Puhdetyö

Puhdetyö tarkoittaa perinteisesti sisätyötä, sellaista työtä, jota voitiin tehdä hämärän aikaan tai silloin kun ulkotöihin ei päästy, käsityötä.[1] Sana sai erityismerkityksen jatkosodan aikana, jolloin sillä tarkoitettiin rintamamiesten erityisesti asemasodan aikana tekemiä käsitöitä.

Kannaksella Lempaalassa 4.4.1944 "Toinille" puhdetyönä tehty puinen valokuvakehys.

HistoriaaMuokkaa

Puhdetyöt ovat osaltaan olleet synnyttämässä eri maakunnissa tunnetuiksi tullutta käsityö- ja teollista perinnettä, kuten Nakkilan keinutuolit, Loimaan rukit ja Keikyän lastu- ja olkityöt. Raaka-aineina entisajan puhdetöissäkin käytettiin puun ohella metallia, peltiä, nahkaa, sarvea, kiveä ja muita luonnonmateriaaleja. Myös päreestä, puun juuresta, tuohesta ja tietyistä puulajeista kuten pajusta tehdyt työt ovat maininnan arvoisia.

Puhdetyön lajitMuokkaa

Puhdetyöt voi jakaa käyttötarkoituksen tai materiaalin mukaan. Jälkimmäisessä selvästi erottuvia ovat:

Käyttötarkoituksen mukaan puhdetyöt voi jakaa käyttö- ja koriste-esineisiin. Edellisiin kuuluivat käytännössä kaikki maatalon tarvikkeet sisällä ja ulkona eli astiat, työkalut ja kulkuvälineet. Suuritöisimpiä olivat kulkuvälineet, mukaan lukien hevoskärryt, reet ja veneet. Myös erikoisten huonekalujen kuten kätkyeiden tekeminen oli aikaa vievää. Materiaalin hankinnan lisäksi puhdetyössä olivat erittäin tärkeitä välineet. Esimerkiksi juuritöiden teossa tarvittiin naskali, runkovarvun taivutuspihdit, tasoituspihdit ja ohutteräinen puukko. Pajukorien tekemisessä taas olivat tarpeen erityinen pajuvesuri, kuorimispihdit, varvun halkaisija, veitsi, naskali, lyömärauta, taivuttaja, pihdit ja saha. Työvälineet ja materiaalin käyttötapa riippuivat myös tekemisen kohteesta, esimerkiksi talouskori, ostoskori, leipäkori ja juurikori tehtiin hieman eri tavalla.

Olkea käytettiin erityisen paljon koristeena, mutta oljesta ja kaislasta saatiin punomalla erilaisia rasioita ja astioita kuten pajusta ja juurista. Tuohi on materiaalina samankaltainen, virsut ja puukontupet, samoin kuin kontit ja tuohitorvet edustavat vanhoja puhdetyön kohteita. Sarvitöistä vanhimpia ovat nuuskasarvet 1700-luvun alusta, samoin piiput, ruutisarvet, kammat ja monet pienet käyttöesineet. Lapin poronluutyöt ovat erityinen puhdetöiden laji. Sarvi- ja luutöiden välineet olivat yksinkertaiset, usein saha ja puukko riittivät.

Puusta tehtyjen puhdetöiden kirjo on ollut laajin, isoja töitä olivat muun muassa koivusta tehdyt kärryn pyörät, joissa myös materiaalin käsittely ja mitoitus oli tarkkaa ja tarvittiin erikoistyökaluja kuten sorvi, pyöräpukki ja raudoitukseen vielä sepän työkalut normaalien puutyökalujen ohella. Myös veneet ja ahkiot vaativat taitoa tekijältä. Nahkatöistä yleisimmät olivat jalkineet, nahan käsittelyssä oli erikoista, että siinä tarvittiin pajun ja kuusen parkkia. Ennen sotia vuonna 1938 Suomeen tuotiin ulkomailtakin 1,5 miljoonan markan arvosta kasvikunnasta peräisin olevia nahan parkitsemisaineita. Pajun parkki piti kerätä mieluiten toukokuun puolivälin ja kesäkuun lopun välisenä aikana ja se piti kuivata huolellisesti ennen käyttöä.

Sota-ajan puhdetyötMuokkaa

Erityisesti jatkosodan aikana puhdetöiksi nimitettiin miesten vapaa-aikanaan tai rintaman tilanteen muutoin salliessa tekemiä käsitöitä. Puhdetyöt olivat asemasodan ilmiö. Puhdetöinä tehtiin esimerkiksi kalusteita tai puu- ja tuohiastioita, laajimmillaan jopa kokonaisia rakennuksia. Puhdetöihin suhtauduttiin ristiriitaisesti: parhaimmillaan ne kohensivat mielialaa ja antoivat hyödyllistä tekemistä, pahimmillaan veivät aikaa harjoituksilta ja asemien kunnostamiselta.[2]

Sota-ajan puhdetöissä yksi tärkeä arviointiperuste käytännöllisyyden ohella oli kauneus: "Parempi suora ja sileä kuin rumasti ruusattu". Koristelun ohella väritys maalaamalla tai polttamalla oli kauneuden arviointiperuste. Joitakin uusia materiaaleja, erityisesti lentokonemetallia mutta myös tykin hylsyjä ja vastaavia oli puhdetöiden tarpeina. Armeija palkitsi parhaat puhdetyön tekijät. Vuonna 1942 koko armeijan puhdetyömestari oli sotamies Aaro Mustonen.

Asemasodan aikana puhdetöistä tuli sotilaille jopa liiketoimintaa. Ylimääräinen rahanansaitsemismahdollisuus vei mielenkiintoa linnoitustöiltä mm. Karjalankannaksella, jossa linnoitustyöt jäivät keskeneräisiksi.[3]

LähteetMuokkaa

  • Juutilainen, Antti 2005. Turruttava asemasodan aika. Teoksessa: Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 341-349
  • Laine, Yrjö 1943. Sotilaan puhdetyöopas. Julkaisija: Propaganda-Aseveljet ry. Painopaikka: Otava, Helsinki. 103 s.
  • Saressalo, Lassi: Pitkästymisen torjuntaa. Kirja-arvostelu teoksesta Pilke, Helena ja Kleemola, Olli: Elämää juoksuhaudoissa. Sotilaiden huvit ja harrastukset jatkosodan rintamilla. SKS, 2015. (Agricolan kirja-arvostelut 11.6.2015)
  • Steffa, Liisa & Steffa, Tim: Muisto Syväriltä. Sota-ajan puhdetyöt, s. 16-18. Otava, 1981. ISBN 951--1-06369-3.

ViitteetMuokkaa

  1. Puhde: päivän valkenemista edeltävä tai sen päättymistä seuraava hämärän aika (Nykysuomen sanakirja:puhde)
  2. Juutilainen, Antti 2005. Turruttava asemasodan aika. Teoksessa: Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 341-349
  3. Liisa ja Tim Steffa: Muisto Syväriltä. Sota-ajan puhdetyöt, s. 16-18. Otava, 1981. ISBN 951--1-06369-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa