Wikipedia

Postipeli

Postipeli (engl. play-by-mail game, PBM) tarkoittaa postin tai sähköpostin välityksellä pelattavaa peliä. Pelaajat lähettävät tekemänsä siirrot ja vastaavasti vastaanottavat tiedot pelin etenemisestä kirjeitse. Postipelit ovat saaneet alkunsa kirjeshakista. Myös muita lautapelejä, esimerkiksi Diplomacyä, on pelattu postitse. Useimmat postipelit ovatkin vuoropohjaisia strategiapelejä.

Kirjeshakissa käytettävä postikortti. Postipelit ovat saaneet alkunsa kirjeshakista.

Vielä 1990-luvulla postipeleissä on voinut olla jopa satoja osallistujia. Usean pelaajan postipelejä on voinut ohjata joko pelinjohtajana toimiva ihminen tai tietokoneohjelma. Jussi Holopaisen ja Janne Pölösen vuonna 1992 perustama oululainen Midnight Sun Games (MSG) pyöritti Suomessa kahta kehittämäänsä postipeliä, Olymposta ja Teknocideä, ja lisäksi hankki lisenssit ulkomaisiin Kruunujen saareen ja Austerlitziin.

Kirjeiden lisäksi vuoroja siirrettiin diskettejä postittamalla tai digitaalisesti BBS-järjestelmien kautta. Nykyisin perinteisen postin välityksellä pelattavat pelit ovat menettäneet suosiotaan, mutta postipelejä pelataan vielä etenkin sähköpostin välityksellä.

Historia muokkaa

Ei tiedetä koska jotakin jo olemassa olevaa peliä on aivan ensimmäisen kerran pelattu kirjeiden välityksellä. Periaatteessa lautapelit ja kirjeet on saatettu yhdistää jo varhain, esimerkiksi antiikin Roomassa, jossa tunnettiin shakki, tai muinaisessa Kiinassa, jossa pelattiin gota.[1] Nykyaikaiset postipelit kehittyivät kirjeshakista. Shakin lisäksi alettiin pelata postin välityksellä muitakin lautapelejä kuten esimerkiksi Diplomacyä,[2] jota pelattiin ensimmäisen kerran postitse tiettävästi vuonna 1963.[3] Vähitellen lautapelien pelaamisen sijaan alettiin kehittää uusia pelejä, jotka oli varta vasten suunniteltu postipelaamiseen.[2] Ensimmäiset kaupalliset postipelit alkoivat 1970-luvulla.[1]

Postipelejä pelattiin huippuvuosinaan kaikkialla maailmassa.[4] Suosituimpia ne olivat Yhdysvalloissa. Euroopassa postipelejä pelattiin erityisesti Saksassa ja Iso-Britanniassa.[5] Pelaajia arvioitiin vuonna 1993 olevan pelkästään Euroopassa kymmeniätuhansia.[2] Samana vuonna Iso-Britanniassa toimi 140 postipeliyritystä.[6] Yksi aikakauden suosituimmista peleistä olikin englantilainen Kruunujen saari (engl. Isle of Crowns), joka lisensoitiin myös Suomeen.[7]

Postipelit Suomessa muokkaa

Ennen suomalaisia postipeliyrityksiä Suomesta käsin saattoi pelata vain ulkomaisia pelejä. Ulkomaisten pelien pelaaminen Suomesta oli kuitenkin kallista ja rajoittui vain niihin peleihin joilla oli tarpeeksi pitkä kierrosaika ulkomaanpostin kulkemiseen,[8] joten pelaajamäärät jäivät pieniksi.[2] Vuonna 1988 Jyrki Kasvi piti englantilaisia pelejä parhaana vaihtoehtona suomalaisille.[8] Kasvi mainitsee myös englanninkielen kehittymisen pelaamisen mukana tulevana hyötynä.[4]

Midnight Sun Games muokkaa

 
Computer Gaming World -lehden juttu postipeleistä vuodelta 1982. Ennen Midnight Sun Gamesia Suomesta saattoi pelata vain ulkomaisia pelejä.

Suomen ensimmäinen postipeilyritys Midnight Sun Games (MSG) perustettiin vuonna 1992.[9] Jo tätä aikaisemmin Suomessa oli toiminut Suomen PBM-seura ja postipelejä oli käsitelty pelilehdissä.[8] MSG sai alkunsa kontiolahtelaisesta yläaste- ja lukioikäisestä kaveriporukasta. Jussi Holopaisen ja Janne Pölösen ympärille ryhmittynyt porukka pelasi ahkerasti tietokone- ja lautapelejä. Ryhmä kiinnostui postipeleistä brittiläisten pelilehtien kautta ja osallistui englantilaisiin ja saksalaisiin peleihin.[9] Viimeinen sysäys kohti postipelejä saatiin kun Holopainen ja Pölönen lukivat vuonna 1988 Jyrki Kasvin Mikrobittiin kirjoittaman jutun ulkomaisista postipeleistä.[10][11] Kun Holopainen ja Pölönen muuttivat opiskelemaan Ouluun, perustettiin avoin yhtiö MSG vuoden 1992 keväällä kehittämään ja pyörittämään vastaavanlaisia postipelejä Suomessa.[9] MSG:n ensimmäiset pelit pääsivät käyntiin elokuun puolivälissä 1992.[12]

MSG kehitti omana tuotantonaan aluksi yksinkertaisen science fiction -teemaisen Teknocide-pelin. Teknociden maailmassa ihmiskunta on täyttänyt avaruuden itseään kopioivilla teknocore-luotaimilla. Ihminen on jo kuollut sukupuuttoon, mutta teknocoret jatkavat keskinäistä taistelua planeettojen hallinnasta. Pelaajien täytyy tuhota toistensa teknocoreista kuoriutuneet teknopleksit kolme kierrosta vievän teknocide-prosessin avulla. Käskyt ovat yksinkertaisia. Pelaaja voi rakentaa uusia teknopleksejä, kasvattaa niitä tai ampua teknociden torjuvia antimateria- tai fuusio-ohjuksilla.[7] Teknocide lisensoitiin ulkomaille, itävaltalaiselle SSV Klapf-Bachler OEG -yritykselle, joka oli saksalaisen kielialueen suurin postipelitalo,[13] sekä brittiläiselle Rhann Postal Gamesille ja hollantilaiselle Games Connectionille.[14] Myös ainakin yhdysvaltalaisten ja australialaisten firmojen kanssa neuvoteltiin asiasta.[13]

Antiikin Kreikkaan sijoittuva strategiapeli Olympos valmistui monimutkaisuutensa takia vasta Teknociden jälkeen, vaikka sen suunnittelu oli aloitettu jo aiemmin.[6] Teknisiä ongelmia ratkottiin sitä mukaa, kun niitä ilmeni. Ensimmäisestä virallisesta pelistä kehittyikin eräänlainen alfatestaus, jonka myötä tekijät saivat paljon palautetta.[15] Erityisesti pelin rajattoman kasvun sallinut talousjärjestelmä oli aluksi pahasti epätasapainossa.[15][16] Alkuvaiheen peleissä peliohjelmistossa oli vielä ohjelmointivirheitä, jotka saattoivat aiheuttaa parin päivän viivytyksiä kierrosten loppuunsaattamiseen.[17] Myös pelin sääntöjä hiottiin pelikertojen myötä.[15] Pian Olympos näytti kuitenkin jo kansainvälisesti lupaavalta hitiltä.[6] Lisensointia yritettiin muun muassa Itävaltaan ja australialaiselle The Australian Wizard -yritykselle.[13][6][18] Se lisensoitiin lopulta vuonna 1993 Rhann Postal Gamesille, joka pyöritti pelin englanninkielistä versiota eurooppalaiselle yleisölle.[19]

Omien pelien lisäksi yritys osti lisenssin ulkomaisiin Kruunujen saari ja Austerlitz -peleihin. Kruunujen saari oli yksinkertainen aloittelijoille suunnattu peli, jolla pyrittiin houkuttelemaan uusia pelaajia postipelien pariin halpojen kierrosmaksujen avulla. Englannista hankitussa Kruunujen saaressa saaren kuningas on kuollut ilman perillisiä ja pelaajien ohjaamat paronit taistelevat kruunusta. Kullakin pelaajalla alussa on viiden alueen kokoinen provinssi ja voittoon vaaditaan yhteensä sadan alueen hallintaa, joten konflikti on väistämätön. Pelaajat voivat värvätä pelinjohdon ohjaamia vieraita rotuja kuten örkkejä palvelukseensa. Peli oli hidastempoinen ja armeijoiden liikuttelu rintamalta toiselle vei kuukausia. Myös pelinjohdon ohjaamat armeijat olivat ihmispelaajille usein liian kova vastus. Yksinkertainen peli oli nimenomaan suunniteltu aloittelijoille ja sen avulla pelaajat siirtyivät haastavampiin peleihin.[7]

Austerlitz puolestaan oli saksalaisen Quirxel Gamesin suunnittelema Napoleonin sotiin sijoittuva raskaansarjan sotastrategiapeli. Ulkomailla jo hyvään maineeseen ehtinyt peli tuli suosituksi heti myös Suomessa MSG:n otettua sen valikoimiinsa. Ensimmäisen kuuden pelin ilmoittautumiset olivat täynnä jo ennen kuin yksikään niistä oli ehtinyt alkaa. Laajuutensa takia pelit saattoivat venyä vuosien mittaisiksi. Varsinaiset taistelut käydään pelissä varsin yksityiskohtaisesti. Armeijoiden kohdatessa molemmat pelaajat laativat taistelusuunnitelman. Taistelun päätyttyä kumpikin sai 25-sivuisen raportin taistelukentän tapahtumista.[6]

Ensimmäisen vuoden jälkeen MSG:llä oli 600 rekisteröitynyttä pelaajaa joista 250–300 pelasi aktiivisesti.[9] Moni näistä pelasi useaa peliä.[6] Samanaikaisesti oli käynnissä yhdeksän peliä Austerlitzia, viisi Kruunujen saarta, kolme Teknocideä ja kolme Olymposta ja yritys työllisti Holopaisen ja Pölösen täyspäiväisesti.[9] Pelejä oli jo niin paljon, että niitä hoitamaan palkattiin kaksi osa-aikaista lisätyöntekijää pelinjohtajiksi.[12] Vaikka MSG oli kasvanut Pohjoismaiden suurimmaksi postipeliyritykseksi, sen toiminta ei ollut taloudellisesti vakaalla pohjalla.[6] Myöhemmin MSG kokeili siipiään myös verkkomoninpelien saralla tuoden Suomeen Air Warrior -pelin.[20] MSG:n lopetettua toimintansa pelejä jatkoi vuonna 1997 rekisteröity, niin ikään oululainen yritys Divisio Tactica.[21][22][23] Pelejä pelattiin ainakin vielä 2000-luvun alussa.[24]

Toisin kuin Englannissa ja Keski-Euroopassa, Suomessa pelialan yleislehdet Pelit-lehti ja Mikrobitti kirjoittivat postipeleistä.[12] Muualla postipeleillä oli omat lehtensä, esimerkiksi Englannissa Flagship, joka kirjoitti myös ulkomaalaisista peleistä. Flagship muun muassa arvioi Olympoksen positiivisesti ja MSG:n pelit olivat mukana sen maailmanlaajuisessa postipelilistauksessa.[6][21] Myös Jyrki Kasvin lehtijutusta alkunsa saanut MSG panosti mainontaan alan lehdissä kuten Pelit-lehdessä ja Claymoressa.[11][25] Lisäksi se julkaisi omaa Postisoturi-lehteään, jossa oli juttuja myös muista peleistä.[26] Kasvi päätyi myös itse pelaamaan MSG:n pelejä juttusarjaansa varten, ja pelilehdistö seurasi "Wexteenin" (Kasvi) ja "Nordicin" (Risto Hieta) välistä sotaa.[27]

Pelaaminen muokkaa

 
Diplomacy on esimerkki lautapelistä, jota alettiin sittemmin pelata postin välityksellä. Juuri Diplomacystä tuttu monimutkainen diplomatia oikeiden ihmispelaajien kanssa oli monelle syy pelata postipelejä.

Postipelin ilmoittavat peleistä yleensä alan lehdissä. Peliin voi liittyä vastaamalla ilmoitukseen. Koska yhtä peliä voi pelata vain rajattu määrä pelaajia, pelipaikat täytetään yleensä ilmoittautumisjärjestyksessä. Samaa peliä voi tosin pyöriä useampi kappale samanaikaisesti, jolloin pelaajamäärä on suurempi. Postipelejä pelataan nimensä mukaisesti postin välityksellä. Pelinjohtaja postittaa pelin alkaessa pelaajille pelaamiseen tarvittavat työkalut kuten käskylomakkeet, muiden pelaajien yhteystiedot, pelin ohjekirjan ja mahdollisesti muuta tarpeellista tietoa.[28]

Yksi postipelin kierros kestää tavallisesti yhdestä neljään viikkoa pelistä riippuen. Tänä aikana pelaajilla on mahdollisuus harkita siirtojaan ja hankkia tietoa pelitilanteesta tai luoda liittoja käymällä kirjeenvaihtoa muiden pelaajien kanssa. Kierroksen lähestyessä loppuaan on aika lähettää käskylomake pelinjohtajalle.[28] Lomake täytetään käyttämällä tunnistenumeroita. Esimerkiksi jokaista pelaajaa, aluetta, toimintoa, resurssia ja niin edelleen vastaa numero. Saatuaan täytetyn käskylomakkeen pelinjohtaja käsittelee sen tiedot.[28] Käsittely voidaan tehdä joko käsin tai tietokoneohjelmalla tai näiden kahden yhdistelmällä.[8][29] Roolipelimäinen peli ei välttämättä vaadi tietokonetta lainkaan kun taas kokonaisen valtion ohjaamiseen keskittyvissä "diktaattoripeleissä" pelinjohtaja tavallisesti käyttää tietokoneohjelmaa pelituloksen laskemiseen.[8] Tietokoneen avusta huolimatta postipelin pelinjohtajana toimiminen saattaa vaatia huomattavan määrän työtä. Varsinaisena pullonkaulana ei ollut edes postipelien huippuvuosina tietokoneen laskentateho vaan tulostettavan ja postitettavan paperin valtava määrä.[28]

Laskettuaan muutokset pelitilanteeseen pelinjohtaja lähettää pelaajille kierrosraportit. Kierrosraportit on kirjoitettu tiiviisti kirjainlyhentein ja numeroin, jotteivat ne muodostuisi turhan pitkiksi. Kierrosraporttien tulkinta vaatiikin pelaajalta mielikuvitusta.[2] Jos peliä pelataan kartalla, pelaaja voi myös merkitä omaan kappaleeseensa uuden pelitilanteen.[28]

Postipelien huippuaikana yritysten välinen kilpailu piti niiden hinnat kurissa. Esimerkiksi vuonna 1988 englantilaisten postipelien hinta oli noin 1 £ (7 mk) kierrosta kohti. Ulkomaalaisilta veloitettiin usein myös lisämaksu koska pelinjohtaja joutui postittamaan kierrosraportit ja muun materiaalin kalliimpaa ulkomaanpostia käyttäen. Päälle tulivat vielä pelaajan omat postimaksut, joista saattoi kertyä suurikin summa etenkin, jos pelaaja harrasti aktiivista diplomatiaa. Jos jokin peli maksoi enemmän kuin muut, syy oli usein pelin monimutkaisuudessa. Aloittelijoille suositeltiin halpoja pelejä, sillä ne olivat usein myös yksinkertaisia. [8] Rahan lisäksi postipelien pelaaminen vie aikaa, erityisesti jos pelaaja vihkiytyy monimutkaiselle diplomatialle. Postipelien pelaajat rajoittavatkin pelaamisensa usein pariin peliin kerrallaan.[2]

Pelaajat voivat olla yhteydessä toisiinsa pelin aikana. Kirjeenvaihdon avulla voi saada peliraportteja syvempää tietoa pelitilanteesta sekä solmia tärkeitä liittolaissuhteita.[28][7] Olennaista on paitsi seuloa huhujen lomasta paikkansapitävät tiedot myös tarvittaessa peittää omat aikeensa disinformaation avulla. Pelaajilla on erilaisia diplomaattisia taipumuksia. Jotkut suhtautuvat epäluuloisesti kaikkiin kanssapelaajiin, kun taas toiset yrittävät olla kaikkien puolella. Liian avoimesti toisten asioista eteenpäin kertovat pelaajat paljastavat oman epäluotettavuutensa ja tieto petturuuteen syyllistyneistä valeliittolaisista saattaa levitä. Pelin ulkopuolella toisensa tuntevat saattavat keskinäisen luottamuksensa turvin odotella muiden pelaajien tippumista ennen kuin käyvät toistensa kimppuun.[7]

Diplomatia saattaa äityä hyvinkin monimutkaiseksi, ja diplomaattiset koukerot ovat monelle syy pelata postipelejä.[4] Usein juuri onnistunut diplomatia ratkaisee pelin voiton. Oikein ajoitettu liittolaisten pettäminen on varsin tehokas ja taktiikka.[30] Diplomatiassa voi käyttää myös tätä likaisempia keinoja, esimerkiksi toisen nimissä lähetettyjä väärennettyjä viestejä.[2] Jotkut pelaajat keräävät toisiltaan käsialanäytteitä torjuakseen petolliset lähestymisyritykset.[31] Liittolaisten kesken hankaluuksia tuotti täsmällisten sotasuunnitelmien jako. 1990-luvulla harvalla oli kotona skanneri tai kopiokone, joten kartat piti kopioida käsin. Pelit-lehden Tuomas Honkala kirjoittaa: "Voin vakuuttaa, että ASCII-kartan jäljentäminen ruutupaperille ei ole mitään herkkua..."[32]

Jotkut eläytyivät rooliinsa syvällisesti ja "diplomatiakirjeet koristeltiin tee-se-itse-heraldiikalla ja täytettiin vanhoja aikoja henkivällä koukeroisella kielellä". Jopa vahasinettejä käytettiin.[32] Kiireellisissä tapauksissa diplomatiaa saatettiin hoitaa myös puhelimitse.[33]

Lajityypit muokkaa

 
Hyborian War -sähköpostipelin käskylomake

Postipelejä on monessa eri genressä ja teemassa, mutta strategiapelit ovat niiden yleisin lajityyppi.[2] On keskiaikafantasiaa, avaruus-scifiä, suurstrategiaa, rikollisuuteen keskittyvää peliä ja urheilupeliä.[34][35] Joissakin peleissä pelaaja ohjaa vain yhtä hahmoa, toisissa jotakin yhteisöä aina pienestä heimosta galaktiseen imperiumiin. Yksilön tai pienen ryhmän ohjaamiseen perustuvat pelit muistuttavat usein roolipelejä.[8] Esimerkiksi suomalaisessa Olympoksessa taas pelaaja ohjaa kreikkalaista kaupunkivaltiota.[15] Postipelin järjestäjää kutsutaan pelinjohtajaksi. Pelinjohtajan rooliin kuuluu ainakin pelin tekninen pyörittäminen.[9] Muut tehtävät vaihtelevat lajityypin mukaan. Roolipelimäisissä postipeleissä pelinjohtaja toimii "luolamestarina", joka vie itse aktiivisesti tarinaa eteenpäin.[8] Muunlaisissa peleissä pelinjohtaja ei ohjaile tarinankulkua, vaan peli etenee tarkasti ennalta määrättyjen sääntöjen mukaisesti.[9] Pelaajamäärä vaihtelee pelin mukaan. Pienimmillään se voi olla vain muutama, suurimmillaan joitakin satoja.[2]

Postipelien suosion aikaan ne tarjosivat mahdollisuuden löytää peliseuraa kaukaa, kun taas esimerkiksi lauta- ja roolipelit rajasivat pelaajajoukon paikalliseksi.[4] Postipelien viehätys perustuu juuri oikeisiin ihmispelaajiin vastustajina.[4] Aika ei ollut vielä kypsä tietokoneella pelattaville verkkomoninpeleille ja yksinpeleissä erityisesti strategiapelejä piinasi tekoälyn rajoittuneisuus. Tekoäly oli joko täydellisesti siirtonsa laskelmoivana liian vaikea tai sitten kaavamaisuudessaan liian helppo vastustaja. Tekoälyn jouduttua tilanteeseen, jota pelintekijät eivät olleet ennakoineet se joko toimi oudosti tai peli kaatui. Postipelit toivat osaltaan ratkaisun juuri tähän ongelmaan.[36] Usean ihmisvastustajan kohtaaminen kerrallaan olikin vaikuttava kokemus. Pelimaailman tapahtumat olivat myös aina moninaisemmat kuin yksittäisen pelaajan tiedot niistä. Jyrki Kasvi vertasi kokemusta avaruusmatkailuun: "jonkin vieraan planeetan pinnasta näkee vain sen, mitä on ehtinyt jo kartoittaa."[4]

Hieman nykyaikaisemmin välinein käytävät sähköpostipelit (engl. play-by-email) toimivat käytännössä samalla periaatteella kuin postipelit. Niissä kierrosaika voi olla lyhyempi, esimerkiksi yksi vuorokausi.[32] Erityisesti monet perinteiset strategiapostipelit siirtyivät sähköpostin kautta pelattaviksi. Sähköpostin myötä alentui myös postipelien hinta. Osa sähköpostipeleistä on täysin ilmaisia, kun postimaksujen lisäksi niistä puuttuvat aloitus- ja kierrosmaksut. Maailman kattavin sähköpostipelien lista löytyi suomalaiselta Funet-palvelimelta.[35][37]

Lähteet muokkaa

  • Aromaa, Mikko; Kauppinen, Jukka; Piira, J & P: Internet-pelaajan maailma. Mikrobitti, 1995, nro 9, s. 30–32. ISSN 0781-2078.
  • Babcock, Chris: Diplomacy. Suspense and Decision, joulukuu 2013, nro 2, s. 16–17. PlayByMail.Net. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.3.2021. (englanniksi)
  • Kasvi, Jyrki J. J.: Kärsivällisten rahamiesten ajankulu: postipelit. Mikrobitti, 1988, nro 6–7, s. 17–19. ISSN 0781-2078.
  • Kasvi, Jyrki J. J.: Kun Kusti polkee, niin peli kulkee. Pelit, 1993, nro 5, s. 6–8. ISSN 1235-1199.
  • Ojanen, Riina: Postipelit ja Olympos. Tampere: Suomen pelimuseo, Museokeskus Vapriikki. Pysyvä näyttely. Viitattu 1.3.2021.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b McLain, Bob: Play By Mail: The Infancy of Cyberspace. Pyramid, 1.8.1993, nro 2, s. 10–14. ISSN 1070-0579. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.3.2021. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i Kasvi 1993, s. 6.
  3. ↑ Babcock 2013, s. 16.
  4. ↑ a b c d e f Kasvi 1988, s. 17.
  5. ↑ Uhlgren, Jukka: Postipelejä Suomessa. Com Club, joulukuu 1992, nro 6, s. 6. Finna fikka.3619022.
  6. ↑ a b c d e f g h Kasvi 1993, s. 8.
  7. ↑ a b c d e Kasvi 1993, s. 7.
  8. ↑ a b c d e f g h Kasvi 1988, s. 19.
  9. ↑ a b c d e f g Ojanen, "Pelinjohtaja".
  10. ↑ ks. Kasvi 1988.
  11. ↑ a b Ojanen, "Mainoksia ja artikkeleita".
  12. ↑ a b c MSG uutislehtinen, s. 1. no. 11. Oulu: Midnight Sun Games, 1.8.1993.
  13. ↑ a b c Suomalainen postipeli Itävaltaan. Pelit, 1993, nro 3, s. 10. ISSN 1235-1199.
  14. ↑ Lindén, Tuija: Postipelit menestyvät. Pelit, 1994, nro 6, s. 7. ISSN 1235-1199.
  15. ↑ a b c d Ojanen, "Olympos-peliohjelmisto".
  16. ↑ Uhlgren, Jukka: Postipelit jyllää jälleen. Com Club, elokuu 1993, nro 8, s. 13. Finna fikka.3619022.
  17. ↑ Vakoojamme tiedottaa. Pelit, 1993, nro 1, s. 65. ISSN 1235-1199.
  18. ↑ Munter, Peter: Postisoturi tiedottaa. Postisoturi, 1993, nro 1, s. 12. Finna jykdok.483136.
  19. ↑ Ojanen, "Kirjeet ulkomaille".
  20. ↑ Nnirvi [Nirvi, Niko]: Kohti kirkkaampaa Teletulevaisuutta. Pelit, 1994, nro 2, s. 57. ISSN 1235-1199. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.3.2021.
  21. ↑ a b ks. esim. Galactic View (game listings). Flagship, touko–kesäkuu 2001–kesä–heinäkuu 2002, nro 91–97. ISSN 1743-6788. (englanniksi)
  22. ↑ Play by Mail Net 1000.net. Viitattu 9.3.2021. (englanniksi)
  23. ↑ Federator Kauppalehti: Yritys- ja taloustiedot. Viitattu 9.3.2021.
  24. ↑ Suositun suomalaisen postipeli Olympoksen pelikartta... Instagram. 19.7.209. Postimuseo (@postimuseo). Viitattu 9.3.2021.
  25. ↑ ks. Olympos. Claymore, 1994, nro 3, s. 2. Finna jykdok.609528.
  26. ↑ Ojanen, "Pelaajayhteisö".
  27. ↑ Wexteen ja Nordic sodassa. Pelit, 1994, nro 2, s. 59. ISSN 1235-1199.
  28. ↑ a b c d e f Ojanen, "Kuinka postipelit toimivat?".
  29. ↑ Galactic View (game listings). Flagship, huhti–toukokuu 2004, nro 107, s. 50. ISSN 1743-6788. (englanniksi)
  30. ↑ Kasvi 1993, s. 6–7.
  31. ↑ Ojanen, "Käsialanäytteet".
  32. ↑ a b c Honkala, Tuomas: Kolumni: "Eka kerta...". Pelit, 2013, nro 6–7. ISSN 1235-1199. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.3.2021.
  33. ↑ Ojanen, "Kirjeenvaihto".
  34. ↑ Kasvi 1988, s. 17–19.
  35. ↑ a b Aromaa, Kauppinen & Piira 1995, s. 30.
  36. ↑ Launis, Esa: Haastajana postipelit. Postisoturi, 1993, nro 1, s. 7. Finna jykdok.483136.
  37. ↑ ks. Index of /pub/doc/games/play-by-mail Funet. Viitattu 15.3.2021. (englanniksi) ja erit. Play by Mail Games List Funet. Viitattu 15.3.2021. (englanniksi)

Kirjallisuutta muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Postipeli.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Postipeli&oldid=21724520”