Pusulan seurakunta on entinen evankelis-luterilainen seurakunta, joka toimi Pusulassa, Uudellamaalla. Seurakunta liitettiin Lohjan seurakuntaan vuonna 2013 samalla, kun Nummi-Pusulan kunta liitettiin Lohjan kaupunkiin.[1][2]

Pusulan seurakunta
Pusulan kirkko
Pusulan kirkko
Suuntautuminen evankelis-luterilainen
Kirkkokunta Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Hiippakunta Helsingin hiippakunta / Espoon hiippakunta
Rovastikunta Lohjan rovastikunta
Perustettu 1862
Lakkautettu 2013
Liitetty Lohjan seurakunta (2013)
Pääkirkko Pusulan kirkko

Pusulan seurakunta perustettiin Lohjan seurakunnan kappeliksi vuonna 1637 nimellä Metsäkansa. Seurakunta itsenäistyi itsenäiseksi seurakunnaksi vuonna 1887. Nummen ja Pusulan seurakunnat muodostivat Nummen ja Pusulan seurakuntayhtymän Nummi-Pusulan kunnan aikana. Pusulan seurakunnan pääkirkkona toimi Pusulan kirkko. Seurakunnalla oli myös toinen kirkko, Kärkölän kyläkirkko, Kärkölän kylässä. Molempia kirkkoja ympäröi oma hautausmaa.[1]

Kirkkoherrat

muokkaa
  • Karl Henrik Lindfors, ensin vt. (1888-1904)
  • Anton Malakias Havonen (1905-25)
  • Urho Peltonen, valittiin 1926 (vaali kumottiin).
  • William Oskari Aarnio e Grip (1927-52)
  • Olavi Tuulio (1952-)[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Suomen Sukututkimusseura hiski.genealogia.fi. Viitattu 27.6.2021.
  2. Pusula Lohjan seurakunta. Viitattu 27.6.2021.
  3. Suomen Sukututkimusseura hiski.genealogia.fi. Viitattu 27.6.2021.