vuonna 1016. Knuut antoi Pyhän Augustinuksen luostarille uusia etuoikeuksia. Lisäksi luostariin siirrettiin Pyhän Mildredin reliikit Thanetin luostarista.[1]

Normannivalloituksen jälkeen 1066 Pyhän Augustinuksen luostari sai monista muista luostareista poiketen pitää suurimman osan maaomaisuudestaan. Luostarin viimeinen anglosaksinen apotti Aethelsige pakotettiin kuitenkin eroamaan, ja hänen tilalleen tuli Scolland, munkki Normandian Mont Saint-Michelistä.[1]

Sekä luostarikirkko että Canterburyn katedraali rakennettiin uudelleen normannien mukanaan tuomalla uudella romaanisella tyylillä. Scollandin aloitteesta luostarin kolme pientä kirkkoa korvattiin uudella, yli 100 metriä pitkällä luostarikirkolla. Näiden muutostöiden jälkeen Pyhän Augustinuksen luostarista tuli yksi arkkitehtuuriltaan vaikuttavimmista Alppien pohjoispuolisen Euroopan luostareista.[1]

Keskiajalla luostarin ja Canterburyn arkkipiispan välillä oli ajoittain erimielisyyksiä. Piispat olisivat tahtoneet ulottaa määräysvaltansa myös Pyhän Augustinuksen luostariin, mitä munkit vastustivat kiivaasti. Luostarin apotit saivat paavilta takeet luostarin itsemääräämisoikeudelle. Apotit onnistuivat jopa saamaan paavilta luvan käyttää mitraa ja muita koristeita, jotka oli tavallisesti varattu ainoastaan piispoille.[1]

Pyhän Augustinuksen luostarin munkit olivat ylpeitä luostarinsa perinteistä ja puolustivat raivokkaasti sen oikeuksia ja saamia erivapauksia. Ne on kuvattu tarkasti luostarin kronikoissa ja historiankirjoissa, joista useat ovat säilyneet näihin päiviin saakka.[1]

Myöhäiskeskiajalla luostarin munkisto kasvoi merkittävästi. Vuonna 1423 luostarissa oli 84 munkkia, mikä oli tuohon aikaan erittäin suuri yhteisö. Uusi kappeli valmistui 1510, ja vuonna 1530 julkaistiin kirjoituskokoelma. jossa kuvattiin luostarin suojeluspyhimyksen Pyhän Augustinuksen elämään liittyviä ihmeitä.[1]

Luostarin lakkauttaminenMuokkaa

Pyhän Augustinuksen luostarin kukoistus koki kuitenkin nopean ja yllättävän lopun. Vuonna 1535 kuningas Henrik VIII hylkäsi paavin ja katolisen kirkon ja julistautui Englannin kirkon pääksi, koska paavi ei ollut myöntänyt Henrikille lupaa erota Katariina Aragonialaisesta. Pian luostarien kalleudet olivat kuninkaan tähtäimessä, ja Englannin luostarit lakkautettiin vuosina 1536–1540.[1]

 
Luostarin raunioita

Pyhän Augustinuksen luostarin vuoro koitti 30. heinäkuuta 1538. Luostarin munkit eivät tehneet vastarintaa, luultavasti siksi, että he olivat kuulleet vastahakoisten munkkien säälimättömistä teloituksista muissa luostareissa. Apotti John Essex ja 30 hänen munkkiveljeään allekirjoittivat asiakirjan, jossa he luovuttivat luostarin vapaaehtoisesti kuninkaan haltuun. Apotti sai avokätisen eläkkeen ja vetäytyi luostarin kartanoon. Myös munkit saivat eläkkeen, ja useat saivat seurakunnista papin viran.[1]

Useat luostarin rakennuksista rapistuivat nopeasti raunioiksi. Pyhimysten pyhäköt ja luostarikirkon anglosaksisten kuninkaiden haudat tuhottiin. Henrikin miehet veivät mukanaan kaiken arvokkaan, mukaan lukien Augustinus Canterburylaisen ja kuningas Ethelbertin hopeoidut kuvat sekä pyhäinjäännöslipaan, joka sisälsi Ethelbertin pääkallon. Luostarin suurenmoinen kirjasto hajotettiin. Säilyneet 283 teosta edustavat vain pientä osaa kirjaston laajasta kokoelmasta.[1]

Vuonna 1539 apotin entiset asuintilat muutettiin kuninkaalliseksi palatsiksi. Rakennukset uusittiin ja paikalle rakennettiin uusi muurein ympäröity piha. Palatsi jäi kuitenkin vähälle käytölle ja myytiin vuonna 1612 Lordi Wottonille. Hän rakennutti palatsin yhteyteen kolme muotopuutarhaa. Sittemmin palatsi oli Halesin perheen omistuksessa.[1]

 
Pyhän Augustinuksen lähetyssaarnaajien opiston kappeli

Palatsin ja sen maat osti 1840-luvulla Sir Alexander James Beresford Hope, poliitiko ja taidekeräilijä. Hän sopi Etonin rehtorin Edward Coleridgen kanssa, että entisen luostarin alueelle rakennettaisiin lähetyssaarnaajien opisto. Opiston rakennusten suunnittelijaksi nimitettiin arkkitehti William Butterfield. Rakennustöiden yhteydessä aloitettiin myös luostarin raunioiden arkeologiset tutkimukset.[1]

MaailmanperintökohdeMuokkaa

Pyhän Augustinuksen opisto toimi vuosina 1848–1947, jonka jälkeen sen rakennukset siirrettiin King’s Schoolin haltuun. Vuonna 1938 English Heritagen edeltäjä Office of Works otti Pyhän Augustinuksen luostarin alueen valvontaansa. Yleisö pääsi siitä lähtien vierailemaan luostarin alueella. Vuonna 1989 UNESCO liitti Pyhän Augustinuksen luostarin, Canterburyn katedraalin ja Pyhän Martinin kirkon UNESCOn maailmanperintöluetteloon.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q St Augustine’s Abbey - History and Stories English Heritage. Viitattu 11.5.2020. (englanniksi)
  2. The Editors of Encyclopaedia Britannica: Saint Theodore of Canterbury Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 11.5.2020. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa