Hinkuyskä

sairaus

Hinkuyskä on Bordetella pertussis -bakteerin aiheuttama sairaus, jonka tyypillinen oire on puuskittainen yskä. Yskät saattavat kestää jopa kuukausia. Yli kahden viikon yskässä on syytä epäillä hinkuyskätartuntaa. Hinkuyskän itämisaika on 1–2 viikkoa. Sairaus tarttuu ihmisestä toiseen pisaratartuntana. Hinkuyskä on tartuntakykyinen kuitenkin vain sen alkuvaiheissa. Hinkuyskää voidaan lievittää ja sen tarttuvuutta vähentää antibiooteilla.[1]

Hinkuyskä
Hinkuyskästä kärsivä nuori poika.
Hinkuyskästä kärsivä nuori poika.
Luokitus
ICD-10 A37
ICD-9 033
MedlinePlus 001561
Huom! Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.

Hinkuyskää vastaan rokotetaan laajamittaisesti. Hinkuyskäinfektioita voi kuitenkin esiintyä pienillä lapsilla, joilla ei ole tautia vastaan täyttä rokotussuojaa.[2] Rokottamattomalle lapselle hinkuyskä voi olla hengenvaarallinen.

Maailman terveysjärjestö (WHO) on arvioinut hinkuyskän aiheuttavan vuosittain 50 miljoonaa sairastapausta ja 300 000 kuolemaa. Suomessa aloitettiin yleiset hinkuyskärokotukset 1952, mikä merkittävästi vähensi sairastuvuutta ja kuolleisuutta. 2000-luvulle tultaessa tautitapaukset lisääntyivät, mikä saattaa liittyä bakteerin virulenssitekijöiden muutoksiin. 2000-luvun alussa hinkuyskä oli Suomessa ainoa lasten yleiseen rokotusohjelmaan kuuluva tauti, jonka esiintyvyys lisääntyi. Sairastamisen tai rokotuksen jälkeinen immuniteetti kestää vain muutamia vuosia, joten etenkin nuorilla ja aikuisilla hinkuyskää esiintyy enenevästi.[3]

HistoriaMuokkaa

Vaikka hinkuyskän oireet ovat varsin tunnusomaiset, siitä ei ole historiassa mainintoja ennen kuin ranskalainen Guillaume De Baillou kirjasi ylös useita kuolemantapauksia vaatineen epidemian Pariisissa vuonna 1578. Myös vuonna 1519 Britanniaa koetellutta chyne cowgh -tautia pidetään nykyisin hinkuyskänä. Onkin arveltu, että juuri noihin aikoihin jokin Bordetella bronchiseptica -bakteerin kanta mutatoitui niin, että siirtymä eläimistä ihmisiin tuli mahdolliseksi. Hinkuyskän nykyinen englanninkielinen nimitys whooping cough esiintyy ensi kerran lontoolaisten kuolinsyitä käsittelevässä tilastossa vuodelta 1701.[4]

Taudinaiheuttaja löytyi, kun Jules Bordet ja Octave Gengou onnistuivat vuonna 1906 ensimmäisinä kasvattamaan ja eristämään Bordetella pertussis -bakteerin. Pian tämän jälkeen Gengou valmisti ensimmäisen hinkuyskärokotteen.[5] Tanskalainen Thorvald Madsen järjesti vuosina 19231924 kenttäkokeen, jossa koehenkilöinä toimivat färsaarelaiset. Kokeen tuloksena hän totesi, ettei hinkuyskärokote estä saamasta tautia, mutta kuolleisuus ja vakavat tautimuodot hävisivät lähes kokonaan. Amerikkalaiset Pearl Kendrick ja Grace Eldering kehittivät tapettuun hinkuyskäbakteeriin perustuvan rokotteen. Sitä testattiin 712 amerikkalaislapselle, joista vain 4 sai oireisen taudin. Kendrickin ja Elderingin rokote sai myyntiluvan 1943, ja 1940-luvun loppuun mennessä oli jo markkinoilla useiden eri valmistajien hinkuyskärokotteita. Hinkuyskärokote liitettiin osaksi kurkkumätä-jäykkäkouristusrokotetta vuonna 1948, mikä on nykyäänkin sen vakiintunut antotapa.[4]

Kokonaisista tapetuista hinkuyskäbakteereista koostunut rokote (whole-cell Pertussis, wP) aiheutti runsaasti haittavaikutuksia ja 1970-luvun alussa läntisessä Euroopassa osa vanhemmista oli alkanut laiminlyömään lastensa suojaamista hinkuyskältä. Kun Japanissa kaksi lasta kuoli hinkuyskärokotteeseen yhdistettyihin haittoihin, rokote kiellettiin siellä kokonaan, ja parissa vuodessa hinkuyskän ilmaantuvuus Japanissa kasvoi yli 60-kertaiseksi vaatien satoja kuolonuhreja. Samalaiset, liian alhaiseksi laskeneesta rokotekattavuudesta aiheutuneet, epidemiat koettiin myös Ruotsissa (1980-luvulla) ja Britanniassa (1970-luvun lopulla). Näissä epidemioissa kuoli kymmeniä lapsia.[4]

Ensimmäinen asellulaarinen eli soluton hinkuyskärokote (acellular Pertussis, aP) kehitettiin Japanissa. Se sai myyntiluvan Japanissa 1981. Soluttoman rokotteen etulinjan vaikuttavuustutkimusta tehtiin 1986 tuolloin epidemiasta kärsivässä Ruotsissa. Soluttomaan teknologiaan perustuvat rokotteet hyväksyttiin käyttöön Yhdysvalloissa 1996. Soluttomat rokotteet aiheuttavat merkittävästi vähemmän haittoja, mutta keskustelu niiden tehokkuudesta kokosolurokotteisiin verrattuna on jatkunut tähän päivään. Aivan 2000-luvun lopulta alkaen on havaittu paikoitellen merkittävääkin hinkuyskätapausten määrän kasvua monien maiden korkeasta rokotekattavuudesta huolimatta. Ilmiön syynä ovat ilmeisesti mutaatiot hinkuyskäbakteerien omissa antigeeneissä, jolloin vanhojen bakteerikantojen antigeeneihin perustuvien rokotteiden antama suoja jää heikoksi.[4]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Jalanko, Hannu: Hinkuyskä (Lääkärikirja Duodecim) Terveyskirjasto.fi. 4.12.2016. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 30.3.2017.
  2. Peltola, Ville: Bordetella pertussis bronkioliittipotilailla. (Pediatria) Duodecim, 2010, 126. vsk, nro 24, s. 2819. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Artikkeli verkossa Viitattu 9.1.2011.
  3. Elomaa, Annika: Hinkuyskää aiheuttava bakteeri on muuntunut rokotteiden aikakaudella Tiedote. 14.11.2008. Turun yliopisto. Viitattu 30.3.2017.
  4. a b c d Stanley A. Plotkin, Walter A. Orenstein, Paul A. Offit & Kathryn M. Edwards (ed.): Plotkin's Vaccines, 7th Edition. Elsevier, 2018. ISBN 978-0-323-35761-6. s. 9–10, 13, 711–761
  5. Bordet J, Gengou O. Le microbe de la coqueluche. Ann Inst Pasteur 20:731-741, 1906.

Aiheesta muuallaMuokkaa


Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.