Agitaatioposliini
Agitaatioposliini tai propagandaposliini on Neuvostoliiton alkuvaiheessa suunniteltuja ja tehtyjä keramiikkaesineitä, jotka palvelivat bolševikkien propagandatarkoituksia.
Taustaa
muokkaaVenäjän keisarillisen posliinitehtaan (IPM - Imperial Porcelain Manufactory, ven. Императорский Фарфоровый Завод, translit. Imperatorskii Farforovyi Zavod) perusti keisarinna Elisabet vuonna 1744. Nikolai II:n (1894–1917) aikana tehtaan tekniikka ja teknologia nousivat huippuunsa. Ensimmäisen maailmansodan aikana tehdas osoittautui tärkeäksi juuri teknisten laitteiden tuottamisessa, koska kemian- ja insinööriteollisuuden keraamisten tuotteiden tuonti ulkomailta loppui.
1910-luvulta alkaen tehdas kehitti suhteita Mir iskusstvaan, jonka taiteilijat suosivat uusklassista tyyliä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Nikolai II määräsi valmistettavaksi sarjan ”sotilaslautasia”, joissa kuvattiin sotilaita Aleksanteri III:n aikaisissa univormuissa, sekä pienoisveistosten sarjan ”Venäjän kansat”. Näin pyrittiin luomaan maahan kansallista yhtenäisyyttä.[1]
Vallankumouksen astiat
muokkaaVuonna 1918 tehdas kansallistettiin ja se alistettiin Valistusasiain kansankomissariaatin alaisuuteen. Se määräsi aikaisemmin hovihankkijana toimineen tehtaan ”tasavaltalaisen merkityksen kokeilevaksi keramiikkalaboratorioksi”, joka tuottaisi ”erinomaista propagandaposliinia – vallankumouksellista ajatuksiltaan, täydellistä muodoltaan ja teknisesti virheetöntä”. Tehtaan taidepolitiikka oli osa Leninin monumentaalisen propagandan suunnitelmaa, jossa oli tarkat suunnitelmat ja periaatteet posliinitaiteelle.[2]
Tehtaan 1920-luvun posliini oli taiteelliselta muodoltaan täydellistä, ja se kuvasti vallankumouksen jälkeisten vuosien henkeä. Aikaisemmin harvojen saatavissa olevista esineistä tuli vallankumouksen kirkkain ilmentymä. Samalla siitä tuli maaperä uuden taidesuuntauksen hahmottamiselle, suprematismille.[2]
Valtion posliinitehtaan (GFZ - Gossudarstvennyi Farforovyi Zavod) suunnittelijoiksi valittiin avantgardetaiteilijoita, kuten futuristeja ja suprematisteja. Agitaatioposliinia loivat vuosina 1923–1924 Sergei Tšehoninin johdolla muun muassa Kazimir Malevitš ja Nikolai Sujetin.[3] Ensimmäinen neuvostoliittolainen kahvikannu- ja kuppisarja, nimeltään Suprematismi, valmistui tehtaasta vuonna 1923.[4]
Vallankumouksen jälkeisinä vuosina tehtaan tuotteita esiteltiin näyttelyissä Riiassa, Lontoossa, Helsingissä, Berliinissä ja Lyonissa. Tallinnassa propagandaposliini sai kultamitalin. Myös Pariisin maailmannäyttelyssä tehtaan tuotteet voittivat kultamitalin 1925 ja taiteilijoille myönnettiin työstään kulta- ja hopeamitaleita. Tehdas nimettiin 1925 Mihail Lomonosovin kunniaksi Leningradin Lomonosovin posliinitehtaaksi (LFZ - Leningradski Farforovyi Zavod imeni M.V. Lomonosova).[5]
Keräilykohteeksi
muokkaaNeuvostoaikana maassa toimi kaksitoista posliini- ja fajanssitehdasta.[6] Pietarin tehtaan lisäksi eräs kuuluisista oli Kiovassa vuodesta 1924 toiminut kokeellis-taiteellinen keramiikkatehdas.[7]
Malevitšin valkoisesta teekannusta ja puoliympyrän muotoisesta kupista tuli maailmankuuluja muotoiluesineitä. Avantgarden lopettamisen jälkeen Neuvostoliitossa jatkettiin posliinin tekemistä myös sosialistisen realismin tyyliin.
Agitaatioposliinista tuli varsinkin ulkomaisten taiteen keräilijöiden keräilykohde. Neuvostoliitossa valmistetusta posliinista 90 prosenttia myytiin ulkomaille.[8] Propagandaposliinista tehdään Venäjällä myös replikoita.[9]
Lomonosovin keramiikkatehtaan tuotanto ei kaatunut Neuvostoliiton luhistumiseen. Made In Russia -logolla sekä tehtaan (LFZ) leimalla varustettuja tuotteita esiintyi vuoteen 2002 tehtaan lopettamiseen asti, mikä viittaa tähän.[10]
Propagandaposliinia
muokkaa-
Natalja Danko, Lipun ompelija, 1919. -
Natalja Danko, Lipunkantaja. -
M. M. Adamovitš, Neuvostotähti, 1921. -
Posliinilautasia Neuvostoliiton alkuvaiheesta. -
Natalja Danko, Anna Ahmatova, 1924. -
B. D. Bystrushkin, Kurskin taistelu 1943, 1977, posliiniplaketti.
.jpg)
Lähteet
muokkaa- ↑ History, 1894-1912 (Tehtaan vrkkosivu) Imperial Pocelain. Imperial Porcelain Manufactory. Arkistoitu 21.5.2011. Viitattu 27.5.2011. (venäjäksi, englanniksi)
- ↑ a b History, The 1920’s (Tehtaan verkkosivu) Imperial Pocelain. Imperial Porcelain Manufactory. Arkistoitu 21.5.2011. Viitattu 27.5.2011. (venäjäksi, englanniksi)
- ↑ Luokaamme uusi maailma (näyttelyn esitesivu) 25.5.2011. Vapriikki. Arkistoitu 11.10.2011. Viitattu 27.5.2011.
- ↑ Russian Porcelain Coffee Pot Styles, Soviet Porcelain eHow. Demand Media, Inc.. Viitattu 27.5.2011. (englanniksi)
- ↑ History of Lomonosov Porcelain Factory (LFZ) Russian Crafts. Russian Crafts. Viitattu 27.5.2011. (englanniksi)
- ↑ Porcelain and faience factories of the Soviet perio (antikvariaatin verkkosivu) Sovietpocelain.com. Arkistoitu 13.2.2010. Viitattu 27.5.2011. (englanniksi)
- ↑ Soviet Ceramics: Kiev Factory Soviet Ceramics. Arkistoitu 4.3.2011. Viitattu 27.5.2011. (englanniksi)
- ↑ Vapriikki agitoi neuvostoposliinilla Yle Uutiset. 27.5.2011. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 27.5.2011.
- ↑ Suprematist Teapot and Cups Hermitage Shop. State Hermitage Museum. Arkistoitu 19.11.2008. Viitattu 27.5.2011. (englanniksi)
- ↑ Keisarillinen posliinitehdas 31.7.2021. Suomi-Venäjä-Seura. Viitattu 10.4.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Soviet Ceramics (Neuvostokeramiikkaa käsittelevä sivusto) sovietceramics.wetpaint.com. Arkistoitu 6.3.2011. Viitattu 27.5.2011. (englanniksi)
- Imperial Pocelain Manufactory (tehtaan verkkosivu) Saint Petersburg, Russia: Imperial Porcelain Manufactory. Arkistoitu 6.4.2010. Viitattu 27.5.2011. (venäjäksi, englanniksi)
- Russian porcelain factories marks and signs rus-sell.com. Rus-Sell/Florida LLC. Arkistoitu 11.5.2010. Viitattu 27.5.2011.