Wikipedia

Pyöreälehtikihokki

Lihansyöjäkasvi

Pyöreälehtikihokki (Drosera rotundifolia) on lähinnä soilla kasvava kihokkeihin kuuluva lihansyöjäkasvi. Monivuotisen kasvin lehdet kasvavat ruusukkeena, ja niissä on punaisia nystykarvoja, joista erittyy tahmeaa ainetta ja joiden avulla kasvi pyydystää hyönteisiä. Kasvin lehtiä käytetään yskänlääkkeen raaka-aineena.

Pyöreälehtikihokki
Pyöreälehtikihokki siemenkotavaiheessa
Pyöreälehtikihokki siemenkotavaiheessa
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kihokkikasvit Droseraceae
Suku: Kihokit Drosera
Laji: rotundifolia
Kaksiosainen nimi

Drosera rotundifolia
L., 1753

Pyöreälehtikihokin levinneisyys
Pyöreälehtikihokin levinneisyys
Katso myös

  Pyöreälehtikihokki Wikispeciesissä
  Pyöreälehtikihokki Commonsissa

Ulkonäkö ja koko muokkaa

 
Pyöreälehtikihokin kukka
 
Pyöreälehtikihokin nystykarvainen, tahmea lehti

Monivuotisen pyöreälehtikihokin lehdet kasvavat ruusukkeena maata vasten. Lehtiruoti on 5–45 mm pitkä. Lehtilapa on muodoltaan pyöreähkö tai munuaismainen ja kooltaan 3–12 × 5–15 mm. Vaaleanvihreissä lehdissä on punaisia, nuppineulan muotoisia nystykarvoja, joiden päistä erittyy tahmeaa, hieman hunajalta tuoksuvaa mutta kirkasta, liimamaista ainetta.[2][3] Lehtien keskeltä nousee 5–20 cm korkea suora kukintovana. Kukinto on vaatimaton, yksihaarainen viuhko. Pienet kukat ovat kaksineuvoisia ja säteittäisiä. Verhiö ja teriö ovat neljä- tai viisilehtisiä. Terälehdet ovat väriltään valkoisia. Kukat avautuvat aamupäivisin vain lyhyeksi aikaa aurinkoisella säällä. Suomessa pyöreälehtikihokki kukkii kesä-heinäkuussa. Siemenkota on sileä.[2][3][4] Kota sisältää suuren määrän keveitä, sileitä siemeniä, joita tuuli ja suovedet kuljettavat uusille kasvupaikoille.[4][5]

Pyöreälehtikihokki voi levitä paitsi siementen avulla, myös kasvullisesti syyskesällä muodostuvista jälkisilmuista. Kasvi talvehtii lehtiruusukkeen kärkisilmun avulla, muiden lehtien lakastuessa.[6]

Pyöreälehtikihokki risteytyy helposti samoilla kasvupaikoilla kasvaessaan toisen kihokkilajin, pitkälehtikihokin (D. longifolia) kanssa. Risteymä D. longifolia x rotundifolia on kantalajejaan kookkaampi ja sen lehtilavat ovat vastapuikeita ja pyöreäkärkisiä.[7]

Levinneisyys muokkaa

Pyöreälehtikihokkia tavataan Euroopassa Pohjois-Espanjasta itään aina Venäjälle saakka. Esiintymisalueen eteläraja kulkee Etelä-Ranskassa, Pohjois-Italiassa, Balkanin pohjoisosissa, Pohjois-Ukrainassa ja Keski-Venäjällä. Pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosiin. Lajia kasvaa myös Britteinsaarilla ja Islannissa. Venäjältä levinneisyysalue jatkuu Aasian puolelle läpi Etelä-Siperian Tyynelle valtamerelle asti, jossa sitä tavataan myös Japanissa. Pohjois-Amerikassa pyöreälehtikihokin levinneisyysalue kattaa suurimman osan Alaskaa ja Kanadaa sekä suuren osan Yhdysvaltain itä- ja länsiosia. Kasvia kasvaa harvinaisena myös Grönlannissa, Turkissa, Kaukasuksen alueella ja Uudessa-Guineassa.[8]

Suomessa pyöreälehtikihokki on alkuperäislaji, jota tavataan koko maassa.[7] Runsain laji on maan itäosissa Pohjois-Karjalasta Pohjois-Lappiin.[9]

Elinympäristö ja ekologia muokkaa

Pyöreälehtikihokkia tavataan varsinkin soilla, rämeiden ja nevojen kuivahkoilla mätäs- ja välikköpinnoilla. Lajia voi tavata myös rantapalteissa ja kosteissa sorakuopissa.[7]

Lehtiensä tahmeilla karvoilla pyöreälehtikihokki pyydystää hyönteisiä. Hyönteisen jäätyä kiinni karvoihin kietoutuu lehti hitaasti sen ympärille ja lopulta se tukehtuu limaan. Lehden entsyymit sulattavat saaliin kasvin ravinnoksi muutamassa päivässä tai viikossa, hyönteisen koosta riippuen. Pyöreälehtikihokki ottaa ravintoa myös juurillaan, mutta hyönteisravinto on silti arvokas ravinnonlisä muuten niukkaravinteisilla soilla.[4][10]

Kihokkisulkasen (Buckleria paludum) toukat käyttävät pyöreälehtikihokkia ravinnokseen.[11]

Käyttö muokkaa

Monista kihokkilajeista on tehty yskänlääkkeitä. Niitä on käytetty jo kauan kouristuksia laukaisevina rohtoina erityisesti hinkuyskään.[12] Suomessa pyöreälehtikihokkia kerätään edelleen ammattimaisesti lääketeollisuuden tarpeisiin Keski-Eurooppaan.[13] Ulkoisesti kihokeilla on perinteisesti hoidettu myös känsiä ja liikavarpaita. Suomessa kihokeilla on ollut myös potenssirohdon maine, mihin viittaavat monet sen kansanomaisista nimistä, kuten himoheinä ja kiimaruoho.[12]

Alkemistit yrittivät käyttää kihokkeja kullan valmistukseen. Lehtien eritteen uskottiin kestävän kuumintakin auringonpaistetta ja siten olevan hyvä raaka-aine kullan valmistusprosessissa.[3][14]

Kihokkeja on Ruotsissa käytetty myös viilin tapaisen maitotuotteen valmistukseen. Astia hierottiin kihokinlehdillä ja sitten siihen kaadettiin vastalypsettyä maitoa käymään.[10] Kihokkeja on myös käytetty lankojen värjäämiseksi punaisiksi.[3]

Lähteet muokkaa

  • Blommor i Sverige. Våra vanligaste vilda arter indelade efter färg. Toim. Janzon Lars-Åke & Mossber, Bo. Italgraf Media, 2012.
  • Hallman, Johanna: Pikkukihokki. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit. Toim. Ryttäri, Terhi & Kalliovirta, Mika & Lampinen, Taina. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2012, s. 157–159. ISBN 978-951-31-6593-2.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Maiz-Tome, L.: Drosera rotundifolia IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.9.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 236–237.
  3. ↑ a b c d Yrttitarha.com (hakusana "kihokit") Viitattu 16.4.2013.
  4. ↑ a b c Oulun kasvit 2005, s. 238.
  5. ↑ Hallman 2012, s. 157.
  6. ↑ Hallman 2012, s. 158.
  7. ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 237.
  8. ↑ Den virtuella floran: Rundsileshår (myös levinneisyyskartat) Viitattu 16.4.2013. (ruotsiksi)
  9. ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Pyöreälehtikihokin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 16.4.2013.
  10. ↑ a b Den virtuella floran: Sileshår Viitattu 16.4.2013. (ruotsiksi)
  11. ↑ Lepidoptera and some other life forms: Drosera Viitattu 16.4.2013. (englanniksi)
  12. ↑ a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 208.
  13. ↑ Keruun vaikutus kihokkiin Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry. Viitattu 16.4.2013.
  14. ↑ Blommor i Sverige 2012, s. 35.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pyöreälehtikihokki&oldid=21390705”